Yleisurheilun sisäratojen Suomen mestaruuskilpailut kilpaillaan lauantaina ja sunnuntaina Tampereella. Etusuora teki katsauksen SM-halleissa eniten peräkkäisiä mestaruuksia saavuttaneisiin urheilijoihin.
Yleisurheilun SM-hallikisoja on järjestetty vuodesta 1962 lähtien. Menneinä vuosikymmeninä koko hallikausi oli nykyistä pienemmässä arvossa ja tänä päivänäkin SM-hallit on tapahtuma, johon kaikki huiput eivät välttämättä joka vuosi osallistu. Tämän vuoksi pitkät mestaruusputket SM-halleissa ovatkin melko harvinaisia, eivätkä ne useinkaan katkea tappioon vaan välivuoteen.
Esimerkiksi 11 SM-hallikultaa voittanut
Arto Bryggare kyllä voitti 1976–1991 SM-hallien aitakisan aina osallistuessaan, mutta joka talvi Bryggare ei ollut lähtöviivalla. Samaten vaikkapa
Elmo Lakka on voittanut pika-aidat vuodesta 2014 lähtien aina, kun on ollut mukana. Tänä vuonna katkeaa
Joonas Rinteen neljän voiton putki 800 metrillä ja kolmen voiton putki 1500 metrillä, sillä Rinteen nimeä ei ole SM-hallien lähtölistalla.
SM-hallihistorian pisin mestaruusputki on seiväshyppääjä
Minna Nikkasen kahdeksan peräkkäistä voittoa 2009–2016. Putki katkesi, kun Nikkanen jätti SM-hallit väliin 2017. Seitsemän voiton sarjaan ovat yltäneet
Jarmo Kärnä pituushypyssä 1982–1988,
Sisko Hanhijoki 60 metrillä 1987–1993 ja
Nooralotta Neziri pika-aidoissa 2014–2020. Kärnän voittoputki katkesi tasokkaaseen 1989 kisaan, jossa hän jäi pronssille tuloksella 781. Hanhijoki päätti huippu-uransa kauteen 1993 eikä enää osallistunut SM-halleihin. Neziri puolestaan ei ole SM-hallien pika-aidoissa kilpaillut vuoden 2020 jälkeen.
Aktiiviurheilijoista kuuteen peräkkäiseen SM-hallikultaan ovat yltäneet kolmiloikkaaja
Simo Lipsanen 2016–2021 ja seiväshyppääjä
Urho Kujanpää 2017–2022. Lisäksi
Samuel Purola on voittanut hallimestaruuden 2017–2022 muttei samassa lajissa: 2019 hän voitti 60 metriä ja muina vuosina oululainen juhli 200 metrin mestaruutta. Nämäkin sarjat päättyivät siihen, etteivät urheilijat kilpailleet seuraavissa SM-hallikisoissa.
Viikonloppuna Tampereella on mukana myös muutamia urheilijoita, jotka voivat jatkaa hyvää SM-voittoputkeaan.
Daniel Kosonen lähtee tilastokärkenä hakemaan korkeushypyn kuudetta peräkkäistä hallimestaruutta. Hän on jo nyt viidellä mestaruudella lajinsa historian pisimmän voittoputken saavuttanut hyppääjä.
Samuli Samuelsson hakee jatkoa 60 metrin voittoputkelleen, joka jo nyt neljällä mestaruudella on miesten pikamatkan SM-hallihistorian pisin.
Muutamassa lajissa kaikkien aikojen pisin mestaruusputki on yllättävän lyhyt. Naisten 1500 metrillä, miesten 400 metrillä ja miesten 3000 metrillä kukaan ei ole kyennyt voittoon edes kolmena vuonna peräkkäin.
Viljami Kaasalaisella on tänä vuonna mahdollisuus napata 400 metrillä historiallinen kolmas peräkkäinen kultamitali.
SM-hallien pisimmät mestaruusputket lajeittain
Naiset
Laji | Urheilija | Vuosia | Vuodet |
60 m | Sisko Hanhijoki | 7 | 1987-1993 |
200 m | Sanna Hernesniemi | 6 | 1992-1997 |
400 m | Hilla Uusimäki | 4 | 2015-2018 |
800 m | Marjo Venäläinen | 6 | 1992-1997 |
1500 m | Sinikka Tyynelä | 2 | 1977-1978 |
| Helena Heikkinen | 2 | 1980-1981 |
| Tytti Reho | 2 | 1994-1995 |
| Marjo Venäläinen | 2 | 1996-1997 |
| Monika Kinnunen | 2 | 2000-2001 |
| Mari Järvenpää | 2 | 2004-2005 |
| Karin Storbacka | 2 | 2011-2012 |
3000 m | Ulla Tuimala | 4 | 2002-2005 |
60 m aidat | Nooralotta Neziri | 7 | 2014-2020 |
Korkeus | Susann Sundkvist | 4 | 1975-1978 |
Seiväs | Minna Nikkanen | 8 | 2009-2016 |
Pituus | Sirpa Niiranen | 4 | 1967-1970 |
| Johanna Halkoaho | 4 | 2000-2003 |
| Noora Pesola | 4 | 2007-2010 |
Kolmiloikka | Kristiina Mäkelä | 4 | 2015-2018 |
Kuula | Christine Barck | 6 | 1968-1973 |
| Niina Kelo | 6 | 2001-2006 |
3000 m kävely | Anne Halkivaha | 4 | 2011-2014 |
Viisiottelu | Miia Kurppa | 6 | 2012-2017 |
Miehet
Laji | Urheilija | Vuosia | Vuodet |
60 m | Samuli Samuelsson | 4 | 2020-2023 |
200 m | Nghi Tran | 3 | 2005-2007 |
| Samuel Purola | 3 | 2020-2022 |
400 m | Matti Schmandt | 2 | 1970-1971 |
| Ossi Karttunen | 2 | 1973-1974 |
| Hannu Mäkelä | 2 | 1977-1978 |
| Kari Louramo | 2 | 1994-1995 |
| Jussi Heikkilä | 2 | 2004-2005 |
| Ilari Porkka | 2 | 2007-2008 |
| Viljami Kaasalainen | 2 | 2022-2023 |
800 m | Ari Suhonen | 4 | 1986-1989 |
| Juha Kukkamo | 4 | 2001-2004 |
| Joonas Rinne | 4 | 2020-2023 |
1500 m | Joonas Rinne | 3 | 2021-2023 |
3000 m | Pekka Päivärinta | 2 | 1972-1973 |
| Jukka Tammisuo | 2 | 1989-1990 |
| Mikael Bergdahl | 2 | 2009-2010 |
| Topi Raitanen | 2 | 2021-2022 |
60 m aidat | Arto Bryggare | 4 | 1980-1983 |
| Jarno Jokihaara | 4 | 1998-2001 |
| Elmo Lakka | 4 | 2014-2017 |
Korkeus | Daniel Kosonen | 5 | 2019-2023 |
Seiväs | Urho Kujanpää | 6 | 2017-2022 |
Pituus | Jarmo Kärnä | 7 | 1982-1988 |
Kolmiloikka | Simo Lipsanen | 6 | 2016-2021 |
Kuula | Arttu Kangas | 6 | 2014-2019 |
5000 m kävely | Jani Lehtinen | 6 | 2000-2005 |
Seitsenottelu | Lassi Raunio | 3 | 2004-2006 |