Maastojuoksun PM-mitaleista taisteltiin sunnuntaina Tanskan Kööpenhaminassa. Ossi Kekki ja Cecilia Österblad olivat yleisten sarjojen parhaat suomalaisjuoksijat.
Maastojuoksukausi on nyt kuumimmillaan, ja juoksijat valmistautuvat joulukuussa Portugalissa käytäviin EM-maastoihin sekä tammikuussa Yhdysvalloissa juostaviin MM-maastoihin.
Suomi lähti Kööpenhaminassa järjestettyihin PM-maastoihin 15 juoksijan joukkueella, ja menestys oli vaihtelevaa. Mitalisijat jäivät tällä kertaa saavuttamatta, mutta hyviä juoksuja nähtiin jokaisessa lähdössä.
Alle 20-vuotiaiden naisten sarjassa nähtiin kova kirikamppailu, jossa voiton vei lopulta Norjan
Andrea Vie Nygård ajalla 15.40. Suomen
Anni Jantunen juoksi koko kisan ajan kärjen tuntumassa, ja sijoittui neljänneksi. Mitalisija jäi lopulta 13 sekunnin päähän.
Hanna Kotakallio oli lopputuloksissa seitsemäs ja
Anessa Kisner 12:s.
Miesjunioreiden kisassa voitto meni Ruotsiin, kun
Karl Ottfalk oli koko joukoin nopein ajalla 13.35. Suomen neljän hengen joukkueesta parhaiten sijoittui
Leo Rajaniemi, joka oli tiukan kirikamppailun jälkeen kuudes.
Eden Kotilainen hävisi Rajaniemelle kymmenen sekuntia, mutta mahtui kymppisakkiin ollen seitsemäs.
Juho Hyyryläinen ja
Sisu Saarinen sijoittuivat tuloslistalla sijoilla 13 ja 18.
Myös naisten yleisen sarjan voitto meni Ruotsiin, kun
Evelina Henriksson kiersi nopeimmin 7,5 kilometrin kisareitin. Voittoaika oli 25:57, ja toiseksi juossut Norjan
Hanne Maridal jäi taakse neljän sekunnin erolla.
Suomalaiskolmikosta parhaiten juoksi
Cecilia Österblad, joka sijoittui tasaisessa kisassa sijalle 12 ajalla 27:42.
Vilma Sorvisto oli 14:s ja
Nella Paronen 16:s.
Miesten yleisen sarjan voitosta käytiin tiukka kilpailu Norjan
Andread Fjeld Halvorsenin ja Ruotsin
Oliver Löfqvistin välillä, joka päättyi nuoren norjalaislupauksen niukkaan voittoon. Suomalaisjuoksijoista parhaiten onnistui viidenneksi juossut kokenut
Ossi Kekki, joka teki paluun PM-maastoihin 15 vuoden tauon jälkeen.
Viime kesänä useilla eri matkoilla ennätyksiään parannellut
Mikko Kauppinen oli yhdeksäs, ja Kalevan kisojen loukkaantumisestaan toipunut
Eero Heinonen oli 12:s.
Kisojen kaikki tulokset
voi lukea täältä.