Viime vuodet 3000 m esteitä päämatkanaan juossut Sandra Eriksson kertoo Instagram-päivityksessään kärsivänsä oudosta vammasta. Vamman laatu ei ole tarkkaan Erikssonin tiedossa, mutta juoksuharjoittelua hän ei pysty tällä hetkellä tekemään. Eriksson keskittyykin nyt korvaavaan harjoitteluun. Radoille paluun aikataulua Eriksson ei pysty arvioimaan, mutta uran jatko ei kuitenkaan ole vamman takia vaarassa, sillä Eriksson uskoo edessään olevan vielä uransa parhaat viisi vuotta.
Loukkaantumisista ja sairastumisista kärsineen Erikssonin on tarkoitus vaihtaa tällä kaudella päämatka esteistä 1500 metrin sileälle. Mystisen vamman takia kauden aloitus tulee kuitenkin viivästymään.
2010-luku Erikssonin hallintaa
Naisten estejuoksua 2010-luvun dominoinut Eriksson on voittanut urallaan 14 kultaa Kalevan Kisoissa ja lisäksi neljä sisäratojen Suomen mestaruutta. Hän on edustanut Suomea aikuisten arvokisoissa vuosina 2009-2016. Olympialaisissa Eriksson on juossut kahdesti (2012, 2016). Parhaana arvokisasaavutuksena Erikssonilla on 2014 EM-kisojen yhdeksäs sija 3000 m esteissä.
Eriksson pitää nimissään 3000 m esteiden SE-aikaa 9.24,70. Hänellä on lisäksi hallussaan kolme halli-SE:tä (1500 m, maili, 3000 m).
Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2025 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.
MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:
Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo