Radalla odotettavissa kovia aikoja - Tukku suomalaisia jahtaa finaalipaikkoja Narvin johdolla


Joel Sippola: 12.07.2018 20:21Yleisurheilu
Radalla odotettavissa kovia aikoja - Tukku suomalaisia jahtaa finaalipaikkoja Narvin johdolla
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Perjantaina Tampereen nuorten MM-kisoissa on jännitetään esimerkiksi miesten ratakierroksen ja naisten estejuoksun kärkinimien virettä.

Kenestä nelosen aitojen mestari?

Viivi Lehikoinen (SB 57,70) ja Nea Mattila (PB 58,26) pistivät eilen parastaan 400 metrin aitojen välierissä, mutta valitettavasti nämä esitykset eivät loppukilpailupaikkaan riittäneet. Kaikesta huolimatta illan finaalista on lupa odottaa kiinnostavaa keitosta.

Etelä-Afrikan Zeney Van Der Walt on ollut juoksemissaan erissä vakuuttavan oloinen. Naisen ennätys on 55,05. Hänen kovimpia haastajiaan ovat Jamaikan Shianna Salmon, Sveitsin Yasmin Giger sekä kahden vuoden takainen MM-pronssinainen, Kanadan Xahria Santiago. Viime vuoden nuorten EM-voittaja Giger on parhaimmillaan isoissa kisoissa.

Jamaikan pikajuoksulupaus uhittelee kenttäennätystä nelosella

Jopas sattui, että Christopher Taylorin kaksi päälajia 200 ja 400 metrin loppukilpailut juostaan samana päivänä. Tampereella jamaikalainen pikajuoksulahjakkuus keskittyy neloselle. Hänen nimissään on kauden ykkösaika 44,88, joka on myös Jamaikan nuorten ennätys.

Satasen ja kakkosen ennätykset 20,35 ja 10,11 kertovat potentiaalista. Maanmiestään haastaa Chantz Sawyers, joka on tällä kaudella juossut kolmesti 45,40-45,62 väliin. Varmuutta siis löytyy.

Ottaako Chespol omansa?

Naisten estejuoksun pitäisi olla Kenian Celliphine Chespolin näytöstä. Nuorten maailmanennätyksen haltijan tämän kauden paras noteeraus 9.01,82 on lähes 11 sekuntia parempi kuin tilaston kakkosella Bahrainin Winfred Yavilla.

Mikäli kaikkien aikojen tilaston kolmantena oleva Chespol lappaa alusta asti haipakkaa kyytiään, mestarista ei ole epäilystä. Mikäli hän ei näin tee, kilpailun kuva saattaa muuttua täysin uudenlaiseksi.

Moukari on Iso-Britannian uusi valttikortti

Moukarissa nähtiin draamaa keskiviikon karsinnassa, kun tilastoykkönen  Hristos Frantzeskakis pullahti ulos finaalista. Nyt finaalin suosikki on maansa nuorten ennätyksen 80,45 viskannut ja karsinnan voittanut Iso-Britannian Jake Norris.

Norrisin maanmies Nick Miller heitti keväällä miesten välinettä yli 80 metriä, joten Britanniassa on moukaribuumi! Kuuden kilon välineen nuorten maailmanennätykseen Norrisilla on matkaa, sillä se on peräti 85,57.

Perjantain loppukilpailut: Miesten moukari, naisten pituus, miesten 400m, naisten 3000m esteet, naisten 400m aidat, miesten 200m, naisten seitsenottelun päättävä 800m.

Päivän suomalaiset: Konsta Alatupa, Santeri Örn, Tommi Mäkinen ja Jesse Väyrynen (4x100m alkuerät), Teemu Narvi (keihään karsinta), Sanni Pajasmaa (7-ottelu), Saara Keskitalo ja Petra-Sofia Laakso (100m aitojen alkuerät), Sara Francis (200m alkuerät), Iikka Alingue (3-loikan karsinta),

 
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta