Sivu sisältää mainoslinkkejä
Naisten pituus päivän hyppyfinaalina - mestaruus jälleen Yhdysvaltoihin?
Etusuora: 28.08.2015 09:36Yleisurheilu
.jpg)
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Pekingin MM-kisojen naisten pituusfinaali kilpaillaan perjantaina kello 14.50. Kilpailusta on odotettavissa hyvin tasainen lähes jokaisen kärkinaisen selvittäessä karsinnan. Huomionarvoista on myös kahden ruotsalaisnaisen esiintyminen finaalissa - sekä Erica Jarder että Khaddi Sagnia läpäisivät karsinnan.
Ennakkosuosikkina finaaliin lähtee Yhdysvaltain Tianna Bartoletta. Kymmenen vuoden takainen maailmanmestari on kesäkuussa ponkaissut kärkilukemat 7.12 ja pitänyt yllä vahvaa menoa läpi kauden. Karsinnan Bartoletta selvitti hyppäämällä toisellaan 6.71. Edelliset kolme maailmanmestaruutta on mennyt yhdysvaltalaishyppääjä Brittney Reeselle, jonka matka kuitenkin päättyi karsintaan. Reese on kärsinyt pienistä loukkaantumisista jo pitkään.
Haastajia Bartolettalle löytyy useita - muun muassa seitsenottelussa tyrinyt britti Katarina Johnson-Thompson. ”KJT” jäi ilman tulosta ottelun pituudessa, mutta lähtee finaaliin paikkaamaan pettymystään. Karsinnassa 22-vuotias hyppäsi lupaavasti 6.79, joka on naisen kauden paras noteeraus ja uransakin kolmanneksi pisin hyppy. Finaalissa on mukana kaksi muutakin mitalia janoavaa saarivaltion hyppääjää: maan ennätysnainen Shara Proctor (6.98) ja Lorraine Ugen (6.92).
Karsinnan kovimmasta paukusta vastasi serbialainen Ivana Spanovic. Serbi tuli ja rysäytti ensimmäisellään lievään myötäiseen 6.91 ja Serbian ennätys oli sitä myöten valmis. Spanovic on EM-hallivoittaja maaliskuulta ja edellisten MM-kisojen pronssinainen.
Edellä mainittujen lisäksi vahvoja mitaliehdokkaita ovat myös Kanadan ennätyksen haltija Christabel Nettey (6.99) ja Venäjän Darya Klishina (6.95), joka omaa komean ennätyksen 7.05.
Kaupallinen yhteistyö
Katso huippu-urheilua suorana yksinoikeudella
MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Katso kaikki Timanttiliigan osakilpailut sekä World Athletics Indoor Tour -hallisarjan ja World Athletics Continental Tourin tärkeimmät kilpailut vain
MTV Katsomo+ Urheilusta.
Lisäksi näet muun muassa jääkiekon Liigan ja Mestiksen, rallin MM-sarjan sekä jalkapallon Mestarien Liigan, La Ligan ja Seria A:n kaikki ottelut yksinoikeudella.
MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:
- Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour Gold ja World Athletics Continental Tour Gold
- Jalkapallon Mestarien liiga, Serie A, La Liga, MM-kisat
- Jääkiekon Liiga, Mestis, SHL, MM-kisat
- MM-ralli, ATP-tennis ja paljon muuta
Hanki katseluoikeus ja
nauti huippu-urheilusta suorana lähetyksenä.
