Raaka-Rollen koplaan kuulunut juoksija kuollut - urheilupolitiikka torppasi olympiahaaveet, Suomen ennätys jäi vain 0,2 sekunnin päähän
1960-luvulla Suomen parhaisiin 800 metrin juoksijoihin lukeutunut Keijo Ceder on kuollut. Hän oli kuollessaan Järvenpäässä tammikuun 5. päivänä 77-vuotias.
Etusuora: 14.01.2019 11:46Yleisurheilu
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Valmentajalegenda Rolf Haikkolan tunnettuun valmennustalliin, Raaka-Rollen koplaan, kuulunut Keijo Ceder juoksi 800 metrin ennätyksensä 1.48,2 Lappeenrannassa syyskuussa 1965. Aika jäi uupumaan vain 0,2 sekuntia Olavi Salosen nimissä tuolloin olleesta Suomen ennätyksestä.
Ceder alitti kyseisenä syksynä neljässä eri juoksussa 1.49:n rajan. Ruotsi-maaottelussa Tukholmassa tuli voitto ajalla 1.48,3, Italia-maaottelussa Napolissa niin ikään voitto ajalla 1.48,9 ja Karhulan kentällä elokuun lopulla puolimaili kulki aikaan 1.48,7.
Ceder olisi ollut vahva ehdokas Suomen joukkueen edustajaksi Tokion olympialaisiin 1964, mutta tuon ajan vastakkainasettelujen sävyttämä urheilupolitiikka esti mahdollisen olympiamatkan.
Helsingin Jyryä edustanut Ceder osallistui viiden muun TUL-urheilijan kanssa Indonesiassa vuonna 1963 järjestettyihin GANEFO-kisoihin sijoittuen 800 metrillä kolmanneksi. Kansainvälinen Yleisurheiluliitto IAAF ei pitänyt siitä, että suomalaiset osallistuivat avoimesti poliittiseen urheilun suurtapahtumaan ja antoi näille elinikäisen kilpailukiellon. Kilpailukielto peruttiin syksyllä 1964, jolloin Tokion olympiahaaveet olivat jo Cederin osalta haudattu.
Kalevan kisoissa Keijo Ceder ylsi mitaleille kerran, pronssille 1500 metrillä Tampereella 1966. Hän juoksi 1500 metriä parhaimmillaan aikaan 3.43,7 vuonna 1966. Vuodesta 1965 alkaen Helsingin Kisa-Veikkoja edustanut Ceder saavutti SM-viesteissä yhteensä seitsemän mestaruutta 4x400 ja 4x800 metrin matkoilla. SM-hallimestaruuden hän voitti 800 metrillä vuonna 1965.