Turussa järjestettävän Paavo Nurmi Gamesin sijoitus IAAF:n kilpailurankingissa parani tälläkin kaudella.
Paavo Nurmi Games oli kesän yksi- ja kaksipäiväisten yleisurheilutapahtumien vertailussa 28:nneksi tasokkain, kun viime vuonna Turun kisan sijoitus oli 34:s.
Ranking perustuu kilpailujen tuloksiin ja mukana olevien urheilijoiden tasoon. Turun kisojen suurimmat pisteet tulivat keihäänheitosta, jossa
Thomas Röhlerin 91,28 tuottaa IAAF:n taulukolla 1253 pistettä ja kärkiviisikon yhteispisteet olivat 5847. Toiseksi korkeimmat yksittäisen urheilijan pisteet tulivat
Pawel Fajdekin moukarituloksesta 81,12 (1200 p.).
Kilpailun rankingpisteisiin lasketaan mukaan kärkiviisikkojen pisteiden perusteella 12 parasta lajia ja niiden ulkopuolelta vielä 12 parasta yksittäistä tulosta. Paavo Nurmi Gamesin tulospisteet olivat yhteensä 81 435, jonka lisäksi hieman monimutkaisella laskukaavalla osanottajien taso toi parituhatta pistettä lisää.
PNG kolmatta vuotta kovin eurooppalainen nousija yli 700 kv-kisan rankingissa. Tämän vuoden sijoitus #28
#paavonurmigames #yleisurheilu pic.twitter.com/W6Y41PqB5H— Paavo Nurmi Games (@pngmedia)
21. lokakuuta 2016
Rankingin selvä ykkönen oli Eugenen kaksipäiväinen Timanttiliigan osakilpailu, jonka perässä sijat 2-14 menivät muille
Timanttiliigan osakilpailuille. Eugenen tulospisteet olivat 86 925, josta suurimmat yksittäiset pisteet olivat
Kendra Harrisonin 100 metrin aitatulos 12,24 (1255 p.) ja
Joe Kovacsin kuulatulos 22,13 (1248 p.). Kovatasoisin laji oli miesten 10 000 metriä, jossa kärkiviisikko alitti 27 minuuttia ja yhteispisteiksi muodostui 6158. Juoksun kahdeksan parhaan ajat tuottivat yli 1200 pistettä. Osanottajien taso toi Eugenen kisalle yli 8000 lisäpistettä.
Paavo Nurmi Gamesin luokitus oli tänä vuonna Euroopan yleisurheiluliiton (EA) Permit Premium, johon kuului Turun lisäksi vain Prahan ja Rovereton kilpailut. Prahan sijoitus rankingissa oli 41:s ja Rovereton 35:s. EA Permit Classic -kategoriaan kuului 15 kilpailua, joista Turun edellä oli Unkarin Szekesfehervarissa heinäkuussa käyty GP-kisa. Peräti sijalle 16 yltäneessä Unkarin kisassa kovimmat yksittäiset pisteet olivat
Donald Thomasin korkeustulos 237 (1242 p.) ja
Akani Simbinen 100 metrin Etelä-Afrikan ennätysaika 9,89 (1234 p.). 100 metrin kärkiviisikon yhteispisteet olivat 5965.
Timanttiliigan ja Unkarin GP:n lisäksi Nurmi Gamesin edellä rankingissa oli IAAF World Challenge -sarjan kisoja ja yksittäisiä USA:n ja Karibian alueen kilpailuja. Ensi kesänä 13. kesäkuuta kilpailtava Paavo Nurmi Games kuuluu IAAF World Challenge -sarjaan.
Suomen Eliittikisoista parhaat sijoitukset tulivat Kuortaneelle (85:s) ja Lapinlahdelle (96:s). Rankingissa 200 parhaan joukkoon selvisivät myös eliittikisat Joensuussa (133:s), Lappeenrannassa (153:s) ja Lahdessa (191:s). Raaseporin tähtikisat (165:s) olivat rankingissa Lahden eliittikisojen edellä.
Kilpailujen ranking (all-athletics.com)
Rankingin säännöt (all-athletics.com)