Ruotsin puolimailerilupaus aloitti kautensa kovalla ajalla


Jukka Moisio: 26.06.2015 14:25Yleisurheilu
Ruotsin puolimailerilupaus aloitti kautensa kovalla ajalla
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Ruotsin Andreas Almgren aloitti ulkoratakautensa 800 metrillä Sollentunassa torstaina. Tuloksena oli 20-vuotiaan juoksijan ennätys 1.45,59, joka sijoittuu Euroopan vuositilastossa jaetulle seitsemännelle sijalle. Sollentunan kisassa ruotsalainen oli ainoa 1.46 alittaja: Tanskan Andreas Bube sijoittui toiseksi ajalla 1.46,24.

- Se meni paremmin kuin uskoin. Tavoittelin alle 1.47 aikaa, mutta minulla olikin voimia jäljellä, Almgren kommentoi yleisradioyhtiö SVT:lle.

Almgrenin aika rikkoo MM-kisarajan 1.46,00 ja on Ruotsin kaikkien aikojen toiseksi paras. Rizak Dirshen Ruotsin ennätys on 1.45,45.

- Kisa oli täydellinen minulle, kun ensimmäinen kierros oli noin 51,5. Mutta pystyn vielä parempaan. Tänä vuonna pitäisi mennä alle 1.45.

Almgren sijoittui talvella EM-hallien 800 metrillä neljänneksi ja viime kesänä hän oli pronssilla 19-vuotiaiden MM-kisoissa ajalla 1.45,65. Tuossa kisassa toinen ruotsalainen, Kalle Berglund (s. 1996), sijoittui seitsemänneksi. Hän edusti Ruotsia viime viikonloppuna Superliigassa sijoittuen kuudenneksi ennätyksellään 1.46,85. Torstaisessa Sollentunan kisassa sijoitus oli viides ja aika 1.47,35.

Ruotsin 800 metrin juoksun tulevaisuus pitäisi siis olla turvattu, kun vielä 22-vuotiaiden sarjaan kuuluva Johan Rogestedt (s. 1993) juoksi viime vuonna alle 1.46. Hän voitti aikanaan 17-vuotiaiden maailmanmestaruuden.