Sairasteluista toipunut Katri Mustola avasi hallikautensa


Suomen kärkijuoksija Katri Mustola avasi hallikautensa.
Etusuora: 01.02.2016 11:30Yleisurheilu
Sairasteluista toipunut Katri Mustola avasi hallikautensa
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Toissa kesänä naisten 400 metrin juoksun sekä Kalevan kisoissa että Ruotsi-ottelussa voittanut Katri Mustola avasi sunnuntaina hallikautensa Oulussa avoimissa Pohjois-Pohjanmaan hallimestaruuskilpailuissa.

Kalajoen Junkkareita edustava Mustola paransi ennätyksiään sekä 60 metrin että 300 metrin matkoilla. 60 metrin ennätys koheni tulokseen 7,88 ja 300 metriä kulki aikaan 39,38, mikä on kauden kotimainen kärkitulos. Ouluhallissa juostaan standardimittaista pidemmällä 304 metrin radalla.

Kesällä 2014 Mustola pudotti 400 metrin ennätyksestään kesän aikana hämmästyttävästi yli viisi sekuntia. Kausi huipentui ratakierroksen SM-kultaan ennätysajalla 53,20 ja valintaan Zürichin EM-kisoihin.

Pian EM-kisojen jälkeen alkoi kuitenkin alamäki. Kierre alkoi syksyllä jalkapöydän rasitusmurtumasta, jatkui keväällä penikkataudin oireina ja päättyi kesällä 2015 mykoplasmaan ja kilpirauhasen tulehdukseen. Nyt vaikeudet ovat viimein ohi ja kaikki näyttää lupaavalta EM-kauden osalta.

Kannuksen Uran Anniina Kortetmaa juoksi Oulun kisoissa 60 metrin alkuerissä kauden toiseksi nopeimman suomalaistuloksen 7,51, joka jää naisen ennätyksestä vain sadasosan. Valitettavasti finaalissa automaattinen ajanotto ei toiminut. Käsiajanotolla Kortetmaalle saatiin loppuajaksi 7,3. Katri Mustolan aika finaalissa käsiajanotolla oli 7,7.

Yleisurheilu.fi
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta