Aituritähti Patryk Dobek teki kolme vuotta sitten kansainvälisen läpimurtonsa - Sitten alkoivat ongelmat

Aituritähti Patryk Dobek teki kolme vuotta sitten kansainvälisen läpimurtonsa - Sitten alkoivat ongelmat


Kolmen vuoden takaisella 400 metrin aitojen MM-seiskalla Patryk Dobekilla on ollut viime aikoina omat haasteensa. Nyt hän tavoittelee ensimmäistä aikuisten EM-finaalipaikkaansa.
Joel Sippola: 26.06.2018 20:05Yleisurheilu
Aituritähti Patryk Dobek teki kolme vuotta sitten kansainvälisen läpimurtonsa - Sitten alkoivat ongelmat
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Etsimäni henkilö löytyy maalialueelta Espoon Motonet GP:n miesten 400 metrin aitakisan jälkeen. Siitä huolimatta, että Patryk Dobek on hengästynyt, hän jaksaa vastailla selkeästi esittämiini kysymyksiin.

– Ne saavutukset ja tulokset olivat minulle iso yllätys.

Näin toteaa vuonna 1994 syntynyt puolalainen kolmen vuoden takaisesta läpimurtokaudestaan kansainväliselle huipulle. Jo alkukausi oli lupaava, kun hän juoksi neljännessä kisassaan silloisen ennätyksensä 49,04.

Alle 23-vuotiaiden EM-kisoista hän aitoi kotiyleisönsä edessä mestariksi alittaen ensimmäistä kertaa 49 sekuntia. Viikko myöhemmin Monacon Timanttiliigassa Dobek antoi myrskyvaroituksen vetämällä toiseksi ajalla 48,62.

Varsinainen täysosuma tapahtui kuitenkin Pekingin MM-kisojen välierissä, joista hän paineli finaaliin tiputtaen ennätyksestään 0,22 sekuntia lisää. Itse finaalissa hän sijoittui seitsemänneksi ollen kolmanneksi paras eurooppalainen.

Pudotus huipulta


Kahden viimeisen vuoden aikana Puolan aituritoivon meno on ollut hiljaisempaa. Hänellä on ollut ongelmia kehonsa kanssa. Dobek on kärsinyt esimerkiksi polvivasta. Rion olympialaisissa homma jäi alkueriin.

– Kaksi vuotta sitten treenasin liikaa, enkä sitten palautunut Rion olympialaisiin.

Vaikeudet verottivat myös siten, että hän aloitti edellisen harjoituskauden vasta tammikuussa. Normaalisti hän avaa treenitalvensa kolme kuukautta aiemmin.

Kaksi viikkoa sitten Espoossa hän juoksi 50,06. Hän yritti juosta alle 50 sekunnin, mutta eurooppalaismenijä ei ollut vielä palautunut tarpeeksi kevään treenirääkistä.

– Jos on treenannut paljon, on vaikea palautua. Se on ollut nyt ongelma.

Seuraavaan kisaan hän kuitenkin palautui mainiosti. Siinä hän nimittäin tikkasi 49,01, joka on kirjoitushetkellä tämän kesän Euroopan tilaston viidenneksi vauhdikkainta kyytiä.

EM-menestys on kiertänyt


Vaikka parhaimmillaan lajin Euroopan kärkinimiin kuuluva Dobek on saavuttanut nuoreen ikäänsä nähden hienoja tuloksia, menestyminen aikuisten EM-kisoissa on karttanut häntä. Vuonna 2014 Amsterdamin EM-kisoissa hän oli yhdeksäs.

– Puolestaan kaksi vuotta sitten en osallistunut Amsterdamin EM-kisoihin, koska silloinen valmentaja näki parhaaksi niiden väliin jättämisen. Berliinissä tavoittelen finaaliin pääsyä.

Aituri toivoisi pääsevänsä vuoden 2015 tasolleen, mutta samaan hengen vetoon hän haluaa olla maltillinen. Tällä hetkellä lajin kansainvälinen taso on nimittäin äärimmäisen kova. Rai Benjamin, Abderrahmane Samba sekä Karsten Warholm aitovat 47-alkuista vauhtia.

– Kaikki on mahdollista. Tällä hetkellä minulla on kuitenkin vielä tekemistä kuntoni kanssa.

– Jos olet iskussa, silti on kavereita, jotka juoksevat alle 48 sekunnin. Se on minulle vielä liian kova taso. Berliinin lisäksi haluan jatkossa valmistautua Dohan MM-kisoihin sekä Tokion olympialaisiin, hän listaa.

Aika näyttää millaisia tuloksia Dobek tulevaisuudessa vielä ehtiikään saavuttaa.

Lue myös


Katso kaikki uutiset