Rikkooko Saga Vanninen ensi kesänä Carolina Klüftin nuorten maailmanennätyksen? Miltä vertailu ruotsalaislegendaan näyttää nyt ja missä pitää parantaa?


Nuorten maailmanmestari Saga Vannisella on ensi kesänä realistiset mahdollisuudet rikkoa seitsenottelun nuorten maailmanennätys. Parissa lajissa Vanninen on jo nyt Carolina Klüftin ME:tä edellä.
Veijo Vaakanainen: 21.08.2021 09:08Yleisurheilu
Rikkooko Saga Vanninen ensi kesänä Carolina Klüftin nuorten maailmanennätyksen? Miltä vertailu ruotsalaislegendaan näyttää nyt ja missä pitää parantaa?
Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic
Carolina Klüft.
Kesä 2021 on ollut Saga Vanniselle takareisivaivasta huolimatta loistokas. Kesän aikana hän on voittanut ylivoimaisesti omassa ikäluokassaan kultaa sekä maailman- että Euroopan mestaruuuskisoissa ja rikkonut uudella ennätystuloksellaan 6271 myös Münchenin ensi kesän EM-kisojen kivikovan tulosrajan.

Vannisen voidaan siis sanoa tehneen tänä vuonna todellisen läpimurron kansainvälisen tason ottelijaksi. Hänen ennätyksensä on jo nyt sillä tasolla, että hän olisi voinut otella tasaveroisesti muiden lajin huippujen kanssa Tokion olympialaisissa.

Vannisen hurjasta kehitystahdista kertoo myös se, että hän on vielä vuoden ali-ikäinen U20-sarjaan. Tampereen Pyrinnön nuori ottelijatähti saa nimittäin vielä ensi vuonnakin kilpailla nuorten sarjassa.

Tämä tarkoittaa sitä, että Vanninen voi tavoitella ensi vuonna jopa nuorten maailmanennätyksen rikkomista. Seitsenottelussa nuorten maailmanennätyksen tekeminen olisi erityisen kova suoritus, sillä ennätystä pitää hallussaan Ruotsin seitsenottelulegenda Carolina Klüft, joka keräsi edellisissä Münchenin EM-kisoissa vuonna 2002 pisteet 6542.

Ensi vuonna Saga Vannisella voi siis olla mahdollisuus rikkoa Klüftin ME-tulos samalla stadionilla, jolla silloin 19-vuotias ruotsalainen juhli uransa ensimmäistä arvokisavoittoa.



Maailmanennätyksen rikkominen vaatii kuitenkin Vanniselta ehjää harjoitusvuotta ja samankaltaista kehitysaskelta, jonka hän onnistui ottamaan tämän ja viime kauden välissä. Vannisen kaikkien lajien yhteenlasketut ennätyspisteetkin tuottavat tällä hetkellä pisteet 6328, jotka ovat 214 pistettä Klüftin ME:tä heikommat.

Jos verrataan yksittäisiä lajeja, niin tällä hetkellä Vanninen on jo Klüftiä edellä molemmissa heittolajeissa eli kuulassa ja keihäässä. Kuulantyönnössä Vanninen on jopa selvästi ruotsalaista vahvempi, sillä hänen ennätystuloksensa 14,90 on melkein kaksi metriä ja 116 pistettä Klüftiä parempi. Keihäässä ero suomalaisen hyväksi on 31 pistettä.



Pituudessa ja 100 metrin aidoissa Klüft on hieman Vannista edellä, mutta erot ovat hyvin pieniä. Pituudessa ruotsalaisen tulos oli kaksi senttiä (636 vs. 634) ja kuusi pistettä suomalaista parempi. Pika-aidoissa Klüftin ME-sarjan tulos on 22 sadasosaa ja 32 pistettä Vannisen ennätystä parempi (13,33 vs. 13,55).

800 metrillä, korkeushypyssä ja 200 metrillä Klüft tekee kuitenkin vielä ainakin toistaiseksi Vanniseen merkittävän eron. Yllättäen näistä lajeista pienin ero on päätöslajissa 800 metrillä, vaikka siitä usein puhutaan Vannisen suurimpana heikkoutena. Kahden ratakierroksen tiukassa happohyökkäyksessä Klüftin tulos 2.17,99 on 89 pistettä parempi kuin Vannisen Tallinnassa juoksema ennätys 2.24,62.

200 metrillä ja korkeudessa ero ruotsalaisen hyväksi on sen sijaan kaikkein suurin. Ensimmäisen päivän päätöslajin 200 metrin Ruotsin otteluylpeys paineli Münchenissä aikaan 23,71, eli yli sekunnin Vannisen tämänhetkistä ennätystä nopeammin ja saalisti 107 pistettä suomalaista enemmän.



Korkeudessa Klüft on tällä hetkellä kaikkein kauimpana Vannisen saavuttamattomissa. Ruotsalaisen Münchenin sarjan tulos 189 toi 127 pistettä enemmän kuin Suomen ottelulupauksen viime vuonna Kalevan kisoissa hyppäämä ennätys 179.

Vannisen ennätysten vertailu Klüftin ME-sarjaan osoittaa, että maailmanennätyksen rikkominen vaatii vielä yhden suuren kehitysharppauksen. Mitään ylivertaista suoritusparannusta se ei kuitenkaan yhdessäkään lajissa vaadi. Seuraavassa esittelemme esimerkkisarjan, jolla Vanninen voisi ensi kesänä pyyhkiä Klüftin nimen pois ennätysten kirjasta.

Avausmatkalla 100 metrin aidoissa Vannisen tulisi nousta Klüftin tasolle ja mieluusti jopa hieman ohi. Jos suomalainen pystyisi parantamaan ennätystään 25 sadasosaa lukemiin 13,30, olisi hän avauslajin jälkeen viisi pistettä ruotsalaisen ME-sarjaa edellä.



Seuraavassa lajissa korkeudessa Vanninen voi ennätykseen yltääkseen hävitä hieman Klüftille. Jos Vanninen pystyisi parantamaan ennätystään kolmella sentillä lukemiin 182, saalistaisi Suomen tulevaisuuden menestystoivo 1003 pistettä ja olisi hieman Klüftiä jäljessä.

Kuulantyönnössä on Vannisen suuri iskunpaikka. Tässäkään lajissa häneltä ei kuitenkaan vaadita mitään ylivertaista ennätysparannusta, sillä vaivainen kymmenen sentin parannus lukemiin 15,00 voisi olla riittävä. Tällä hän saavuttaisi 123 pistettä Klüftiä enemmän ja ohittaisi ruotsalaisen.

200 metrilläkään Vannisen ei tarvitsisi parantaa ennätystään kovin paljon. Lukemilla 24,55 hän saavuttaisi 929 pistettä, eli 27 pistettä enemmän kuin hänen tämänhetkinen ennätyksensä toisi. Näillä tuloksilla suomalaisottelija olisi avauspäivän jälkeen 42 pistettä Klüftin ME-sarjaa perässä.

Toisen päivän kaksi ensimmäistä lajia olisivat tällöin avainasemassa ME:n kannalta. Pituudessa ja keihäässä Vannisen olisi kiskottava riittävästi piste-eroa ruotsalaisen tulossarjaan, jotta ero olisi riittävän suuri 800 metrille siirryttäessä.

Tämä saattaisi onnistua, mikäli Vanninen hyppäisi pituutta lukemat 645 ja heittäisi keihästä 50,50. Näillä tuloksilla Vanninen pääsisi päätöslajiin 800 metrille 43 pistettä Klüftiä edellä.

Tämä tarkoittaisi sitä, että jos suomalainen pystyisi taistelemaan kaksi ratakierrosta aikaan 2.21,10, häviäisi hän ruotsalaiselle vain 42 pistettä ja rikkoisi ME:n yhdellä pisteellä tuloksella 6543.



ME:n saavuttaminen ei siis vaadi yhdessäkään lajissa suurta ennätyshyppäystä, vaan pieni parannus jokaisessa lajissa riittää ennätystuloksen rikkomiseen. Mikäli Vanninen pystyisi tekemään talven aikana joissakin lajeissa samanlaisen tasonnoston kuin mitä hän onnistui tälle kesälle tekemään, nousisi ME:n todennäköisyys entisestään. Silloin sen rikkominen olisi mahdollista myös pienen notkahduksen kanssa.

On siis täysin mahdollista, että ensi kesän Münchenin EM-kisoissa suomalainen seitsenottelija toistaa sen, mitä ruotsalainen lajilegenda samalla stadionilla teki tasan 20 vuotta aiemmin. Jos harjoituksissa tehdään oikeita asioita ja epäonnelta vältytään, se saattaa olla jopa todennäköistä.