fi

Sivu sisältää mainoslinkkejä

Pituushypyn hallitseva Euroopan mestari missaa MM-kilpailut


Harri Piironen: 18.05.2015 22:44Yleisurheilu
Pituushypyn hallitseva Euroopan mestari missaa MM-kilpailut
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Ranskalainen pituushypyn Euroopan mestari ja hallimaailmanmestari Eloyse Lesueur ei osallistu elokuussa käytäviin Pekingin MM-kilpailuihin polvivamman takia. Nainen ilmoitti asiasta maanantaina Facebook-sivullaan. Lesueurin oikean polven takaristiside on revennyt. Vamma ei vaadi leikkausta, mutta ranskalainen joutuu pitämään harjoittelutaukoa vähintään kaksi kuukautta, eikä ehdi toipua riittävään kuntoon ennen MM-kisoja. Hän kuitenkin elättelee toiveita kilpailemista loppukauden aikana.

Lesueur voitti pituushypyn Euroopan mestaruuden sekä Helsingissä 2012 että Zürichissä 2014. Sopotin MM-halleista 2014 irtosi myös kultamitali. Kevään EM-halleissa Prahassa Lesueur sijoittui viidenneksi. Naisen ennätys on viime vuonna hypätty 692. Ranskalaishyppääjillä on ollut viime aikoina vastoinkäymisiä, sillä viime viikolla uutisoitiin kolmiloikkatähti Teddy Tamghon missaavan myös kesän MM-kilpailut loukkaantumisen takia.

Lähde: France TV



Kaupallinen yhteistyö

Katso huippu-urheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Katso kaikki Timanttiliigan osakilpailut sekä World Athletics Indoor Tour -hallisarjan ja World Athletics Continental Tourin tärkeimmät kilpailut vain MTV Katsomo+ Urheilusta.

Lisäksi näet muun muassa jääkiekon Liigan ja Mestiksen, rallin MM-sarjan sekä jalkapallon Mestarien Liigan, La Ligan ja Seria A:n kaikki ottelut yksinoikeudella.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour Gold ja World Athletics Continental Tour Gold
  • Jalkapallon Mestarien liiga, Serie A, La Liga, MM-kisat
  • Jääkiekon Liiga, Mestis, SHL, MM-kisat
  • MM-ralli, ATP-tennis ja paljon muuta

Hanki katseluoikeus ja nauti huippu-urheilusta suorana lähetyksenä.