Pohjoismaiden MM-kisajoukkueet vertailussa – Norjan joukkue pienin, mutta etukäteen iskukykyisin


Suomen joukkue pärjää kokonsa puolesta hyvin vertailussa naapurimaihinsa Ruotsiin ja Norjaan nähden. Naisurheilijoiden määrä Suomen joukkueessa on jopa suurempi kuin kummassakaan naapurimaassa. Tilastosijoitusten valossa Suomen joukkue on kuitenkin paljon sekä Ruotsia että Norjaa jäljessä.
Veijo Vaakanainen: 21.09.2019 09:54Yleisurheilu
Pohjoismaiden MM-kisajoukkueet vertailussa – Norjan joukkue pienin, mutta etukäteen iskukykyisin
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Maria Huntington.
Suurin joukkue Pohjoismaista on Ruotsilla, joka lähettää Dohan yleisurheilun MM-kisoihin 24 urheilijan suuruisen joukkueen. Ruotsin joukkue on myös sukupuolten välillä varsin tasapainoinen, sillä siihen kuuluu 11 naista ja 13 miestä. Suomen joukkue on kooltaan vain hieman Ruotsin pienempi, sillä 2010-luvun suurimpaan suomalaisjoukkueeseen kuuluu peräti 22 urheilijaa. Ruotsiin verrattuna sukupuolien välinen suhde on kuitenkin varsin erilainen, sillä Suomesta Dohaan matkaa 14 naista ja 8 miestä.

Suomen miesurheilijoiden määrä on itse asiassa naapureihin verrattuna kaikkein pienin. Norjan joukkue on nimittäin Ruotsia ja Suomea pienempi, yhteensä 17 urheilijaa, mutta miesurheilijoita Norjan joukkueessa on kuitenkin peräti 12. Kääntäen norjalaisnaisia taas lähtee Dohaan paljon vähemmän kuin Ruotsista ja Suomesta, vain 5 urheilijaa.

Suomella on joukkueessaan Pohjoismaista selvästi eniten naisurheilijoita.
Suomella on joukkueessaan Pohjoismaista selvästi eniten naisurheilijoita.

Tarkasteltaessa eri lajiryhmien urheilijoiden määrää joukkueissa voidaan myös havaita mielenkiintoisia eroja Suomen, Norjan ja Ruotsin joukkueiden välillä. Suomella on edustajia Dohassa kaikissa eri lajiryhmissä (pikamatkat, keskimatkat, pitkät matkat, hyppylajit, heittolajit, ottelut ja kävelyt) ja urheilijat ovat jakautuneet eri lajiryhmien välillä melko tasaisesti. Eniten suomalaisurheilijoita osallistuu hyppylajeihin (5 kpl). Pikamatkoilla, pitkillä matkoilla ja heittolajeissa on puolestaan kaikissa 4 suomalaisedustajaa kussakin.

Myös Ruotsin joukkueessa hyppylajit ovat vahvin lajiryhmä, sillä Dohaan matkustaa peräti 7 ruotsalaishyppääjää. Vahvoja lajiryhmiä ovat myös pitkät heittolajit (7 urheilijaa) ja pitkät matkat (6 urheilijaa). Huomattavaa on kuitenkin, että pikamatkoille Ruotsi ei ole saanut Dohaan yhtäkään urheilijaa, toisin kuin naapurimaansa.

Perinteinen kestävyysurheilumaa Norja on vahva erityisesti pitkillä ratamatkoilla, joille maa lähettää kunnioitettavat 7 urheilijaa. Muissa lajiryhmissä norjalaisia onkin huomattavasti vähemmän, sillä heittoihin ja keskimatkoille osallistuu 3 norjalaista, mutta muissa lajiryhmissä vuonomaan edustajamäärä jää yhteen tai kahteen.

Tilastojen valossa Norja hallitsee pitkiä juoksumatkoja, Ruotsi hyppyjä ja heittoja.
Tilastojen valossa Norja hallitsee pitkiä juoksumatkoja, Ruotsi hyppyjä ja heittoja.

Tilastosijoitusten valossa Norjan joukkue olisi etukäteen Pohjoismaiden joukkueista vahvin. Karsten Warholmin (kultaa) ja Jakob Ingebrigtsenin (hopeaa) tähdittämä joukkue saisi tilastojen perusteella 2 mitalia ja 5 pistesijaa. Pisteille yltäisivät Ola Stunes Isene kiekonheitossa (4:s), Jakobin veli Filip 1500 metrillä (5:s), Håvard Haukenes 50 km kävelyssä sekä Eivind Henriksen moukarinheitossa. Lisäksi Jakob Ingebrigtsen saavuttaisi 1500 metrin hopean lisäksi 5000 metrillä seitsemännen sijan.

Ruotsin saldo olisi tilastojen mukaan 2 mitalia ja 3 pistesijaa. Mitalit menisivät kiekossa Daniel Ståhlille (kultaa) sekä seipäässä Armand Duplantisille (pronssia). Pistesijoille puolestaan yltäisivät 20 km:n kävelijä Perseus Karlström (5:s) sekä seiväshyppääjät Angelica Bengtson (7:s) ja Melker Svärd Jacobsson (8:s).

Suomen joukkue ei Dohan rankinglistojen perusteella saisi yhtään pistesijaa. Korkeimmalla tilastoissa ovat keihäänheittäjä Oliver Helander ja aitajuoksija Annimari Korte, jotka ovat molemmat sijalla 9. Kymmenen parhaan joukkoon yltää tilastoissa heidän lisäkseen myös kävelijä Aku Partanen. Seitsenottelija Maria Huntington on juuri kärkikymmenikön ulkopuolella sijalla 11. Tosin tämän kauden tilastoissa Huntington on suomalaisista korkeimmalla sijalla, kahdeksantena.

Tiivistettynä Suomen joukkue pärjää siis kokonsa puolesta varsin hyvin vertailussa läntisiin naapurimaihinsa. Suomalaisnaisten määrä on jopa kaikista Pohjoismaista suurin. Toisaalta taas miesten määrä on melko selvästi naapurimaiden joukkueita pienempi. Tilastot osoittavat lisäksi melko tylysti, että Ruotsista ja Norjasta lähtee kisoihin useampia menestyspotentiaalisia urheilijoita, kun taas Suomen joukkueessa monille Doha on lähinnä kokemuksen hakua tulevia arvokisoja varten.

Suomalais-, ruotsalais- ja norjalaisurheilijoiden sijoitukset Road to Doha –rankinglistalla

(kauempana tilastoissa olevien urheilijoiden sijoituksissa voi olla pientä heittoa, koska kaikkien lajien osallistujalistat eivät ole vielä lopullisia)

Suomi

UrheilijaLajiTilastosijoitus
Oliver HelanderKeihäänheitto9
Annimari Korte100 m aj9
Aku Partanen50 km kävely10
Maria HuntingtonSeitsenottelu11
Reetta Hurske100 m aj13
Kristiina MäkeläKolmiloikka14
Ella JunnilaKorkeushyppy15
Antti RuuskanenKeihäänheitto16
Lassi EtelätaloKeihäänheitto17
Nooralotta Neziri100 m aj22
Topi Raitanen3000 m ej24
Jarkko Kinnunen50 km kävely25
Camilla Richardsson3000 m ej25
Tiia Kuikka50 km kävely26
Wilma MurtoSeiväshyppy28
Simo LipsanenKolmiloikka29
Taika KoilahtiPituushyppy30
Krista TervoMoukarinheitto31
Elmo Lakka110 m aj37
Sara Kuivisto1500 m38
Sara Kuivisto800 m48
Alisa VainioMaraton60
Anne-Mari HyryläinenMaraton64


Ruotsi

UrheilijaLajiTilastosijoitus
Daniel StåhlKiekonheitto1
Armand DuplantisSeiväshyppy3
Perseus Karlström20 km kävely5
Angelica BengtssonSeiväshyppy7
Melker Svärd JacobssonSeiväshyppy8
Michaela MeijerSeiväshyppy10
Fanny RoosKuulantyöntö10
Erika KinseyKorkeushyppy11
Kim AmbKeihäänheitto13
Thobias MontlerPituushyppy14
Andreas Kramer800 m22
Kalle Berglund1500 m22
Fredrik SamuelssonKymmenottelu22
Yolanda Ngarambe1500 m22
Simon PetterssonKiekonheitto23
Tilde JohanssonPituushyppy24
Vanessa KamgaKiekonheitto31
Wictor PeterssonKuulantyöntö32
Lovisa Lindh800 m32
Charlotta FougbergMaraton33
Anatole Ibanez50 km kävely46
Johanna BäcklundMaraton66
Adhanom AbrahaMaraton71
Cecilia NorrbomMaraton71


Norja

UrheilijaLajiTilastosijoitus
Karsten Warholm400 m aj1
Jakob Ingebrigtsen1500 m2
Ola Stunes IseneKiekonheitto4
Filip Ingebrigtsen1500 m5
Jakob Ingebrigtsen5000 m7
Håvard Haukenes50 km kävely8
Eivind HenriksenMoukarinheitto8
Sondre Norstad Moen10 000 m10
Karoline Bjerkeli Grøvdal3000 m ej10
Sondre GuttormsenSeiväshyppy11
Karoline Bjerkeli Grøvdal5000 m12
Martin RoeKymmenottelu15
Amalie Iuel400 m aj15
Filip Ingebrigtsen5000 m16
Karsten Warholm400 m19
Beatrice Nedberge LlanoMoukarinheitto22
Henrik Ingebrigtsen5000 m23
Hedda Hynne800 m26
Lene RetziusSeiväshyppy28
Tom Erling Kårbø3000 m ej34
Weldu Negash GebretsadikMaraton34

Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta