Kalevan kisat kilpaillaan tänä vuonna Seinäjoen keskuskentällä. Seuraavassa ennakointia naisten lajeista.
Pikajuoksut ja aidat
Anniina Kortetmaa loukkaantui nuorten EM-kisoissa ja Kalevan kisoihin osallistuminen lienee epävarmaa.
Hanna-Maari Latvala nousee suosikiksi sekä 100 että 200 metrillä. Viime vuoden kaksoismestari
Anna Hämäläinen on juossut kesällä vain neljä 100 metrin starttia, mutta haluaa varmasti menestyä kotikisoissaan.
Hallitseva mestari
Katri Mustola on vahvin voittajasuosikki ratakierroksen matkalla.
Eveliina Määttänen juoksi
nuorten EM-kisoissa 400 metrin aitojen ennätyksensä ja on mukana myös sileällä ratakierroksella.
Jonna Berghem sen sijaan on ilmoittautunut vain 200 metrille ja 400 metrin aitoihin.
Nooralotta Nezirin poissa ollessa
Lotta Harala on ykkössuosikki pika-aitojen mestariksi. Haralalla ei ole Kalevan kisoista vielä yhtään mitalia.
Viivi Avikainen ja
Reetta Hurske kykenevät myös vaikka kultavauhtiin.
Myös ratakierroksen aidoissa mestari vaihtuu, sillä
Hilla Uusimäki ei ole mukana.
Viivi Lehikoinen on junioreiden EM-kisoissa, joten tilastokärki on Eveliina Määttänen. Myös
Emma Koistinen ja Jonna Berghem kykenevät mestaruusvauhtiin.
Kestävyysjuoksut
Viime vuoden 800 metrin mestari
Sara Kuivisto ei ole tänä vuonna hävinnyt 800 metrillä eikä 1500 metrillä yhdellekään suomalaiselle. Tilastojen kärjessä keikkuva Kuivisto onkin kesän näytöillään ehdoton ykkössuosikki kasin titteliin. Taustalla
Aino Paunonen on lähimpänä haastajana hengittämässä niskaan.
Zenitha Erikssonin vahva loppukiri ei kenties tämän kesän tulosten valossa ole sittenkään riittävä uhka aivan kirkkaimmille mitaleille tällä kertaa.
Vaikkei Kuivisto olekaan kesällä hävinnyt 1500 metrillä kertaakaan kotimaisille kilpasiskoilleen, ei häntä voida nostaa tonnivitosen suurimmaksi voittajasuosikiksi.
Kristiina Mäki on juossut kahdesti alle 4:10:n tänä kesänä, viimeksi eilen keskiviikkona Belgiassa ennätyksekseen 4:08.19. Otatuksesta tulee joka tapauksessa erittäin kiehtova, sillä kumpikin kykenee sekä hyvään matkavauhtiin että rajuunkin loppuvetoon.
Vitosella on mielenkiintoista nähdä kovassa vedossa oleva
Camilla Richardsson kohtaamassa Kristiina Mäen. Myös
Karin Storbackan mahdollinen 5000 metrin debyytti on tämän matkan yksi jännittävistä seikoista. Unohtaa ei sovi radiohiljaisuudesta kisoihin saapuvaa
Alisa Vainiotakaan.
Kympillä Vainion osallistumisesta huolimatta suurin voittajasuosikki on ehjää kesää juossut
Janica Mäkelä. Vainiolla on tilastoihin kirjattuna tältä kaudelta ainoastaan kaksi noteerausta; 10 000 metriä kesäkuussa aikaan 37:10.81 ja 10 kilometrin tiejuoksu parin viikon takaa aikaan 37:40.
Sandra Erikssonilla olisi ainakin teoriassa mahdollisuudet napata uransa yhdestoista estejuoksun Suomen mestaruus, mutta haaste voi rikkonaisen harjoituskauden ja olemattoman kilpailukauden seurauksena olla liian valtaisa. Camilla Richardsson on ollut koko kesän niin varma, että huonompanakaan päivänä ei ole ollut epäilystäkään siitä, etteikö kymmenen minuuttia alittuisi. Erikssonin suhteen on lisäksi hieman epävarmaa sekin, minkä matkan hän lopulta ylipäänsä juoksee, nimi kun on listoilla myös 1500 metrillä ja 5000 metrillä.
Hyppylajit
Linda Sandblom on korkeuskisan suosikki, vaikkei ole vielä kyennyt lähellekään SE-lukemiaan. Tilaston kärkipäästä
Ella Junnila ja
Saara Sinervo ovat
junioreiden EM-kisoissa ja
Elina Kakko keskittyy otteluun. Mitalitaistosta onkin lupa odottaa tasaista.
Minna Nikkanen jahtaa seiväskisassa jo 11:ttä Kalevan kisojen mestaruutta. Kun
Wilma Murto ja
Saga Andersson ovat junioreiden EM-kisoissa, on pakka auki muiden mitalien osalta.
Matilda Bogdanoff ja
Anne-Mari Lehtiö jakavat pituushypyn tilastokärjen 635. Kolmen vuoden takainen mestari
Emmi Mäkinen on hypännyt 622. Joka tapauksessa mestari vaihtuu, sillä
Kristiina Vuorvirta ei ole mukana.
Kolmiloikassa odotetaan
Kristiina Mäkelän paluuta kilpakentille. Mitalit menevät todennäköisesti viime vuoden tapaan kolmikolle Mäkelä -
Sanna Nygård -
Essi Lindgren.
Heittolajit
Kuulantyönnön viime vuoden kärkikaksikko
Katri Hirvonen -
Suvi Helin eivät ole lajissa tänä kesänä kilpailleet, mutta ovat mukana ilmoittautuneiden listalla.
Kaisa Kymäläinen on kesän ykkösnimi tuloksella 15,49. Viime kesänä 15 metriä ylittänyt
Eveliina Rouvali työnsi nuorten EM-karsinnassa kesän parhaansa 14,43.
Salla Sipponen on kiekkokisan suosikki kohennettuaan ennätyksensä lukemiin 57,39.
Krista Uusi-Kinnala heitti nuorten EM-finaalissa ennätyksensä 53,48. Kuutena vuonna peräkkäin mitalilla ollut Katri Hirvonen on jälleen vahva ehdokas palkintosijalle.
Moukarin hallitseva mestari
Inga Linna on ollut alavireinen ja todennäkoisesti mestari vaihtuu.
Merja Korpelalle voitto olisi jo yhdeksäs. Kovin haastaja on yli 68 metriä karnevaaleilla heittänyt
Krista Tervo.
Kotikentällään esiintyvä
Jenni Kangas on keihäskisan hienoinen ennakkosuosikki, vaikka kesän kisat ovat suomalaisten osalta olleet tasaisia.
Oona Sormunen voitti mestaruuden 2011-15 ja
Heidi Nokelainen heitti pisimmälle viime vuoden Kalevan kisoissa. Toivottavasti nähdään yli 60 metrin tuloksia.
7-ottelu
Jutta Heikkinen hakee neljättä peräkkäistä mestaruutta. Tilastokärki on kuitenkin Jutan kaksoissisko
Hertta. Nuorten EM-kisoissa ottelivat
Saga Kivekäs,
Miia Sillman ja
Maria Huntington, joista Kivekäs loukkaantui ja Sillman sekä Huntington eivät ole ilmoittautuneet Seinäjoen otteluun.
Jessica Rautelin nousee mitalisuosikiksi.