Viime vuonna Suomea MM-kisoissa edustaneet Nooralotta Neziri, Reetta Hurske ja Annimari Korte kilpailevat tulevana perjantaina Karlsruhessa, Saksassa.
Karlsruhen kilpailu on osa World Athletics Indoor Touria, johon kuuluu yhteensä kuusi osakilpailua.
Kisoissa nähdään myös suomalaisväriä, sillä
Nooralotta Neziri,
Annimari Korte ja
Reetta Hurske avaavat kisakautensa 60 metrin aidoissa. Viime hallikaudella Hurske ja Neziri juoksivat molemmat Suomen ennätysajat 7,97, kun taas Korte ei kilpaillut viime hallikaudella.
Karslruhessa vastus on kivenkovaa. Mukana on muun muassa
Tobi Amusan, joka kaahaili viime vuoden MM-kisoissa neljänneksi. Nigerialaisen ennätys satasen aidoissa on hurja 12,48 (2019). Myös maailman kaikkien aikojen hallitilaston kutonen (7,73)
Christina Clemons on kisassa mukana. Tällä hallikaudella 29-vuotias yhdysvaltalainen on juossut 60 m aidat 7,98. Viivalle asettuu myös vuoden 2018 NCAA-mestari
Payton Chadwick.
Kovista eurooppalaisnimistä mainittakoon
Alina Talay ja
Cindy Roleder. Molemmat ovat voittaneet Euroopan mestaruuden niin hallissa kuin ulkoradoilla.
Suomalaiskolmikon otteet ovat erittäin mielenkiintoisia erityisesti
MM-halleja ajatellen, sillä
Matilda Bogdanoff rikkoi viime viikonloppuna MM-hallien tulosrajan Helsingissä ja myös Hurskeen ja Kortteen viime kesänä juoksemat ajat ulkoradoilla alittavat tulosrajan. MM-hallien tulosraja on 8,16, joka tuskin tuottaa Nezirillekään ongelmia, joten on hyvin mahdollista, että Suomella on vähintäänkin neljä naista, jotka tulevat taistelemaan kisalipuista Kiinaan, olettaen että kaikki edellä mainitut tavoittelevat kisalippua.
MM-hallien ylle on noussut tummia pilviä, sillä koronavirus on saanut alkunsa Wuhanista, joka sijaitsee noin 500 km päässä MM-hallien järjestäjäkapungista.
Toistaiseksi ei tiedetä voidaanko kisat järjestää.