Rinne, Kuivisto ja Sipponen kilpailevat tiistaina Kladnossa - Livestream tarjolla


Kolme mielenkiintoista suomalaisyleisurheilijaa on tulessa tiistaina 15.6.2021 Tsekin Kladnossa.
Etusuora: 15.06.2021 10:22Yleisurheilu
Rinne, Kuivisto ja Sipponen kilpailevat tiistaina Kladnossa - Livestream tarjolla
Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic
Joonas Rinne.
Suomalaisille yleisurheilun ystäville on tarjolla jännitettävää tiistaille, kun kolme suomalaisnimeä on mukana Tsekin Kladnossa järjestettävässä Kladno hází 2021 -yleisurheilutapahtumassa. Kyseessä on World Athleticsin Continental Tourin pronssitason kilpailu.

Salla Sipponen tavoittelee kiekonheitossa 60 metrin rajaa etukäteen hyvin tasaisessa kilpailussa. Naisten kiekko on osa aamupäivän ohjelmaa ja käynnistyy jo klo 13:30 Suomen aikaa.

Juoksuradalla nähdään kaksi hirmukuntoista suomalaista. Naisten 800 metrillä Sara Kuivisto jatkaa SE-ajan ja maagisen kahden minuutin rajan metsästystä. Vastus näyttää Kuivistolle sopivalta, sillä hän säntää matkaan kisan neljänneksi parhaalla kausinoteerauksella, eikä mukana ole yhtään alle kahden minuutin juoksijaa.



Miesten tonnivitosella hurjia tulosparannuksia alkukauden aikana tehnyt Joonas Rinne on mukana kovatasoisessa 1500 metrin kisassa. Rinteen vastus on huippuaikoja ajatellen optimaalinen, sillä mukana on useita hieman kovemmalla tilastoajalla matkaan lähteviä juoksijoita.

Rinne juoksi 1500 metrin ennätyksensä 3.38,56 kaksi viikkoa sitten Jyväskylän Motonet GP:ssä ja oli kukistaa kisassa Topi Raitasen, joka ohitti kuitenkin Rinteen viimeisillä metreillä kahdeksalla sadasosalla. Rinne lohkaisi kisassa ennätyksestään lähes kaksi sekuntia.

Rinne jatkoi hirmuvirettään viikkoa myöhemmin Paavo Nurmi Gamesissa, jossa 800 metrillä syntyi mykistävä 1,5 sekunnin ennätysparannus. Aika 1.46,35 nosti Rinteen Suomen kaikkien aikojen tilastossa sijalle yhdeksän. Suomalainen on juossut edellisen kerran kovempaa 800 metrillä vuonna 2002, kun Wilson Kirwa kirmasi matkan aikaan 1.46,10.



Kisojen liveseuranta


Voit katsella kisoja suorana lähetyksenä alla olevasta livestreamista. Käynnistä lähetys play-painikkeesta.




Mikäli yllä oleva upotus ei toimi, voit katsoa livestreamia Youtubessa.

Tulokset löydät reaaliajassa kisojen livetulospalvelusta.

Katso myös:


Kisojen aikataulu


Aamupäivä

KloLaji
11:00Moukarinheitto naiset
12:20Moukarinheitto miehet
13:30Kiekonheitto naiset
14:50Kiekonheitto miehet
15:30Nuorten viestit


Pääohjelma

KloLaji
16:00Korkeushyppy naiset
16:25Keihäänheitto naiset
16:40100 m miehet
17:00100 m naiset
17:20400 m naiset
17:30Kuulantyöntö miehet
17:40400 m naiset
17:50Korkeushyppy miehet
18:001500 m miehet
18:10Keihäänheitto miehet
18:15800 m naiset
18:30800 m miehet
18:45Kuulantyöntö naiset
18:55200 m miehet
19:10200 m naiset



Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2025 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta

Hanki katseluoikeus ja nauti huippuyleisurheilusta suorana lähetyksenä.