Ruotsin olympiakomitealta kivikovat tulosrajat Rion olympialaisiin


Etusuora: 29.10.2015 13:13Yleisurheilu
Ruotsin olympiakomitealta kivikovat tulosrajat Rion olympialaisiin
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Ruotsi on julkaissut maansa yleisurheilijoita koskevat tulosrajat Rion olympialaisiin. Länsinaapurimme ei tyydy IAAF:n asettamiin tulosrajoihin, vaan on tiukentanut niitä entisestään, jopa kyseenalaisen koviksi.

Tulosrajojen kovuudesta kertoo jotakin se, että viime kesänä (2015) yksikään ruotsalaismiesurheilija ei rikkonut asetettuja tulosrajoja Rioon. Mikäli Ruotsi kylmäpäisesti noudattaa asetettua linjaa, on mahdollista, että olympialaisissa ei nähdä ainuttakaan ruotsalaista miesyleisurheilijaa.


Esimerkiksi viime kesän Pekingin MM-kisoissa viidenneksi sijoittunut kiekonheittäjä Daniel Ståhl, ei selviäisi menneen kesän tuloksillaan Rioon. Myös hienon debyyttimaratonin (2.12.07) viime viikonloppuna juossut Mikael Ekvall saattaa joutua katsomaan kisat kotisohvalta, vaikka paineli lähes viisi minuuttia IAAF:n rajan alle, mutta jäi 7 sekuntia Ruotsin asettamasta rajasta 2.12.07.

Naisten puolella tilanne on valoisampi. Rajan rikkoneita urheilijoita löytyy hyppypaikoilta seitsemän kappaletta ja 1500 metrillä tulosrajan alitti Ruotsin etiopialaisvahvistus Abeba Aregawi.

Mikäli Suomi noudattaisi samaa tulosrajapolitiikkaa kuin Ruotsi, rajan rikkoneita urheilijoita (hallikausi mukaan lukien) olisi vain keihäsmiehet, kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä ja seiväshyppääjä Minna Nikkanen.

Vertailuksi IAAF:n ja Ruotsin asettamat tulosrajat. Punaisella ovat IAAF:n asettamat rajat ja mustalla Ruotsin asettamat:

https://twitter.com/AthleticsSweden/status/659445652787757056
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta