Suomen kolmiloikkanaisten urakka helpottui hieman - kilpakumppani ulos Tokiosta kotimaansa dopingsekoilun takia


Kymmenen nigerialaista urheilijaa on suljettu pois Tokion olympialaisista heidän kotimaansa puutteellisen dopingtestijärjestelmän takia.
Etusuora: 29.07.2021 07:02Yleisurheilu
Suomen kolmiloikkanaisten urakka helpottui hieman - kilpakumppani ulos Tokiosta kotimaansa dopingsekoilun takia
Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic
Kristiina Mäkelä
Asiasta tiedotti Kansainvälisen Yleisurheiluliiton WA:n etiikkaa valvova elin AIU keskiviikkona. Nigerian antidopingjärjestelmä ei ole täyttänyt AIU:n asettamia vaatimuksia.

Ulos suljettujen urheilijoiden joukossa on joitain suomalaisittain mielenkiintoisia nimiä.

Kolmiloikkaaja Ruth Usoro hyppäsi keväällä Nigerian ennätyksen 14,50 ja saavutti Yhdysvaltain yliopistojen mestaruuden. Suomella on Tokion olympialaisissa kaksi vahvaa finalistiehdokasta, Senni Salminen ja Kristiina Mäkelä.

Moukarinheittäjä Annette Echikunwoke paiskasi keväällä ennätyksensä 75,49. Hän on heittänyt tänä vuonna tasaisesti yli 72 metrin kaaria. Suomesta naisten moukarikarsintaan osallistuvat Tokiossa Silja Kosonen ja Krista Tervo.

Usoron ja Echikunwoken ohella Tokiosta suljettuihin nigerialaisiin lukeutuu 200 metrillä ajan 22,30 juossut Favour Ofili. Nigerian yleisurheilujoukkueeseen jäi 13 urheilijaa, jotka saavat osallistua olympialaisiin. Heihin lukeutuu muun muassa naisten pika-aitojen mitalisuosikki Tobi Amusan.

AIU on rankaissut myös muita valtioita saman syyn takia. Kolme valkovenäläistä, kolme ukrainalaista, kaksi kenialaista, yksi etiopialainen ja yksi marokkolainen yleisurheilija on poistettu Tokion osallistujalistoilta. Näillä mailla on ilmennyt Nigerian tapaan vajavaisuuksia kansallisessa testausjärjestelmässä.

Lue: Naisten kolmiloikkakisan ennakko

Lähde: punchng.com
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta