Aktiivinen yleisurheilun seuraaja ei voi kuin ihmetellä, mitä lajista vastaavien ihmisten päässä liikkuu. Münchenin EM-kisojen tulospalvelu tarjoaa faneille ikävän yllätyksen, joka jättää kaikki aiemmat toilailut varjoonsa.
Etusuoran toimituksen puhelin soi
Münchenin EM-kisojen avauspäivän aamuna. Linjan toisessa päässä on hyvin harmistunut kansalainen, joka jakaa kansalaispalautetta varsin tiukoin sanankääntein.
Harmistuksen syy ei kuitenkaan (ainakaan tällä kertaa) ollut Etusuoran journalistinen taso, vaan Euroopan yleisurheiluliiton käsittämätön päätös laittaa EM-kisojen livetulokset rekisteröinnin taakse. Linjan toisessa päässä ollut henkilö päivitteli kirosanoilla ryyditettynä, kuinka hän nyt pystyy seuraamaan seiväskarsinnan tilannetta.
Tähän palautteeseen on hyvin helppo yhtyä. Kun itse aloin sunnuntai-iltana valmistella avauspäivän ennakoita, jouduin hieraisemaan silmiäni useamman kerran. Kun yritin tarkistaa karsintakilpailujen lähtölistoja, iskeytyi EA:n nettisivuilla eteeni vaatimus rekisteröitymisestä.
Siis aivan oikeasti! EM-kisojen lähtölistojen tarkastelu edellyttää tunnusten luomisen ja kirjautumisen. MM-kisoissa tästä nähtiin jo ikävää esimakua, kun tarkemmat livetulokset olivat kirjautumisen takana, mutta EA päätti pistää vielä isovelijärjestöään paremmaksi ja piilotti aivan kaiken EM-kisoihin liittyvän käyttäjätunnuksen ja salasanan taakse.
Päätöksen taustoja on aivan mahdotonta ymmärtää. Mitä niin salaista lähtölistoissa ja livetuloksissa on, että ne täytyy laittaa lukkojen taakse? Tuoko se muka lajille lisää näkyvyyttä ja uusia seuraajia, että olennaiset tiedot ovat aiempaa vaikeammin saatavilla? Rekisteröityminen ei toki vienyt kuin muutaman minuutin, mutta harva hieman vähemmän fanaattisesti yleisurheiluun suhtautuva seuraaja jaksaa nähdä tämän vaivan.
Siksi harmistuneen kansalaisen tuntoihin on niin helppo samaistua. Yleisurheilun EM-kisat ovat Euroopan yleisurheiluliiton tärkein tapahtuma ja liiton tavoitteena on varmasti, että se tavoittaa mahdollisimman suuren yleisön. Tätä taustaa vasten onkin täysin käsittämätöntä, että kisojen tuloksia pitää suojella rahvaalta niin kuin ne olisivat valtionsalaisuuksia.
Kun epäuskoinen yleisurheilun seuraaja tuijottaa rekisteröitymistä vaativaa tekstiä EA:n nettisivuilla, alkaa mielessä väkisin soida Juice Leskisen kappaleen Siniristiloppumme värssy, joka sai varmasti innoituksensa presidentti
Urho Kekkoselta: “Kuka s******* tunari taas tunaroi? E-e-e-e-e-e-en kommentoi.”
Yleisurheiluun intohimoisesti suhtautuvan seuraajan näkökulmasta on toivottavaa, että lähtölistojen ja tulosten piilottamisesta vastaavat tunarit myöntäisivät virheensä ja palauttaisivat ne jälleen jokaiselle kiinnostuneelle avoimiksi. Etusuora ei tätä valitettavasti pysty tekemään, vaikka kuinka haluaisimme.