Suomella oli kolmen pika-aiturin edustus Lievinin kultaisissa hallikilpailuissa, mutta finaalipaikat jäivät tällä kertaa saavuttamatta.
Lievinin kultaisten hallikisojen naisten 60 metrin alkuerissä nähtiin ilahduttavasti peräti kolme suomalaisjuoksijaa.
Kolmikko
Reetta Hurske,
Lotta Harala ja
Saara Keskitalo on esiintynyt koko hallikauden vakuuttavasti, ja paikka torstai-illan loppukilpailussa oli realismia jokaiselle juoksijalle.
Tällä kertaa alkuerävaihe osoittautui kuitenkin liian haastavaksi, ja finaalipaikat jäivät vain haaveeksi. Hurske oli kisan paras suomalaisjuoksija, mutta aika 8,06 oli kauden tasoon nähden suuri pettymys. Keskitalo juoksi Hurskeen kanssa ensimmäisessä alkuerässä, ja hänen aikansa oli 8,07.
Harala nähtiin toisessa alkuerässä, mutta hänen matkansa päättyi jo ensimmäiselle aidalle ja tuloksiin kirjattiin kirjainyhdistelmä DNF.
Loppukilpailuun vaadittiin tällä kertaa aika 8,01.
Naisten 60 metrin aitojen loppukilpailu juostaan myöhemmin tänään klo 22.50.
Lievinin kilpailuja voi seurata
MTV Katsomo+ -palvelusta.