Saksan mestaruuskisoissa hyviä tuloksia - seiväsmestari Holzdeppe ylitti 594


Jukka Moisio: 26.07.2015 22:00Yleisurheilu
Saksan mestaruuskisoissa hyviä tuloksia - seiväsmestari Holzdeppe ylitti 594
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Saksan mestaruuskilpailut käytiin viikonloppuna Nürnbergissä. Kovimmasta tuloksesta vastasi Rafael Holzdeppe, joka voitti sunnuntaina seiväskilpailun uudella ennätyksellään 594. Korkeammalta on tänä vuonna hypännyt vain Renaud Lavillenie. Holzdeppe voitti kaksi vuotta sitten seipään maailmanmestaruuden tuloksella 589. Hän hyppäsi jo kesäkuussa ennätyksekseen 592 ja yritti sunnuntaina Nürnbergissä myös uutta Saksan ennätystä 602. Saksan ennätys 601 on Björn Otton nimissä.

Mestaruuskisoissa tehtiin myös muita kovia tuloksia. Lauantaina Julia Fischer heitti kiekonheiton mestariksi tuloksella 65,98, jolla hän nousi maailmantilaston kuudenneksi. Myös muut mitalistit Nadine Müller (65,72) ja Shanice Craft (64,79) heittivät kauden parhaansa.

Lauantaina käydyn miesten keihäskisan voitti Thomas Röhler tuloksella 84,73. Myös Johannes Vetter (83,12) ja Lars Hamann (81,03) ylittivät 80 metriä. Naisten keihään ykkönen oli Saksan kärkiheittäjäksi noussut Katharina Molitor (65,40). Maailmanmestari Christina Obergföll heitti hopealle kauden parhaallaan 64,11.

Maailman kärkitason heittäjistä vain kiekonheittäjä Christoph Harting joutui jännittämään voittonsa puolesta. Maailmantilaston kakkosmies heitti mestariksi tuloksella 64,06, kun hopeamitalisti Martin Wierigin tulos oli 63,55. Kaksinkertainen maailmanmestari David Storl pukkasi kuulavoittoon rutiinituloksella 21,47, kun muut jäivät alle 20 metrin. Maailmantilaston kärkinainen Christina Schwanitz työnsi kuulaa tasan 20 metriä ja eroa kakkoseen kertyi 2,72 metriä. Betty Heidlerin voittomarginaali naisten moukarikisassa oli 7,5 metriä - mestarin tulos 75,34.

Kristin Gierisch hyppäsi sunnuntaina kolmiloikkakisan voittoon uudella ennätyksellään 14,38, joka riittää maailmantilastossa seitsemänteen sijaan. Naisten korkeuskilvan ykköseksi puolestaan hyppäsi Marie-Laurence Jungfleisch kauden parhaallaan 195.

Lauantaina juostujen 100 metrin kisojen voittajina palkittiin Julian Reus ja Verena Sailer eurooppalaisittain hyvillä ajoilla 10,12 ja 11,20. Alkuerissä he tekivät kauden parhaansa: Reus 10,09 ja Sailer 11,16.

Eurooppalaisittain hyvät voittoajat nähtiin myös miesten 110 metrin aitajuoksussa ja naisten 800 metrillä. Gregor Traber aitoi lauantaina ennätyksekseen 13,32 ja Fabienne Kohlmann juoksi sunnuntaina 800 metrin voittoon ajalla 1.59,28. Myös Christina Hering alitti kaksi minuuttia uudella ennätyksellään 1.59,54.
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta