Ruotsalainen yleisurheilun maailmanmestari palasi yhdeksän vuoden kilpailutauolta - heti huippuaika tauluun


Ruotsia edustaen 1500 metrin maailmanmestaruuden vuonna 2013 saavuttanut Abeba Aregawi, 33, palasi lauantaina lähes yhdeksän vuoden kilpailutauolta.
Etusuora: 16.06.2024 12:35Yleisurheilu
Ruotsalainen yleisurheilun maailmanmestari palasi yhdeksän vuoden kilpailutauolta - heti huippuaika tauluun
Kuva: Trackpic
Kuvituskuva.
Etiopialaislähtöinen Abeba Aregawi voitti lauantaina Bretagnessa 10 kilometrin maantiejuoksun ajalla 31.05. Tulos alittaa Meraf Bahtan nimissä olevan Ruotsin ennätyksen 17 sekunnilla mutta on tilastokelvoton, koska Aregawi ei edusta tällä hetkellä mitään ruotsalaista seuraa.



Bretagnen aikaa voi pitää huomattavan kovana, sillä Aregawin edellinen kilpailu ennen lauantaita oli Suomen ja Ruotsin välinen maaottelu syksyllä 2015. Juoksija kärysi meldoniumista helmikuussa 2016 ja vetäytyi tämän jälkeen radoilta, vaikka käry mitätöitiin myöhemmin Ruotsin dopingkomission toimesta.

Yhdeksän vuoden kilpailutaukonsa aikana Aregawi on asunut Etiopiassa ja synnyttänyt neljä lasta.

Aregawin ennätys 1500 metrin juoksussa on 3.56,54 vuodelta 2012. Etiopian edustajana hän saavutti 1500 metrillä olympiahopean 2012 ja Ruotsin väreissä MM-kullan 2013 lisäksi sisäradoilla MM-kullan 2014, EM-kullan 2013 sekä ulkoradoilla EM-hopean 2014.





Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2025 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta

Hanki katseluoikeus ja nauti huippuyleisurheilusta suorana lähetyksenä.