Tästä riemun päivästä kulunut 50 vuotta – Pikkujättiläinen pelasti Suomen yleisurheilumaineen


Tiistaina tulee kuluneeksi päivälleen 50 vuotta keihäänheittäjä Jorma Kinnusen olympiahopeasta Mexicon olympialaisissa. Ilman Kinnusen mitalia Suomen yleisurheilijoiden vuonna 1908 käynnistynyt mitaliputki olympialaisissa olisi katkennut. Ilman yleisurheilun olympiamitalia suomalaiset jäivät ensimmäisen kerran vasta Ateenassa 2004, jolloin Tero Pitkämäki ylsi parhaana suomalaisena kahdeksanneksi keihäänheitossa.
Etusuora: 15.10.2018 10:00Yleisurheilu
Tästä riemun päivästä kulunut 50 vuotta – Pikkujättiläinen pelasti Suomen yleisurheilumaineen
Kuva: Yle Elävä arkisto
Jorma Kinnunen (Kuvakaappaus: Yle Elävä arkisto)
Finaalia edeltävänä päivänä käydyssä karsinnassa Kinnunen oli vaikeuksissa ja ylitti 80 metriin isketyn karsintarajan vasta viimeisellä yrityksellään, joka kantoi 83,16. Olympiavoittoa puolustaneelle Pauli Nevalalle kävi sen sijaan köpelösti, sillä karsintatulos 77,90 pudotti teuvalaisen loppukilpailusta.

Finaalissa Äänekosken Pikkujättiläiseksi ristitty hehkui tulta ja tappuraa. Hän latasi jo ensimmäisellä kierroksella huiman kaaren, 86,30. Taistelu olympiakullasta ratkesi vasta viimeisellä heittokierroksella, jolla Kinnunen paiskasi SE-lukemat 88,58. Neuvostoliittoa edustanut latvialainen Jānis Lūsis onnistui kuitenkin nappaamaan olympiavoiton yli 90 metriä kantaneella viimeisellä kiskaisullaan (90,10). Pronssin vei Unkarin Gergely Kulcsár, jolle olympiamitali oli jo kolmas peräkkäinen Rooman 1960 pronssin ja Tokion 1964 hopean jatkoksi.

Jorma Kinnusen 88,58 Mexicon olympiafinaalissa Anssi Kukkosen selostuksella löytyy TÄÄLTÄ.

Olympiahopean ohella Jorma Kinnunen (s. 1941) muistetaan ME-kaareestaan 92,70 Tampereen Ratinassa kesäkuussa 1969. Uransa toisen 90-metrisen – tasan 90,00 – 175-senttinen äänekoskelainen paiskasi Helsingissä elokuun lopussa 1970. Arvokisoissa Kinnunen ylsi Mexicon olympian lisäksi viidenneksi Helsingin EM-kisoissa 1971 ja kuudenneksi sekä Tokion olympialaisissa 1964 että Münchenin olympialaisissa 1972. 80 metrin rajan hän ylitti 15 vuonna peräkkäin 1964-1978.

Nykyisin Pikkujättiläinen viettää eläkepäiviään Äänekoskella. Hänen poikansa ja valmennettavansa Kimmo saavutti keihäänheitossa MM-kullan 1991 ja MM-hopean 1993. Tokion MM-finaalia Jorma seurasi Ylen studiosta ja kullan ratkeamisen jälkeinen reaktio jäi ikuisiksi ajoiksi suomalaiseen tv-historiaan. Kimmon poika Jami ylittänee 80 metrin rajan lähivuosina.

Jorma Kinnusen tuuletukset Tokion MM-studiossa:

Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta