Suomen ampumahiihdon uusi megaluokan tähti Suvi Minkkinen tekee tällä hetkellä Lenzerheiden MM-kisoissa historiallisen häikäisevää jälkeä.
Ampumahiihdon MM-kisat Sveitsin Lenzerheidessa ovat edenneet puolivälin krouviin. Suomalaisittain MM-kisat ovat olleet jännittävää ja upeaa seurattavaa etenkin yhden urheilijan ansiosta.
Tällä kaudella maailman ampumahiihtoeliittiin noussut
Suvi Minkkinen on ollut vakuuttavassa iskussa Lenzerheiden lumilla. Jälki on ollut jopa niin varmaa, että voidaan puhua suomalaisittain historiallisen kovista suorituksista.
Mitalimäärässä Minkkisellä on matkaa Suomen ampumahiihtohistorian ylivoimaisesti menestyneimpään naisurheilijaan
Kaisa Mäkäräiseen, mutta tasaisuuden ja varmuuden puolesta Minkkinen on esiintynyt Lenzerheidessa huimalla tasolla.
Minkkinen on napsinut MM-kisojen kolmesta henkilökohtaisesta kilpailusta vakuuttavasti sijat 3, 6 ja 4. Perspektiiviä saldoon antaa se, että kukaan suomalaisnainen ei ole koskaan yltänyt MM-kisoissa kaikilla neljällä henkilökohtaisella kilpailumatkalla kymmenen parhaan joukkoon.
Mikäli Minkkinen yltää Lenzerheiden kisat päättävässä yhteislähtökilpailussa kympin sakkiin, kirjoittaa hän siis suomalaista ampumahiihtohistoriaa.
Ennusmerkit historiallisen sarjan toteutumiseen ovat erittäin hyvät, sillä Minkkinen on yltänyt
maailmancup-kauden kolmessa yhteislähdössä sijoille 11, 5 ja 5. Minkkisen tason nostoa kuvastaa se, että aiemmissa seitsemissä arvokisoissaan Minkkinen on yltänyt henkilökohtaisissa kilpailuissa kymmenen parhaan joukkoon tasan kerran, Oberhofin normaalimatkalla keväällä 2023.
Neljän ammunnan kilpailut, kuten yhteislähtö, sopivat Minkkiselle mainiosti, sillä on hän on kiertueen tarkimpia ampujia. Tällä kaudella taulut ovat pudonneet peräti 91 % tarkkuudella (makuu 94 %, pysty 89%). Historiallista sijoitusta kymmenen kärkeen Lenzerheiden päätöskisassa voidaan siis pitää jopa todennäköisenä.
Suvi Minkkisen sijoitukset arvokisojen henkilökohtaisilla matkoilla
Kilpailumatkat taulukossa: IN = normaalimatka, SP = pikakilpailu, PU = takaa-ajo, MS = yhteislähtö
Suvi Minkkisen arvokisat
Kisat | IN | SP | PU | MS |
2025 MM Lenzerheide | 4 | 3 | 6 | ??? |
2024 MM Nove Mesto | 23 | 47 | 29 | - |
2023 MM Oberhof | 8 | 35 | 24 | 25 |
2022 OL Peking | DNS | 51 | 43 | - |
2021 MM Pokljuka | 57 | 85 | - | - |
2020 MM Anterselva | 39 | 80 | - | - |
2019 MM Östersund | 56 | 73 | - | - |
2018 OL Pyeongchang | 69 | - | - | - |
Kaisa Mäkäräisen MM-kisasaldo
Kaisa Mäkäräinen saavutti upealla urallaan yhteensä peräti kuusi MM-mitalia, mutta henkilökohtaisten matkojen top 10 -sijoituksia samoista MM-kisoista Mäkäräinen onnistui saavuttamaan maksimissaan kolme.
Vuoden 2011 Khanty-Mansiskin kisat muistetaan Mäkäräisen upeista suorituksista. Tuolloin hän ylsi pikakilpailussa hopealle ja sitä seuranneessa takaa-ajossa Mäkäräinen voitti MM-kultaa ylivoimaiseen tyyliin puhtaalla ammunnalla. Yhteislähdössä Mäkäräinen oli vielä hienosti neljäs, mutta normaalimatkalta irtosi 28:s sija.
Myös Holmenkollenilla 2016 Mäkäräinen oli vahvassa iskussa yltäen kolmeen top 10 -sijoitukseen. Tuolloin saldona oli yhteislähdön pronssi, takaa-ajon seitsemäs ja pikakilpailun yhdeksäs sija. Tuolloinkin normaalimatkalta irtosi kisojen heikoin sijoitus, kun Mäkäräinen oli kisan 19:s.
Nove Mestossa 2013 Mäkäräinen teki tasaisen vahvaa jälkeä, vaikka mitalit jäivätkin tuolla kertaa haaveeksi. Neljästä henkilökohtaisesta kilpailusta oli saldona sijat 8, 9, 10 ja 17.
Mäkäräinen ylsi MM-mitaleille Khanty-Mansiskin ja Oslon lisäksi myös Ruhpoldingissa 2012, Kontiolahdella 2015 (normaalimatkan pronssi) ja Hochfilzenissä 2017 (yhteislähdön pronssi).
Kaisa Mäkäräisen sijoitukset arvokisojen henkilökohtaisilla matkoilla
Kilpailumatkat taulukossa: IN = normaalimatka, SP = pikakilpailu, PU = takaa-ajo, MS = yhteislähtö
Kaisa Mäkäräisen arvokisat
Kisat | IN | SP | PU | MS |
2020 MM Anterselva | 21 | 40 | 22 | 14 |
2019 MM Östersund | 45 | 12 | 17 | 23 |
2018 OL Pyeongchang | 13 | 25 | 22 | 10 |
2017 MM Hochfilzen | 15 | 12 | 7 | 3 |
2016 MM Oslo | 19 | 9 | 7 | 3 |
2015 MM Kontiolahti | 3 | 34 | 12 | 14 |
2014 OL Sotshi | 9 | 29 | 15 | 6 |
2013 MM Nove Mesto | 8 | 9 | 10 | 17 |
2012 MM Ruhpolding | 28 | 27 | 20 | 3 |
2011 MM Khanty-Mansisk | 28 | 2 | 1 | 4 |
2010 OL Vancouver | 45 | 58 | 44 | - |
2009 MM Pyeongchang | 30 | 23 | 4 | 17 |
2008 MM Östersund | 31 | 55 | DNS | 15 |
2007 MM Anterselva | 8 | 29 | 25 | 7 |
2005 MM Hochfilzen | 49 | 73 | - | - |