Ilkka Herola, Eero Hirvonen ovat uudenlaisen haasteen edessä, kun yhdistetyn kilpailijat hyppäävät perjantaina ensimmäistä kertaa lentomäestä Itävallan Kulmissa.
Suomen yhdistetyn tuoreilla olympiamitalisteilla
Eero Hirvosella ja
Ilkka Herolala on tulevana perjantaina edessään historiallinen maailmancup-kilpailu, kun Itävallan Kulmissa Individual Compact -kilpailun mäkiosuus hypätään HS235 -lentomäestä.
Kyseessä on kaikkien aikojen ensimmäinen yhdistetyn maailmancupin osakilpailu lentomäestä. Mukaan kilpailuun pääsevät 40 yhdistetyn maailmancupin parasta hyppääjää, joten Suomella on mukana kolmen hengen joukkue. Herolan ja Hirvosen lisäksi lentomäkeen suomalaisista pääsee
Otto Niittykoski. Kilpailun hiihto-osuus on normaalisti 7,5 kilometrin mittainen.
Kulmin lentomäessä hypätään viikonloppuna myös mäkihypyn maailmancupia. Viikonloppu käynnistyy karsinnalla perjantaina ja varsinaiset kilpailut hypätään lauantaina ja sunnuntaina. Naisten mäkihypyn maailmancup suuntaa myös Itävaltaan, Hinzenbachin HS90 -mäkeen, jossa kilpaillaan launtaina ja sunnuntaina.
Kulmin mäkikilpailuissa hyppäävät
Antti Aalto, Niko Kytösaho, Eetu Nousiainen ja
Vilho Palosaari. Hinzenbachissa kilpailevat
Julia Kykkänen ja
Jenny Rautionaho.
Näet Kulmin lentomäkikilpailut ja Hinzenbachin normaalimäen kilpailut Suomessa
vain Viaplaylta.
Katso myös: