MM-hallit, Perjantai: Kemppinen, Kuivisto ja Pulli janoavat menestystä avauspäivänä


Kolmipäiväiset MM-hallit käynnistyvät perjantaina.
Etusuora: 17.03.2022 19:38Yleisurheilu
MM-hallit, Perjantai: Kemppinen, Kuivisto ja Pulli janoavat menestystä avauspäivänä
Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic
Lotta Kemppinen (vas.) Lappeerannan Kalevan kisoissa 2019.
MM-halleja siirrettiin koronan takia pariinkin otteeseen, mutta perjantaina ne vihdoin käynnistyvät. MM-hallien avauspäivään mahtuu kuusi finaalia. Kisojen ensimmäinen lajitapahtuma käynnistyy aamupäivällä kello 10:35.

Suomalaisista perjantaina Belgradin MM-halleissa kilpailee Lotta Kemppinen, Sara Kuivisto ja Kristian Pulli.

Pikajuoksija Kemppinen vastaa kisojen ensimmäisestä suomalaissuorituksesta kello 11:15 alkavissa 60 metrin alkuerissä. Kemppisellä on osallistujakatraan kymmenenneksi paras noteeraus.

Helsinkiläinen Kemppinen on juossut tällä kaudella tuloksen 7,17. Aika jää vain sadasosan hänen viime kaudella juoksemasta Suomen ennätyksestä. Muun muassa Ylen haastattelussa Kemppinen vaikutti lähtevän kisoihin varsin luottavaisena ja uumoili, että nappijuoksulla suomalainen pystyisi juoksemaan ajan aivan 7,10 pintaan.

MM-halleissa vain yksi suomalainen naispikajuoksija on yltänyt finaaliin 60 metrillä, kun Sisko Hanhijoki juoksi vuoden 1991 kisoissa kahdeksanneksi ajalla 7,25.

60 metrin ykkösnimiä ovat Puolan Ewa Swoboda ja Jamaikan Elaine Thompson-Herah.

Kemmpinen juoksee alkuerien neljännessä erässä. Suomalaisella on erän toiseksi paras tilastonoteeraus, erän ykkösnimi on Swoboda. Erän kolme parasta etenee suoraan välieriin ja erien kuusi parasta aikojen perusteella.


Naisten 1500 metrillä SE-kone Sara Kuivisto tavoittelee finaalipaikkaa. Tilastojen valossa kisassa on mukana muutama todella kova nimi, mutta sitten on iso nippu naisia, joiden kauden paras on muutaman sekunnin sisällä 4.06 – 4.09 haarukassa. Kuiviston tällä kaudella juoksema Suomen ennätys on 4.06,14.

Taistelu finaalipaikoista tulee olemaan tiukkaa, jolloin myös taktinen osaaminen korostuu lyhyellä halliradalla. Viime kesän olympialaisissa Kuivisto osoitti hallitsevansa tämänkin puolen. Mikäli erissä pidetään vauhtia, niin Kuiviston mahdollisuudet edetä 12 juoksijan finaaliin lienevät paremmat kuin hidasvauhtisessa juoksussa. Halliradalla taktiikkajuoksuissa kolhujen ja muiden härdellien riski korostuu, mikä luo taas omat haasteensa.

1500 metrin kiistaton ennakkosuosikki on Etiopian Gudaf Tsegay, joka on hurjastellut matkan 3.54,77.

Kuivisto juoksee kolmannessa erässä, jossa on mukana seitsemän juoksijaa, mm. Tsegay. Erän muita kovia nimiä ovat Marte Perez, Heather Maclean, Nozomi Tanaka ja Lucia Stafford. Alkueriä on kolme, joista erien kolme parasta etenee suoraan finaaliin ja kolme parasta aikojen perusteella.


Miesten pituuskilpailu hypätään suoraan finaalina. Kisassa nähdään suomalaisväriä, kun viime talvena EM-halleissa pronssille ponnistanut Kristian Pulli avaa kisakautensa. Pullin kunto on arvoitus, mutta on oletettavaa kun mies ilmestyy hyppypaikalle, niin hän ei ole ainakaan suuremmista vaivoista kärsinyt – kesällä on edessä EM- ja MM-kisat, joita hän tuskin haluaa riskeerata puolikuntoisena kilpaillessaan.

Pituusfinaalissa hyppää 14 miestä. Historian saatossa suomalaisista pituushyppääjistä vain Ringa Ropo-Junnila on onnistunut hyppäämään kahdeksan parhaan joukkoon - sijoitus 4:s vuonna 1989.