Nuorten SM-hallien sunnuntai: Kakko ylitti 186, Kujanpää 545

Nuorten SM-hallien sunnuntai: Kakko ylitti 186, Kujanpää 545


Etusuora: 25.02.2018 18:35 Yleisurheilu
Nuorten SM-hallien sunnuntai: Kakko ylitti 186, Kujanpää 545
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Nuorten SM-hallit Kuortaneella päättyivät sunnuntaina. Myös päätöspäivänä tehtiin useita kovia tuloksia.

Kakko 186, Kujanpää 545

Elina Kakko voitti N22 korkeushypyn uudella ennätyksellään 186. Kakon ennätys ja myös hallikauden kärkitulos kohentui yhdellä sentillä. Ulkoradoilla Perttelin Peikkojen hyppääjä on parhaimmillaan ylittänyt 183. Korkeushypyn EM-raja on 190.

22-vuotiaiden seiväsmestaruuden voitti Tampereen Pyrinnön Urho Kujanpää tuloksella 545. Myös aikuisten SM-kultaa viikko sitten hypännyt Kujanpää yritti kolmesti myös EM-rajasta 555. Hän ylitti 555 hallissa vuosi sitten. Hopeamitalisti Mikko Paavola (Alajärven Ankkurit) taivutti uudet ennätyslukemansa 525. Hän oli aiemmin hypännyt hallissa 510 ja ulkona 516.

Jessica Kähärä voitti kisojen kolmannen kultamitalinsa N17 pituushypyssä tuloksella 588. Perjantaina Kähärä voitti korkeushypyn ja lauantaina kolmiloikan. Mikkelin Kilpa-Veikkojen lahjakkuuden ennätys pituushypyssä on kolme viikkoa sitten hypätty 606. Kähärä voitti samat lajit nuorten SM-halleissa kultaa myös vuosi sitten.

Vaasan Vasaman Emma Pullola voitti N22 kolmiloikan tuloksella 13,00. Viikko sitten hän loikki aikuisten SM-pronssille halliennätyksellään 13,04. Lauantaina Kuortaneella Pullola hyppäsi pituuskisassa kolmanneksi.

Vasa IS:n Kristian Bäck vei M22 pituushypyn kultamitalin tuloksella 755 yhden sentin erolla ennätyksensä hypänneeseen Kalle Salmiseen. Bäckin neljä kisaa hallikaudella tuottivat tasaiset tulokset 751, 748, 756 ja 755. Kaksi vuotta sitten EM-vitoseksi ponnistaneen Bäckin ulkorataennätys on 795 keväältä 2016.

Tammikuussa 17-vuotiaiden halli-SE:n 216 ylittänyt Arttu Mattila jäi Kuortaneen korkeuskisassa ilman tulosta. Hän aloitti kilpailun muiden jo pudottua kisasta, mutta pudotti kolmesti korkeudesta 199. Mestaruden vei Tampereen Pyrinnön Ville Eikkula tuloksella 191.

Eero Hirvinen aitoi SE-lukemat

Kankaanpään seudun Leiskun Eero Hirvinen juoksi M17 60 metrin aitojen uudeksi Suomen ennätykseksi 7,85. Ikäluokan aitakorkeus on 91,4 senttiä. Entinen ennätys oli Jussi Kanervon 7,94 vuodelta 2010. Hirvisen oma ennätys parani kerralla 13 sadasosaa. Myös hopeamitalisti Eero Ilomäki (HIFK) juoksi mainiosti 7,95. Hirvinen voitti Kuortaneella toisen kultamitalinsa, sillä hän voitti lauantaina 60 metrin sileän mestaruuden.

pic.twitter.com/I3hjXnheKh— Jussi Ihamäki ((at)jussiihamaki) 25. helmikuuta 2018


N22 sarjan aitajuoksussa Anni Siirtola (HKV) kohensi ennätystään seitsemän sadasosaa aikaan 8,28. Häntä kovempaa ovat tänä talvena aitoneet suomalaisista vain Nooralotta Neziri, Reetta Hurske ja Lotta Harala. Ikäluokan kaikkien aikojen tilastossa Siirtolan tulos sijoittuu kuudenneksi. Siirtola voi kilpailla 22-vuotiaiden sarjassa vielä kaksi vuotta.

17-vuotiaiden naisten 1500 metrin kärkikolmikko oli täsmälleen sama kuin 800 metrillä. Nathalie Blomqvist (IK Falken) voitti ylivoimaisesti ajalla 4.27,46, joka nousee ikäluokan kaikkien aikojen Suomen hallitilastossa kakkossijalle. Kovempaa on juossut vain Riina Tolonen, jonka Suomen ennätys on 4.26,5. Hopea- ja pronssimitalit menivät Alisa Virtaselle (4.33,04) ja Lotta Mäkiselle (4.39,42).

Naisten 200 metrillä kovinta vauhtia piti N22-sarjan Aino Pulkkinen, joka juoksi 24,30. Äänekosken Urheilijoiden juoksijan ennätys ja kauden kärkitulos on 24,15. N19-sarjassa Viivi Lehikoinen (HIFK) pinkoi 24,48 ja aikuisten SM-halleissa kaksi mitalia napannut Sara Francis (Kiuruveden Urheilijat) 24,60.