Tilastoselvitys paljastaa, että kesä 2024 oli kaikkien aikojen kovin miesten 800 metrillä. Voiko superkesän tuloksia selittää kenkäkehitys ja ruokasoodan käytön yleistyminen?
Miesten 800 metrillä pidettiin tänä kesänä historiallisen kovaa vauhtia.
Tilastopajan kokoamien tilastojen perusteella voidaan todeta, että kulunut kesä oli kahden ratakierroksen suhteen poikkeuksellinen.
David Rudishan Lontoon olympialaisissa kesällä 2012 juoksema ME-aika 1:40,91 oli todellisessa vaarassa alittua ensimmäistä kertaa vuosiin, kun useampi mies hätyytteli tänä kesänä jo 1:41:n rajapyykkiä.
Pariisin olympiakisoissa kultaa juhlinut Kenian
Emmanuel Wanyonyi oli kauden kirkkain onnistuja, sillä olympiakullan lisäksi takataskuun jäi myös kauden kärkiaika 1:41.11. Vasta 20-vuotias kestävyysjuoksija juoksi tänä kesänä neljästi alle 1:42:n, ja oma ennätys parani lähes kahdella sekunnilla.
Onnistujien lista oli tänä suvena pitkä, sillä historiankirjoihin kirjattiin peräti kymmenen uutta 1:43:n alittajaa. Kaikkien aikojen kymmenen parhaan juoksijan joukkoon oli myös ruuhkaa, sillä Wanyonyin lisäksi myös Kanadan
Marco Arop, Algerian
Djamel Sedjati, Ranskan
Gabriel Tual ja Yhdysvaltojen
Bryce Hoppel saivat nimensä TOP10-listalle. Alle 1:43:n aikoja kirjattiin kesän aikana yhteensä 28 kappaletta, mikä oli enemmän kuin edellisten 11 kauden aikana yhteensä.
28.8.2024
Sija | Aika | Urheilija | Vuosi |
1 | 1:40.91 | David Rudisha KEN | 2012 |
2 | 1:41.11 | Wilson Kipketer DEN | 1997 |
2 | 1:41.11 | Emmanuel Wanyonyi KEN | 2024 |
4 | 1:41.20 | Marco Arop CAN | 2024 |
5 | 1:41.46 | Djamel Sedjati ALG | 2024 |
6 | 1:41.61 | Gabriel Tual FRA | 2024 |
7 | 1:41.67 | Bryce Hoppel USA | 2024 |
8 | 1:41.73 | Sebastian Coe GBR | 1981 |
8 | 1:41.73 | Nijel Amos BOT | 2012 |
10 | 1:41.77 | Joaquim Cruz BRA | 1984 |
Kesä 2024 muistetaan miesten 800 metrillä äärimmäisen kovatasoisista kilpailuista, joissa suurin osa juoksijoista murskasi omat ennätyksensä. Tilastopajan mukaan historia tuntee kahdeksan 800 metrin kisaa, joissa vähintään neljä juoksijaa on alittanut 1:43. Näistä kilpailuista peräti puolet juostiin tänä kesänä.
Historian kovatasoisin kilpailu nähtiin heinäkuussa Pariisissa, kun olympiafinaalissa peräti seitsemän juoksijaa hurjasteli alle 1:43:n. Jos Rudishan Lontoon ME-juoksu muistetaan ylivoimaisuudestaan, niin Pariisin loppukilpailun päällimmäinen muistikuva on tason käsittämätön laajuus. Kaikkien aikojen tilastossa seitsemänneksi juossut Hoppel jäi tyystin ilman mitalia huippuajalla 1:41,67.
Tasoa riitti myös aivan terävimmän kärjen takana, sillä esimerkiksi Ruotsin laatujuoksija
Andreas Kramer paransi ennätystään tänä suvena reilusti yli sekunnilla. Kramerin ohella suuria eurooppalaisonnistujia olivat muun muassa Espanjan
Mohamed Attaoui (1:42,04) ja Belgian
Elliot Crestan (1:42,43).
Olympiakullan Pariisissa vain yhdellä sadasosalla hävinnyt Arop uskoo, että Rudishan 12 vuotta vanha maailmanennätys elää laina-ajalla. Kanadalainen kestävyyskone ei kuitenkaan osaa sanoa, kenen nimiin uusi ennätys lopulta laitetaan.
- Uskon, että maailmanennätys on nyt jo kosketusetäisyydellä. En tiedä, kuka sen rikkoo, mutta useammalla juoksijalla on mahdollisuudet siihen, Arop kommentoi
AW:n haastattelussa.
Hiilikuitupiikkarien merkitys näkyy laatujuoksijoiden määrässä
2020-luvun vaihteessa markkinoilla tulleet hiilikuitukengät ovat jättäneet oman jälkensä kestävyysmatkojen historiaan. Pidemmillä matkoilla maailmanennätykset ovat paukkuneet tiuhaan tahtiin, mutta miesten keskimatkoilla ennätyskirjoissa komeilevat vielä vanhojen hallitsijoiden nimet.
On sanomattakin selvää, että hiilikuitukengillä on ollut vaikutusta myös 800 metrin tuloksiin. Kun 2010-luvulla alle 1:45 juoksijoiden keskimäärä kautta kohden liikkui 30 tienoilla, niin tällä vuosikymmenellä keskiarvo on noussut jo 50 juoksijan tienoille. Tänä kesänä tilastoihin kirjattiin yhteensä 66 alle 1:45:n juoksijaa, mikä oli selkeästi suurin luku viimeiseen 34 vuoteen.
Kenkien pohjassa sijaitseva jäykkä hiilikuitulevy tuo juoksuaskeleeseen lisäenergiaa, ja paksumpi pohja pidentää juoksijan vipuvartta. Varsinkin miesten 800 metrillä hyöty on ollut kuitenkin näennäisesti melko pieni, johtuen suorituksen kovasta vauhdista ja melko lyhyestä kestosta.
“Pomppupiikkarien” kehityksessä ei ole kuitenkaan tehty edellisten vuosien aikana suuria muutoksia, vaan monen valmistajan kengät muistuttavat edelleen hyvin paljon ensimmäisen sukupolven malleja. Positiiviseksi muutokseksi voidaan laskea myös se, että nyt lähes kaikilla suurilla juoksukenkävalmistajalla on omat hiilikuitupiikkarinsa ja niiden saatavuus on jo kohtuullisella tasolla.
Ruokasoodaa ja valojänistä hyödyntäen kohti ME-aikaa
Hiilikuitukengät eivät ole suinkaan ainoa tekijä, joka voi selittää tulostason äkillistä kehitystä.
Tänä kesänä mediassa on nostettu jo useampaan otteeseen esiin kestävyysurheilijoiden joukossa yleistynyt ruokasoodan käyttö. Lähes jokaisesta kotitaloudesta löytyvä aine on ollut saatavilla jo iäisyyden, mutta sen käyttö huippu-urheilussa on lisääntynyt huomattavasti vasta viimeisten vuosien aikana.
Lisäravinnefirma Maurtenin viestintäjohtaja
Herman Reuterswårdin mukaan kaksi kolmasosaa Budapestin 2023 MM-kisojen kestävyysjuoksun mitaleista käyttivät suorituksensa apuna “Bicarb system” -tuotetta. Vatsaystävällisenä mainostettu tuote on kovassa käytössä myös muun muassa pyöräilyn ammattilaistalleissa.
On vaikea sanoa, kuinka laajassa käytössä ruokasooda on maailmanlaajuisesti, mutta kärkipään juoksijat ottavat siitä varmasti kaiken hyödyn irti. Natriumkarbonaatin suoritustasoa parantavasta vaikutuksesta on saatu viime aikoina myös tieteellistä näyttöä, vaikka sen mahdolliset hyödyt ovatkin hyvin henkilökohtaisia.
Toinen melko tuore “apuväline” on ykkösradan sisäreunaan rakennettu valojänis, jonka avulla voidaan optimoidaan kilpailun vauhdinjako. Valojäniksen merkitys on suurempi pidemmillä matkoilla, mutta se helpottaa myös 800 metrillä oikean vauhdittajan työtä. Yleisellä tasolla kansainvälisissä huippukisoissa ei ole säästelty ensimmäisellä kierroksella, vaan alkuvauhti on ollut kovalla tasolla läpi kauden.
Rudishan ME kesti vielä tämän kauden, mutta sen metsästys jatkuu heti ensi kesänä. Vuodet eivät aina ole toistensa kaltaisia, mutta juuri nyt näyttää siltä, että miesten ratakierroksella nähdään pian uusi valtias.