Eriksson ja Richardsson mukaan kansainväliseen vauhtiin Turussa
Joonas Lehtinen: 27.06.2016 17:51Yleisurheilu
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Mitä olisivatkaan Paavo Nurmen nimeä kantavat kilpailut ilman kestävyysjuoksumatkoja? Paavo Nurmi Gamesissa on luonnollisesti mukana sekä miehissä että naisissa kovia startteja kestomatkoilla tänä vuonna. Naisissa matkoina ovat tällä kertaa 1500 metriä sekä 3000 metrin esteet.
1500 metrillä katseet kääntyvät Sandra Erikssoniin, joka juoksi Tukholmassa pari viikkoa sitten uransa toiseksi nopeimman esteajan 9:31.88. Turussa matkana Sandralla on tällä kertaa siis 1500 metriä. Erikssonin ennätys on vuodelta 2014 ja se kirjataan 4:11.05. Helmikuussa Eriksson juoksi 1500 metrin virallisena väliaikana 4:13.04 matkallaan hallimailin Suomen ennätykseen 4:30.91.
Eriksson ei suinkaan ole naisten 1500 metrin ainoa mielenkiintoinen nimi, vaikkakin suomalaisyleisön silmin kenties se mielenkiintoisin juoksija kilpailussa onkin. Suomen ja Tshekin kaksoiskansalainen Kristiina Mäki on niin ikään mukana kilpailussa. Suomessa Lahden Ahkeran väreissä juokseva Mäki on tänä kesänä alittanut jo 4:10 Dessaussa toukokuun lopulla. Muista kotimaan kärkijuoksijoista mukana ovat Karin Storbacka, Heidi Eriksson, Sara Kuivisto, Saija Seppä sekä paluun kilparadoille tekevä Kaisa Tyni.
Helpolla eivät suomalaiset tule kilpailussa pääsemään, sillä kanssakilpailijat ovat kansainvälisen luokan menijöitä. Kovimpia nimiä kilpailussa on ehdottomasti Australian Zoe Buckman, joka on tänä kesänä kilpaillut jo kahdesti Suomessa. Buckman sijoittui 2013 Moskovan MM-kilpailuissa 1500 metrillä seitsemänneksi. Australialaisen lisäksi kovia tekijöitä ovat Puolan Danuta Urbanik, Saksan Denise Krebs sekä Romanian Claudia Bobocea. Mielenkiintoinen nimi seurattavaksi on myös Uuden-Seelannin Angie Petty, jonka 800 metrin ennätys kirjataan peräti 1:59.06.
Naisten esteissä mielenkiinto kiinnittyy Camilla Richardssoniin, joka on tänä kesänä juossut esteet aikaan 9:51.54. Paavo Nurmi Gamesin esteet toimivat Richardssonille kenraaliharjoituksena Amsterdamin EM-kisoja silmäillen. Vastus kilpailussa on kovaa, sillä mukana on muun muassa kahden vuoden takaisten EM-kisojen neljänneksi sijoittunut Sviatlana Kudzelich, jonka ennätys kirjataan 9:27.95. Ranskan Ophélie Claude-Boxberger on niin ikään kovan luokan kirittäjä Richardssonille. Ranskalaisen ennätys esteissä on 9:35.56. Pohjoismaista väriä kilpaan tuovat Tanskan Anna Emilie Møller sekä Norjan Ingeborg Løvnes, jotka kumpainenkin ovat ennätyksiltään hyvin samaa tasoa Richardssonin kanssa. Camillalla onkin Turun kisassa loistava mahdollisuus juosta sopivassa kansainvälisessä kyydissä ennätyksensä uusiksi.