Timanttiliiga jatkuu lauantaina kauden toisella osakilpailulla Kiinan Shanghaissa. Suomalaisurheilijoista mukana on jälleen korkeushyppääjä Ella Junnila.
Kalenteri on kääntynyt toukokuulle, ja kansainvälisiä yleisurheilukisoja käydään entistä tiuhempaan tahtiin. Lauantaina vuorossa on Timanttiliigan kauden toisen osakilpailu, kun maailman parhaat yleisurheilijat kerääntyvät Kiinan Shanghaihin.
Yhteensä 15 osakilpailu kestävä kilpailusarja käynnistyi viikko sitten lauantaina Kiinan Xiamenissa, ja lajivoittajat ovat selvillä 28. elokuuta, kun vuorossa on finaalikilpailu Sveitsin Zurichissä. Kiinan osakilpailujen ja Zurichin lisäksi yleisurheilusirkus pysähtyy kesän aikana Shanghaissa, Dohassa, Rabatissa, Roomassa, Oslossa, Tukholmassa, Pariisissa, Eugenessa, Monacossa, Lontoossa, Silesiassa, Lausannessa ja Brysselissä.
Kilpailusarjan säännöt ovat tutut jo aiemmilta vuosilta. Jokaisessa lajissa jaetaan pisteitä sijoitusten mukaan, ja jokaisen lajin kuusi parasta lunastavat paikkansa kaksipäiväiseen finaalitapahtumaan.
Timanttiliigan rahapalkinnot ovat nousseet viime kaudesta, ja nyt plus-lajien voittajat kuittaavat ykkössijasta 20 000 dollaria. Yhteensä palkintorahaa on kauden aikana jaossa 18 miljoonaa dollaria. Jokaisen lajin finaalivoittaja saa myös villi kortti -paikan Tokion MM-kilpailuihin.
Xiamenin osakilpailu käynnistyy klo 13.20 naisten kuulakisalla, ja kisapäivä huipentuu klo 15.52 juostavaan miesten 100 metrin lähtöön. Suomalaisurheilijoista mukana on jälleen korkeushyppääjä
Ella Junnila, jonka kilpailu käynnistyy klo 13.43. Shanghain kilpailujen tapahtumia voi seurata MTV Katsomo+ -palvelun välityksellä.
Etusuora tekee kolme nostoa Shanghain kisaohjelmasta.
Junnila hakee revanssia kovassa seurassa
Junnilan ulkokausi ei saanut toivottua lähtöä Xiamenissa, kun suomalaishyppääjä ei ylittänyt aloituskorkeutta 179. Nyt edessä on uusi kilpailu, mutta lähtölista on täysin muuttumaton. Talven MM-halleissa pronssille jäänyt Ukrainen ME-nainen
Yaroslava Mahuchikh nappasi Xiamenista ykkösssijan, ja nyt tavoitteena on toistaa sama saavutus Shanghaissa.
Xiamenin kilpailun tulostaso jäi aavistuksen vaisuksi, mutta nyt odotuksissa on astetta kovempi taisto. Urheiijat ovat viettäneet jo viikon Kiinassa, joten tottuminen sääolosuhteisiin ja aikaeroon on huomattavasti paremmassa jamassa. Jos kaikki napsahtaa kohdilleen, luvassa voi olla ulkokauden toinen kahden metrin ylitys.
Maailmanennätyksen juossut Warholm hyökkää täyden ratakierroksen kimppuun
Xiamenin kisojen kohokohdaksi nousi harvoin kisattu miesten 300 metrin aidat, jossa nähtiin kaikkien aikojen nopein aika. Aivan 33 sekunnin tuntumaan juossut
Karsten Warholm osoitti olevansa oivassa kevätkunnossa, ja nyt kovia tuloksia osataan odottaa myös täydeltä ratakierrokselta.
Warholm on lauantaina täysin ylivoimainen ennakkosuosikki, sillä norjalaisihme repi jo 300 metrin matkalla lähes sekunnin eron toiseksi juosseeseen Brasilian
Matheus Limaan. Ruotsin
Carl Bengström sijoittui Xiamenissa viidenneksi, mutta hän on tunnetusti erittäin vahva juuri viimeisellä sadalla metrillä.
Olympiavoittaja Quincyllä riittää haastajia miesten 400 metrillä
Yksi lauantain odotetuimmista ratamatkoista on miesten 400 metriä, jossa nähdään myös hallitseva olympiavoittaja
Quincy Hall. Amerikkalaisjuoksija avaa ulkokautensa Xiamenissa, joten hänen iskukykyään on vielä vaikea arvioida tässä vaiheessa sesonkia.
Haastajia riittää, sillä Xiamenin lähtölista on äärettömän kovaa luettavaa. Mukana on myös Hallin maanmies
Christopher Bailey, joka juhli Nanjingin MM-halleissa maailmanmestaruutta. Tällä kaudella Bailey on juossut ajan 44,27, mutta vielä kovempaa vauhtia on pitänyt Botswananan
Bayapo Ndori (44,25). Ulkokausi on vasta lähtötelineissä, mutta voittoaika voi hyvissä olosuhteissa painua jo nyt lähelle 44 sekuntia.