Norja marssittaa melkoisen miesten joukkueen Holmenkollenin kisojen 50 km kilpailuun.
Norja nimesi tiistaina joukkueensa viikonlopun Holmenkollenin 50 km (p) yhteislähtökilpailuihin. Norjalaiset ovat tottuneet menestymään legendaarisessa kotikisassaan etenkin ja miesten kilpailusta on odotettavisas tälläkin kertaa varsin norjalaispainotteinen.
Järjestäjämaana Norja sai nimetä Holmenkollenille 12 hiihtäjää ja miesten nimilista onkin melkoista luettavaa. Norja lähtee kuninkuusmatkalle maailmancupissa neloisjohtoa pitävien
Harald Østberg Amundsenin,
Johannes Høsflot Klæbon,
Erik Valnesin ja
Pål Golbergin johdolla. Golberg on matkan hallitseva maailmanmestari voitettuaan vuosi sitten Planicassa MM-kultaa ennen Klæboa.
Lisäksi hirmunipusta löytyvät kaksi vuotta sitten edellisen Holmenkollenin perinteisen 50 km kilpailun voittanut
Martin Løwstrøm Nyenget Skandinavia Cupissa viime viikonloppua 30 km (p) kilpailussa ylivoimaisia otteita esittänyt
Didrik Tønseth, Canmoressa perinteisen 20 km kisassa kolmanneksi hiihtänyt, viime kauden Skandinavia Cupin voittaja
Mattis Stenshagen sekä vapaalla suvereeneja otteita Canmoressa esittänyt, mutta myös perinteisellä ajoittain loistava
Simen Hegstad Krüger.
Kapuloita norjalaisrattaisiin pyrkii heittämään etupäässä Suomen
Iivo Niskanen, jolta Holmenkollenin kuninkuuskisan voitto vielä puuttuu. Myös Ruotsin
William Poromaa on pystynyt viime vuosina rikkomaan norjalaisrintamaa 50 km (p) kilpailuissa, mutta miehen kisakunto on arvoitus, sillä hän ei pystynyt kilpailemaan Salpauselän kisoissa sairastelun takia.
Viime vuonna norjalaismenestys Holmenkollenin viidenkympin kisassa oli häiriintyneellä tasolla, sillä vuonomaan hiihtäjät rohmusivat vapaan kisasta kymmenen ensimmäistä sijaa. Toki kilpailun osallistujakaarti kärsi melkoisen inflaation, sillä lähtöviivalle ilmestyi vain 39 mieshiihtäjää. Esimerkiksi Suomelta kilpailuun osallistui ainoastaan
Juuso Tossavainen. Ainakin osasyynä vaisuun osallistujamäärän oli MM-kisoihin läheisyys. Planicassa hiihdettiin 50 km (p) kilpailu vain viikko ennen Holmenkollenia.
Jos miehissä norjalaisrosteri on huimaava, naisten puolella Norja on tekemässä pohjakosketusta distanssimatkoilla. Menestymään tottuneet norjalaiset joutuivat tyytymään Lahdessa naisten 20 km (p) kilpailussa yhteen top10-sijoitukseen
Heidi Wengin oltua kahdeksas.
Mukana on toki ollut myös epäonnea, sillä distanssipyssyt
Astrid Øyre Slind ja
Anne Kjersti Kalvå ovat sairastelleet, eivätkä pystyneet hiihtämään Lahdessa. Joka tapauksessa Norja lähtee Holmenkollenin naisten 50 km (p) kilpailuun poikkeuksellisen matalin odotuksin. Suurimmat menestysodotukset lepäävät massalähdöissä viihtyvän Heidi Wengin ja Lahden sairastelujen jälkeen Holmenkollenilla paluun laduille tekevän Slindin harteilla.
Norjan joukkue Holmenkollenin 50 km (p) yhteislähtöihin
Naiset | Miehet |
Lotta Udnes Weng | Simen Hegstad Krüger |
Heidi Weng | Sjur Røthe |
Astrid Øyre Slind | Martin Løwstrøm Nyenget |
Sigrid Leseth Føyen | Pål Golberg |
Kristin Austgulen Fosnæs | Erik Valnes |
Johanne Hauge Harviken | Johannes Høsflot Klæbo |
Hedda Østberg Amundsen | Harald Østberg Amundsen |
Silje Theodorsen | Mattis Stenshagen |
Nora Sanness | Didrik Tønseth |
Marte Skaanes | Andreas Fjorden Ree |
Margrethe Bergane | Martin Kirkeberg Mørk |
Emma Kirkeberg Mørk | Edvard Sandvik |
Norja nimesi samalla myös joukkueensa tiistaina 12.3. hiihdettäviin Drammenin perinteisen hiihtotavan kaupunkisprintteihin. Myös näissä karkeloissa etenkin norjalaismiesten nimilista on hurjaa luettavaa.
Norjan joukkue Drammenin kaupunkisprintteihin
Naiset | Miehet |
Tiril Udnes Weng | Johannes Høsflot Klæbo |
Lotta Udnes Weng | Håvard Solås Taugbøl |
Kristine Stavås Skistad | Ansgar Evensen |
Mathilde Myhrvold | Matz William Jenssen |
Hedda Østberg Amundsen | Erik Valnes |
Heidi Weng | Harald Østberg Amundsen |
Anna Svendsen | Even Northug |
Julie Myhre | Emil Iversen |
Ane Appelkvist Stenseth | Sivert Wiig |
Hedda Bakkemo | Sindre Bjørnestad Skar |
Malin Hoelsveen | Mathias Holbæk |
Maria Hartz Melling | Pål Golberg |
Katso myös: