Kolme vuotta sitten nuorten MM-pronssia voittanut Suvi Koskinen on tehnyt väkevän paluun Suomen moukarihuipulle vaikeiden aikojen jälkeen.
Huhtikuussa 2018
Suvi Koskinen alkoi äkisti tuntea kovaa kipua nivusen seudulla sohvalta noustessaan. Kipu oli niin voimakasta, että jopa kävely tuntui aluksi lähes mahdottomalta.
Seuraavien kuukausien aikana moukarinheittäjä ravasi fysioterapiassa ja tutkimuksissa. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut tietävän, mikä häntä vaivaa.
Epätietoisuus raastoi nuoren naisen mieltä. Yksi asia kävi kuitenkin pian selväksi: nelivuotiaasta asti kesät urheilukentillä viettänyt Koskinen joutuisi nyt viettämään koko kesän katsomon puolella.
- Oli se vaikeaa, kun yhtäkkiä minulla ei ollutkaan sitä juttua, jonka ympärillä arki on pyörinyt. Tuntui aika tyhjältä ja jopa yksinäiseltä, Koskinen muistelee.
Urheilusta pakotettua taukoa pitäneen naisen perhe oli kuitenkin koko ajan hyvin tukena ja auttoi vaikeimpien aikojen yli.
Leikkaus toi rauhan
Loppuvuodesta Koskisen elämässä kääntyi uusi sivu. Nainen päätyi joulun alla lonkan tähystysleikkaukseen, jossa reisiluun päästä löydetty lonkkaan hangannut luinen kohouma hiottiin pois.
Operaation jälkeen alkoi pitkä kuntoutus, jonka alkuvaiheessa Kauhajoen Karhun heittäjä opetteli uudelleen kävelemään.
- Leikkauksen jälkeen oli jopa aika levollinen olo, sillä kuntoutuksen suhteen oli selkeä suunnitelma. Tiesin koko ajan mitä tein, ja hommat menivät eteenpäin. Ajattelin että kyllä tämä tästä.
Kuntoutus eteni vahvistavista liikkeistä hyppyihin ja juoksuvetoihin. Moukariin Koskinen otti ensituntumaa vuoden tauon jälkeen huhtikuussa.
Nopea paluu huipulle
Paluu kilpakentille tapahtui heinäkuun puolivälissä Kurikassa, jossa rautapallo lensi päälle 62 metrin. Heittäjän kilpailutauko oli lopulta lähes puolentoista vuoden mittainen.
Vajaat kolme viikkoa myöhemmin
Kalevan kisoissa Koskinen heitti jo karsinnassa yli 64 metrisen moukarikaaren. Finaalissa syntyi puolestaan uusi ennätys 64,87, joka toi hänelle myös uran ensimmäisen aikuisten SM-mitalin – pronssisen sellaisen.
Ennen Lappeenrannan kisaa Koskisen paras sijoitus Kalevan kisoissa oli neljäs sija vuoden 2015 Porin kisoista.
22-vuotiaan heittäjän paluu huipulle on ollut sanalla sanoen väkevä. Nälkä tunnetusti kasvaa syödessä, mutta nuori urheilija osaa olla kiitollinen myös terveydestään.
- Tilanteeseen nähden olen kyllä ikionnellinen. Heittoja on alla todella vähän aiempiin kausiin verrattuna, joten lupaa todella hyvää jatkoa ajatellen, että nyt lentää jo noin pitkälle, Koskinen hykertelee.