Tähän legendaarisen urheilutoimittajan kyseenalaiseen ennätykseen ei kukaan halua yltää
Etusuora: 22.07.2017 00:21Yleisurheilu
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Forssan Salaman kestävyysjuoksija Janica Mäkelä sijoittui toiseksi perjantaina Seinäjoen Kalevan kisoissa käydyssä naisten 10 000 metrin kisassa. Mitali oli Mäkelälle jo uran yhdeksäs Kalevan kisoissa.
Massiivisesta mitalikokoelmastaan huolimatta 31-vuotias juoksija ei ole koskaan saavuttanut kultamitalia Kalevan kisoissa. Hänen saldonsa perjantain jälkeen viisi hopeaa ja neljä pronssia. Mäkelä on ilmoittautunut Seinäjoella myöhemmin juostaviin 5000 metrin ja 3000 metrin esteiden kisoihin, joten hänelle avautuu varsin pian mahdollisuus napata uran ensimmäinen mestaruus kauden kotimaisesta päätapahtumasta.
Ilman Kalevan kisojen mestaruutta urallaan jääneiden urheilijoiden mitaliennätyksen – 12 hopea- tai pronssimitalia Kalevan kisoissa - jakavat juoksulajeissa 1920-luvulla kilpaillut urheilutoimittajalegenda Martti Jukola ja pelkästään keihäänheitossa mitalinsa saavuttanut Taina Kolkkala.
Seinäjoen Kalevan kisoihin osallistuvista urheilijoista mestaruutta janoaa Mäkelän ohella erityisen paljon varmasti myös moukarinheittäjä Tuomas Seppänen. Lauantaina moukarifinaalissa esiintyvän Seppäsen mitalisaldo Kalevan kisoista on tähän mennessä ollut seitsemän hopeista lätkää.
Eniten mitaleja ilman yhtään kultamitalia Kalevan kisoissa saavuttaneet urheilijat
12
Martti Jukola
Kuusi hopeaa ja kuusi pronssia 400 ja 800 metriltä sekä 110 ja 400 metrin aidoista 1920-1930.
Taina Kolkkala
Viisi hopeaa ja seitsemän pronssia keihäässä 1994-2008.
10
Hannes Torpo
Neljä hopeaa ja kuusi pronssia kuulassa, kahden käden kuulassa, kiekossa ja kahden käden kiekossa 1922-1930.
Orvokki Manninen
Seitsemän hopeaa ja kolme pronssia 100, 200 ja 400 metrillä, 80, 100 ja 200 metrin aidoissa sekä 5-ottelussa 1965-1969.
9
Anton Salmenkylä
Seitsemän hopeaa ja kaksi pronssia 100, 200 ja 400 metriltä 1923-1928.
Gösta Jansson
Seitsemän hopeaa ja kaksi pronssia 400, 800 ja 1500 metriltä 1923-1930.
Jukka Piironen
Kuusi hopeaa ja kolme pronssia seiväshypyssä 1949-1957.
Satu Levelä
Viisi hopeaa ja neljä pronssia 1500, 3000 ja 10 000 metrillä 1986-1993.
Jenniina Halkoaho
Neljä hopeaa ja viisi pronssia 200 ja 400 metrillä, 400 metrin aidoissa, pituudessa ja 7-ottelussa 2004-2011.
Mikael Westö
Neljä hopeaa ja viisi pronssia seipäässä 2002-2016.
Janica Mäkelä
Viisi hopeaa ja neljä pronssia 5000 ja 10 000 metrillä sekä 3000 metrin esteissä 2009-2017.
8
August Karlsson
Neljä hopeaa ja neljä pronssia 200 ja 400 metrillä, 110 metrin aidoissa ja korkeudessa 1909-1913.
Matti Sutinen
Neljä hopeaa ja neljä pronssia seipäässä 1954-1961.
Paavo Lammi
Viisi hopeaa ja kolme pronssia kuulassa ja kiekossa 1953-1961.
Jarmo Kokkola
Kaksi hopeaa ja kuusi pronssia 800 ja 1500 metrillä 1987-1995.
Simon Sundsten
Viisi hopeaa ja kolme pronssia pituushypyssä 1999-2007.