Tampereen Pyrinnön moniottelija Saga Vanninen tavoittelee tänään Glasgow'ssa tosissaan viisiottelun MM-mitalia.
Saga Vanninen johtaa MM-viisiottelua kolmen lajin jälkeen 38 pisteen erolla ennen Belgian
Noor Vidtsia. Kolmantena oleva Yhdysvaltain
Chari Hawkins on 110 pisteen, ja neljäntenä otteleva kova itävaltalainen Verena Mayr 148 pisteen päässä.
Kisaa ratkeaa tänään illalla klo 23.30 käytävään 800 metrin juoksuun. Jos Vanninen onnistuu perustasolleen sekä pituudessa että 800 metrillä, yltää hän hyvin todennäköisesti MM-mitaleille.
Vanninen täyttää 21 vuotta toukokuun 4. päivänä, joten hänellä on tällä hetkellä ikää muutamaa päivää vaille 20 vuotta ja 10 kuukautta.
Kaikkien aikojen nuorin henkilökohtaisen yleisurheilun MM-mitalin saavuttanut suomalainen on ollut
Reima Salonen, joka oli Vannista kaksi päivää vanhempi yltäessään MM-pronssille 50 kilometrin kävelyssä Malmössä 1976.
Sinikka Tyynelä saavutti maastojuoksun joukkuekisan MM-hopean 19-vuotissyntymäpäivänään maaliskuussa 1973. Jos Saga Vanninen yltää tänään palkintopallille, jää vain Tyynelä hänen edelleen historian nuorimpien suomalaisten MM-mitalistien listalla.
Kaikkien aikojen nuorin suomalainen yleisurheilun olympiamitalisti on ollut
Urho Peltonen, joka sijoittui molempien käsien keihäässä pronssille 19 vuoden ja 5 kuukauden ikäisenä Tukholmassa 1912.
Historian nuorin suomalainen yleisurheilun arvokisamitalisti on puolestaan ollut
Arto Bryggare, joka oli vain 18 vuoden ja 9 kuukauden ikäinen yltäessään EM-hallipronssille 60 metrin aidoissa 1977.
Kaikkien aikojen nuorin suomalainen yleisurheilun arvokisavoittaja on ollut
Annemari Sandell, joka vei maastojuoksun EM-kullan 18 vuoden ja 11 kuukauden ikäisenä joulukuussa 1995.
Nuorimmat suomalaiset yleisurheilun arvokisamitalistit
18 v 9 kk - Arto Bryggare - 60 m aidat - EM-pronssi 1977
18 v 11 kk - Annemari Sandell - 5 km maastojuoksu - EM-kulta 1995
19 v 0 kk - Sinikka Tyynelä - maastojuoksun joukkuekisa - MM-hopea 1973
19 v 5 kk - Urho Peltonen - keihäs, molemmat kädet - olympiapronssi 1912
19 v 5 kk - Rainer Stenius - pituus - EM-pronssi 1962
19 v 11 kk - Annemari Sandell - 5 km maastojuoksu - EM-pronssi 1996
19 v 11 kk - Sinikka Tyynelä - maastojuoksun joukkuekisa - MM-pronssi 1974
20 v 3 kk - Arto Bryggare - 110 m aidat 1978 - EM-pronssi 1978
20 v 8 kk - Arto Bryggare - 60 m aidat - EM-hopea 1979
20 v 9 kk - Reima Salonen - 50 km kävely - MM-pronssi 1976
20 v 11 kk - Julius Saaristo - keihäs - olympiahopea 1912
20 v 11 kk - Julius Saaristo - keihäs, molemmat kädet - olympiakulta 1912
21 v 0 kk - Mikaela Ingberg - keihäs - MM-pronssi 1995