Team Finland valittu - Pekingin MM-edustaja Utriainen ryhmästä ulkona


Etusuora: 01.10.2015 12:40Yleisurheilu
Team Finland valittu - Pekingin MM-edustaja Utriainen ryhmästä ulkona
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Team Finland -valmennusryhmä on valittu. Tällä kertaa mukaan valittiin 16 urheilijaa, joista 12 on kenttälajien urheilijoita. Edellisellä kerralla ryhmään valittiin 18 maamme kärkinimeä.

Mikäli joukkoon mieli täytyi kuluneen kesän tilastoissa sijoittua kenttälajeissa maailmantilaston 30:n parhaan joukkoon ja juoksulajeissa 35:n. Kyse on ns. riisutuista tilastoista, eli lajikohtaisesti huomioidaan kolme parasta samasta maasta. Näin ollen virallinen sijoitus voi olla esimerkiksi 50:n heikommalla puolen.

- Lisäksi valinnassa on otettu huomioon valmennusjohtajan päätöksellä niitä urheilijoita, jotka viime kauden tilastosijoituksesta riippumatta omaavat realistiset mahdollisuukset mennä alkueristä tai karsinnasta jatkoon Rio de Janeiron olympiakisoissa tai sijoittua pistesijoille Amsterdamin EM-kilpailuissa, sanoo SUL:n toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä.

Valintajärjestelmä ei kuitenkaan näytä toteutuneen keihäänheittäjä Sanni Utriaisen kohdalla. Utriainen on kauden maailmantilastossa 21., mutta tästä huolimatta häntä ei nimetty Team Finlandiin. Sen sijaan Utriaisen nimi löytyy EM-valmennusryhmästä.

Urheilijat, jotka valittiin tilastosijoituksesta riippumatta ovat keihäänheittäjä Lassi Etelätalo (kärsinyt vaivoista kesän mittaan), aituri Oskari Mörö ja pikajuoksija Hanna-Maari Latvala, joka pääsi avaamaan kautensa loukkaantumisen takia vasta heinäkuun lopulla.

Team Finland:

Lassi Etelätalo
Sandra Eriksson
Jarkko Kinnunen
Sanna Kämäräinen
Hanna-Maari Latvala
Ari Mannio
Oskari Mörö
Nooralotta Neziri
Minna Nikkanen
Kristiina Mäkelä
Aku Partanen
Tero Pitkämäki
Antti Ruuskanen
Tuomas Seppänen
David Söderberg
Teemu Wirkkala

yleisurheilu.fi