Sydney McLaughlin juoksi naisten 400 m aitojen kaikkien aikojen nopeimman ajan Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa.
Yhdysvaltojen
olympiakarsinnoissa pidettiin jälleen hurjaa vauhtia, kun 21-vuotias
Sydney McLaughlin juoksin naisten 400 m aitojen uuden
maailmanennätyksen 51,90 Suomen aikaa varhain maanantaiaamuna. McLaughlin päihitti kisassa entisen ME-naisen
Dalilah Muhammadin (52,42) yli puolella sekunnilla. Kolmannen paikan Tokioon nappasi
Anna Cockrell (53,70).
Muhammadin entinen ME 52,16 parani kisassa kertaheitolla 26 sadasosalla.
Maailman eliittin jo nuorella iällä nousseen McLaughlinin ME-aikaa voidaan pitää jopa odotettuna, sillä hän alitti 53 sekuntia jo 18-vuotiaana ja juoksi Dohassa MM-hopeaa kaksi vuotta sitten 20-vuotiaana hurjalla ajalla 52,23.
Katso video ME-juoksusta:
Tulostaso USA:n olympikarsinnoissa on ollut jopa poikkeuksellisen hurjaa ja leveää. Naisten 400 m aitojen lisäksi viime yönä paineltiin väkevää vauhtia muun muassa naisten 800 metrillä, jossa maailman kärkiajan 1.56,07 juosseen
Athina Mun lisäksi peräti seitsemän naista alitti kaksi minuuttia. Miesten 200 metrillä neljä miestä paineli alle 20 sekunnin
Noah Lylesin (19,74) johdolla.
Edellisyönä nähtiin myös melkoista tykitystä pikamatkoilla.
Grant Holloway juoksi miesten 110 m aitojen välierässä sadasosan päähän ME:stä (12,81), naisten 200 metrillä suurelle yleisölle tuiki tuntematon
Gabby Thomas juoksi kaikkien aikojen kakkosajan 21,61 ja miesten 400 m aidoissa
Rai Benjamin hätyytteli
Kevin Youngin ME-aikaa 46,78 juoksemalla kaikkien aikojen kakkosajan 46,83.
Naisten pituuspaikalla nähtiin myös hurja koitos, kun sekä
Brittney Reese (713) että
Tara Davis (704) ylittivät seitsemän metriä ja kolmanneksi yltänyt
Quanesha Burkskin hypääsi 696.
Naisten moukarissa
DeAnna Pricesta tuli kaikkien aikojen toinen nainen yli 80 metrin nainen, heitettyään maansa ennätyksen 80,31.
Lähde:
USATF