Moniottelija Saga Vanninen ei puolusta mestaruuttaan Puolan MM-halleissa. Pika-aiturit Lotta Harala ja Saara Keskitalo eivät tavoittele edustuspaikkoja.
Yleisurheilun MM-hallit kisataan maaliskuun lopulla Puolan Torunissa, ja Suomi on saamassa kisoihin noin vajaan kymmenen urheilijan joukkueen. Vuosi sitten Suomi lähetti Kiinan Nanjingissa kilpailtuihin MM-halleihin viiden urheilijan joukkueen.
Tiistai toi mukanaan kuitenkin ikäviä uutisia, kun naisten viisiottelun hallitseva maailmanmestari
Saga Vanninen kertoi jättävänsä tämän vuoden MM-karkelot väliin. Vanninen
kertoi SUL:n tiedotteessa keskittyvänsä pienen aikalisän myötä jo ulkoratakauteen.
Vanninen juhli viime hallikaudella kahta arvokisavoittoa, kun hän oli ykkönen Apeldoornin EM- ja Nanjingin MM-kisoissa.
MM-joukkueeseen saatiin tiistaina täydennystä kahden urheilijan muodossa, kun mukaan valittiin pikajuoksija
Lotta Kemppinen ja pika-aituri
Reetta Hurske. Kisarajan 60 metrin aidoissa rikkoneet
Lotta Harala ja
Saara Keskitalo ilmoittivat jo menneenä viikonloppuna, että he eivät tavoittele edustuspaikkoja.
Hurskeen ja Kemppisen lisäksi MM-joukkueeseen oli jo aiemmin nimetty pikajuoksijat
Mette Baas ja
Elmo Lakka. Viimeiset valinnat suoritetaan ensi viikolla, ja MM-mitaleista kisataan Torunissa 20.-22.3.