Suomalainen kolmiloikkatähti on vakiinnuttanut tasonsa Euroopan kolmiloikkaeliittiin, mistä kuluva talvi on oiva esimerkki. Viime kesänä mies vaihtoi muutaman sanan lajin ykköspyssyn kanssa.
Simo Lipsasen otteisiin on tullut tietynlaista pysyvyyttä. Talven ensimmäisessä hallikisassa sujahti EM-raja. Puolestaan kun hän helmikuun alussa pomppi Euroopan kakkostuloksen 16,98, samalla ylittyi
Dohan MM-raja.
Euroopan tilastoissa suomalaisen edellä on
Pedro Pablo Pichardo, joka ei kuitenkaan saa osallistua EM-halleihin, joten Lipsanen lähtee kisoihin tämän hetken tilanteen mukaan tilastoykkösenä. Kuubalaissyntyinen Pichardo on hakenut Portugalin edustusoikeutta ja hän saa luvan edustaa maata vasta syksyn
MM-kisoissa.
Talven esityksillään Joensuussa opintojaan suorittava Lipsanen on sementoinut entistä tiukemmin paikkansa Euroopan parhaimpien kolmiloikkaajien joukosta.
Pari vuotta sitten syntyi SE 17,14. Vaikka viime kausi jäikin odotuksia vaisummaksi, silti hän loikki kolmessa kisassa 16,80–16,84. Kyseisillä tuloksilla olisi pokattu Berliinistä mitali.
Vuosien varrella otteisiin on siis tullut rutiinia. Mistä tämä Lipsasen mukaan johtuu?
- Harjoittelusta se on lähtenyt. Ominaisuudet ovat kehittyneet jokaisella osa-alueella ja myös tekniikka on mennyt eteenpäin.
- Kun perustaso on noussut, on mahdollista tehdä vähän pidempiä hyppyjä, Lipsanen tietää.
EM-halleihin uran paras mielessä
Lipsanen lukeutuu halliennätyksensä myötä tulevana viikonloppuna
Glasgow`ssa pidettävissä EM-halleissa mitalisuosikkien joukkoon. Pari vuotta sitten Belgradissa heltisi seiskapaikka silloisella ennätyksellä 16,84.
Hän ympyröi Skotlannin reissun valmentajansa
Petri Ruotsalaisen kanssa jo aikoja sitten isoksi tavoitteeksi.
- EM-halleja on odotettu kuin kuuta nousevaa. Lähtökohtana on parantaa sitä kahden vuoden takaista sijoitusta. Kun arvokisoihin lähtee, matkassa on aina monta mutkaa.
Talven aikana Lipsanen ja Ruotsalainen eivät ole juuri uhranneet ajatuksia syys-lokakuun vaihteessa käytäville MM-kisoille. Lipsasen filosofiaksi on muodostunut säästeliäs kisaaminen. Siitä pidetään tänäkin vuonna kiinni.
Loppukesästä Lipsanen tuskaili askelmerkin kanssa. Urheilijan mukaan kisojen välissä tapahtuvassa ylläpitävässä harjoittelussa epäonnistuttiin.
- Parina aiempana vuonna kunto on ollut alkukaudesta erittäin hyvä. Loppukautta kohden bensa on kuitenkin hieman loppunut.
- Nyt kisojen välissä on tehty enemmän palauttavia ja ylläpitäviä treenejä.
Christian Taylorin kanssa samoissa kisoissa
Viime kesänä Lipsanen koki kahdessa kisassa melkoista kunniaa. Hän nimittäin pääsi lähietäisyydeltä näkemään
Christian Taylorin tyylinäytteitä. Taylor on kaksinkertainen olympiavoittaja ja kolminkertainen maailmanmestari.
Muutenkin Lipsanen on päässyt hengittämään kansainvälistä kilpailumeininkiä.
- Tietysti siinä jokunen sana tuli vaihdettua. Kyllähän siitä nauttii, kun pääsee hyppäämään samassa kisassa tämän hetken parhaan kolmiloikkaajan kanssa, Lipsanen tuumaa.
Hallikauden avauskisassa Rankassa taakse jäi sellaisia lajilegendoja kuin
Nelson Evora ja
Teddy Tamgho. Viimeksi mainittu luotsaa nykyään maan lahjakkaita nuoria.
Suomalainen on ylipäätänsä viihtynyt paljon Ranskassa. Sen kummallisemmasta ajatusten vaihdosta ei ole kuitenkaan kyse.
- Toki muista on tullut videoita katsottua. Ranskaan on menty ihan vain kovien kisojen takia.