Ronja Grönblom ja Veera Hokka varmistivat torstaina Ranskan Hyèresissä Suomelle maapaikan Pariisin olympialaisiin purjehduksen 49er FX -luokassa.
Ronja Grönblom ja
Veera Hokka ottivat päivän kolmessa lähdössä sijat yksi, kaksi ja kolme, jotka riittivät varmistamaan Suomelle maapaikan
Pariisin olympialaisiin. Yhteistuloksissa Grönblom ja Hokka ovat toisena ennen huomisen mitalilähtöä. Suomessa kaksikolla ei ole juurikaan kilpailijoita tässä luokassa, joten he ovat hyvin todennäköisesti Suomen edustajat olympialaisissa.
Jos Ronja Grönblom, 24, kilpailee ensi kesänä olympiapurjehduksissa, nähdään historiallinen tilanne kotimaisessa olympiaurheilussa.
Ronjan isä
Richard Grönblom osallistui purjehtijana olympialaisiin Montrealissa 1976 ja Atlantassa 1996. Richardin isä
Sven Grönblom osallistui puolestaan Berliinin olympiapurjehduksiin 1936 yhdessä setänsä
Gunnar Grönblomin kanssa.
Grönblomeista on tulossa ensimmäinen suomalainen perhe, jossa on ollut olympiaedustajia neljässä peräkkäisessä sukupolvessa.
Peltoset Esa,
Ville ja
Emmi muodostavat ennen Grönblomeja ainoan suomalaisen perheen, jossa on ollut olympiaedustajia suoraan kolmessa sukupolvessa - eli sekä isovanhempi, vanhempi ja lapsi ovat kilpailleet olympialaisissa. Esa Peltonen pelasi jääkiekkoa neljässä olympiaturnauksessa 1968 - 1980, Ville Peltonen osallistui jääkiekkoon niin ikään neljästi vuosina 1994 - 2010 ja Emmi Peltonen oli mukana taitoluistelussa vuonna 2018.
Vuoden 1912 purjehduksen olympiapronssimitalistin
Bertil Tallbergin pojanpoika
Peter Tallberg osallistui olympialaisiin viidesti. Vuonna 2015 edesmennyt Peter Tallberg muistetaan pitkäaikaisena Kansainvälisen olympiakomitean jäsenenä. Moskovan olympialaisissa 1980 Peterin parina purjehti hänen poikansa
Mathias Tallberg. Heillä on siis olympiaurheilijoita kolmessa sukupolvessa, vaikka yksi sukupolvi jäi kokonaan ilman olympiaedustajia.
Tallbergin sukua voi kuitenkin edelleen pitää kaikkien aikojen laajimpana suomalaisena olympiasukuna. Bertil Tallbergin veli
Gunnar Tallberg oli Bertilin kanssa mukana samassa olympiapronssin saavuttaneessa miehistössä Tukholmassa 1912. Gunnarin pojanpojista olympialaisissa purjehtivat Peterin lisäksi myös
Henrik Tallberg (1964 ja 1968) sekä
Johan Tallberg (1972). Heidän serkkunsa
Georg Tallberg saavutti purjehduksessa olympiapronssin Moskovan kisoissa 1980. Muita olympiaedustajia tässä suvussa ovat olleet Peter Tallbergin puolison veli
Arndt Norrgård (purjehdus 1972) sekä Peterin Andreas-pojan veli
Tutu Sohlberg (ratsastus 1988).
Koko maailman mittakaavassa vain kahdessa suvussa on ollut olympiaedustajia suoraan neljässä sukupolvessa. Ne ovat eteläafrikkalainen Du Plessisin suku vuosina 1936 - 2000 sekä norjalainen Lunden suku vuosina 1924 - 2000.
Suomeen tulee todennäköisesti myös uusi toisen polven olympiaurheilija, kun
Jakob Eklund varmisti torstaina maapaikan Pariisiin purjelautailun iQFoil-luokassa. Eklundin äiti
Bettina Lemström purjehti siskonsa
Annikan kanssa neljänneksi 470-luokassa Soulin olympialaisissa 1988.
Olympiaedustajia suoraan neljässä polvessa
Du Plessis - Etelä-Afrikka
Isoisoisä: Andries du Plessis - yleisurheilu 1936
Isoisä:Fanie du Plessis - yleisurheilu 1956 ja 1960
Isä: Tjaart du Plessis - paini 1992 ja 1996
Tytär: Renate du Plessis - uinti 2000
Lunde - Norja
Isoisoisä: Eugen Lunde - purjehdus 1924
Isoisä: Peder Lunde Sr. - purjehdus 1952 ja 1956
Isoäiti: Vibeke Lunde - purjehdus 1952
Isä: Peder Lunde Jr. - purjehdus 1960 - 1976
Tytär: Jeanette Lunde - alppihiihto 1994 ja purjehdus 2000
Olympiaedustajia suoraan kolmessa polvessa
Peltonen - Suomi
Isoisä: Esa Peltonen - jääkiekko 1968 - 1980
Isä: Ville Peltonen - jääkiekko 1994 - 2010
Tytär: Emmi Peltonen - taitoluistelu 2018
Timoshinin - Neuvostoliitto/Venäjä
Isoisä: Aleksandr Timoshinin - soutu 1968 ja 1972
Isoäiti: Nataliya Kuznetsova-Lobanova - uimahypyt 1964 - 1972
Isä: Vladimir Timoshinin - uimahypyt 1988 ja 1996
Tytär: Julia Timoshinina - uimahypyt 2016 ja 2020
Bertinetti - Italia
Isoisä: Marcello Bertinetti - miekkailu 1908 - 1928
Isä: Franco Bertinetti - miekkailu 1952 ja 1956
Poika: Marcello Bertinetti - miekkailu 1976
Caldwell - Yhdysvallat
Isoisä: John Caldwell - maastohiihto 1952
Isä: Tim Caldwell - maastohiihto 1972 - 1984
Poika: Patrick Caldwell - maastohiihto 2018
Conrad - Australia
Isoisä: Maurice Grace - soutu 1956
Isä: Tim Conrad - soutu 1976
Poika: Sam Conrad - soutu 2008
Delle Karth - Itävalta
Isoisä: Walter Delle Karth - yhdistetty 1936
Isä: Werner Delle Karth - rattikelkkailu 1972 ja 1976
Poika: Nico Delle Karth - purjehdus 2004 - 2016
Bogen - Unkari/Itävalta
Isoisä: Albert Bogen - miekkailu 1912 ja 1928
Äiti: Erna Bogen - miekkailu 1928 - 1936
Poika: Pal Gerevich - miekkailu 1972 ja 1980
Gleirscher - Itävalta
Isoisä: Vinzenz Hörtnagl - painonnosto 1976 ja 1980
Isä: Gerhard Gleirscher - ohjaskelkkailu 1992 - 1998
Pojat: Nico ja David Gleirscher - ohjaskelkkailu 2018 ja 2022
Keller - Saksa
Isoisä: Erwin Keller - maahockey 1936
Isä: Carsten Keller - maahockey 1960 - 1972
Lapset: Andreas Keller - maahockey 1984 - 1992, Natascha Keller - maahockey 1996 - 2012, Florian Keller - maahockey 2008
Knowles - Bahama
Isoisä: Percy Knowles - purjehdus 1960 - 1972
Isä: Andy Knowles - uinti 1976
Poika: Jeremy Knowles - uinti 2000 - 2008
Ledgard - Peru
Isoisä: Walter Ledgard Jimenez - uinti 1936
Isä: Walter Ledgard Buse - uinti 1964
Poika: Tony Ledgard - pyöräily 1992
Montano - Italia
Isoisä: Aldo Montano - miekkailu 1936 ja 1948
Isä: Mario Aldo Montano - miekkailu 1972 - 1980
Poika: Aldo Montano - miekkailu 2004 - 2020
Moore - Iso-Britannia
Isoisä: George Moore - miekkailu 1948
Isä: John Moore - maastohiihto ja ampumahiihto 1956 - 1964
Poika: Mark Moore - maastohiihto 1984
Nelsen - Yhdysvallat
Isoisä: Chester Nelsen Sr. - Pyöräily 1928
Isä: Chester Nelsen Jr. - Pyöräily 1948
Poika: Don Nelsen - Pyöräily 1964
Oldershaw - Kanada
Isoisä: Bert Oldershaw - melonta 1948 - 1956
Isä: Scott Oldershaw - melonta 1984
Poika: Mark Oldershaw - melonta 2008 - 2016
Barding - Tanska
Isoäiti: Yutta Barding - miekkailu 1924
Äiti: Ulla Barding-Poulsen - miekkailu 1936 ja 1952
Poika: Ole Poulsen - purjehdus 1964
Sageder - Itävalta
Isoisä: Alfred Sageder - soutu 1956 - 1964
Isä: Siegfried Sagerder - soutu 1980
Poika: Sebastian Sageder - soutu 2004
Shea - Yhdysvallat
Isoisä: Jack Shea - pikaluistelu 1932
Isä: Jim Shea - maastohiihto 1964
Poika: Jim Shea Jr. - skeleton 2002
Szivos - Unkari
Isoisä - Istvan Szivos Sr. - vesipallo 1948 - 1956
Isä - Istvan Szivos Jr. - vesipallo 1968 - 1980
Poika - Marton Szivos - vesipallo 2012 - 2016
Curry - Iso-Britannia
Isoisä: Peter Curry - yleisurheilu 1948
Äiti: Jilly Curry - freestyle 1992 ja 1994
Poika: Lloyd Wallace - freestyle 2018 ja 2022
Wright - Kanada
Isoisä: Harold Wright - yleisurheilu 1932
Isä: Lee Wright - maahockey 1964 ja 1976
Poika: Anthony Wright - maahockey 2008
Kadelbach - Saksa
Isoisä: Hans Kadelbach - purjehdus 1952
Isä: Achim Kadelbach - purjehdus 1960
Tytär: Kathrin Kadelbach - purjehdus 2012
Mangiarotti - Italia
Isoisä: Giuseppe Mangiarotti - miekkailu 1908
Poika: Edoardo Mangiarotti - miekkailu 1936 - 1960
Tytär: Carola Mangiarotti - miekkailu 1976 - 1980
Mayer - Ranska
Isoisä: Albert Mayer - melonta 1968
Isä: Sebastian Mayer - melonta 1992
Tytär: Joanne Mayer - melonta 2012
Mørch - Norja
Isoisä: Claus Mørch Sr. - miekkailu 1948
Isä: Claus Mørch Jr. - miekkailu 1972
Tytär: Margrete Mørch - miekkailu 2000
Pracht - Saksa/Kanada
Isoisä: Josef Neckermann - ratsastus 1964 - 1980
Äiti: Eva-Maria Pracht - ratsastus 1984 ja 1988
Tytär: Martina Pracht - ratsastus 1992
Baldwin - Peru
Isoisä: Guillermo Baldwin - ammunta 1956
Äiti: Gladys Baldwin - ammunta 1968 ja 1972
Tytär: Gladys de Seminario - ammunta 1984
Olympiaedustajia kolmessa polvessa mutta yksi sukupolvi jäänyt väliin
Tallberg - Suomi
Isoisoisä: Gunnar Tallberg - purjehdus 1912
Isä: Peter Tallberg - purjehdus 1960 - 1980
Poika: Mathias Tallberg - purjehdus 1980
Mollin - Belgia
Isoisoisä: Bart Mollin - paini 1924
Isä: Henri Mollin - alppihiihto 1980 ja 1984
Poika: Bart Mollin - alppihiihto 2010
Van Nes - Hollanti
Isoisoisä: Jan Thomee - jalkapallo 1908
Isä: Hadriaan van Nes - soutu 1968
Tytär: Eeke van Nes - soutu 1996 ja 2000
Olympiaedustajia epäsuoraan kolmessa polvessa
Ottoz - Italia
Isän anoppi: Gabre Gabric-Calvesi - yleisurheilu 1936 - 1948
Isä: Eddy Ottoz - yleisurheilu 1964 ja 1968
Poika: Laurent Ottoz - yleisurheilu 1992 ja 1996
Schultz - Tanska
Isän appi: Hans Schultz - ammunta 1908 - 1912
Isä: Niels Larsen - ammunta 1912 - 1924
Poika: Uffe Schultz Larsen - ammunta 1948 - 1960
Sugitani - Japani
Isän setä: Koichi Kawaguchi - ratsastus 1956
Isä: Masayasu Sugitani - ratsastus 1968 - 1976
Poika: Taizo Sugitani - ratsastus 1996 - 2016
Gastaldello - Ranska
Äidin anoppi: Amelie Mirkowitch - uinti 1960
Äiti: Veronique Jardin - uinti 1984 ja 1992
Tytär: Beryl Gastaldello - uinti 2016 ja 2020
Unkari - Szilagyi
Isän appi: Dezsö Gyarmati - vesipallo 1948 - 1964
Isä: Zoltan Szilagyi - uinti 1988 - 2000
Tytär: Liliana Szilagyi - uinti 2012 ja 2016