Yhteensä 15 osakilpailua kattava Timanttiliiga polkaistaan käyntiin lauantaina Kiinan Xiamenissa. Suomalaisurheilijoista mukana on korkeushyppääjä Ella Junnila.
Timanttiliiga on taas täällä.
Yhteensä 15 osakilpailu kestävä kilpailusarja käynnistyy lauantaina Kiinan
Xiamenissa, ja lajivoittajat ovat selvillä 28. elokuuta, kun vuorossa on finaalikilpailu Sveitsin Zurichissä. Xiamenin ja Zurichin lisäksi yleisurheilukarnevaali pysähtyy kesän aikana Shanghaissa, Dohassa, Rabatissa, Roomassa, Oslossa, Tukholmassa, Pariisissa, Eugenessa, Monacossa, Lontoossa, Silesiassa, Lausannessa ja Brysselissä.
Kilpailusarjan säännöt ovat tutut jo aiemmilta vuosilta. Jokaisessa lajissa jaetaan pisteitä sijoitusten mukaan, ja jokaisen lajin kuusi parasta lunastavat paikkansa kaksipäiväiseen finaalitapahtumaan.
Timanttiliigan rahapalkinnot ovat nousseet viime kaudesta, ja nyt plus-lajien voittajat kuittaavat ykkössijasta 20 000 dollaria. Peruslajien voittajien lompakko täydentyy perinteisellä 10 000 dollarin potilla. Yhteensä palkintorahaa on kauden aikana jaossa 18 miljoonaa dollaria. Jokaisen lajin finaalivoittaja saa myös villi kortti -paikan Tokion MM-kilpailuihin.
Xiamenin osakilpailu käynnistyy klo 13.15 naisten korkeudella, jossa on mukana myös suomalaishyppääjä
Ella Junnila. Kisapäivä huipentuu klo 15.52 juostavaan miesten 300 metrin aitakilpailuun. Ensimmäisen osakilpailin tapahtumia voi seurata
MTV Katsomo+ -palvelun ja MTV3-kanavan välityksellä.
MTV Katsomo+ -palvelusta näet kauden kaikki Timanttiliiga-osakilpailut suorina lähetyksinä yksinoikeudella Suomessa.
Etusuora tekee kolme nostoa Xiamenin kisaohjelmasta.
Junnila avaa ulkokautensa kovassa seurassa
Junnilan hallikausi oli yhden kilpailun mittainen, kun hän osallistui talven aikana vain Apeldoornin EM-karkeloihin. Arvokisoissa menestys jäi kuitenkin laihaksi, sillä Junnila karsiutui loppukilpailusta tuloksella 180. Huhtikuussa SE-nainen kertoi muuttavansa ensi syksynä Belgiaan, jossa hän harjoittelee entisen olympiavoittajan Tia Hellebautin valmennuksessa.
Xiamenin osallistujalista on odotetun kova, ja mukana ovat kaikki Nanjingin MM-hallien mitalistit. Ukrainen ME-nainen
Yaroslava Mahuchikh jäi Kiinassa vasta kolmannelle sijalle, joten hän hakee nyt ulkokaudelleen positiivisempaa lähtöä. Australialaiskaksikko
Nicola Olyslagers ja
Eleanor Patterson lähentelivät jo hallikaudella kahden metrin rajapyykkiä.
Kuinka pitkälle Allmanin kiekko lentää stadionolosuhteissa?
Yleisurheilun ulkokautta oli kulunut vasta muutama viikko, kun Yhdysvaltojen Ramonasta kuului kummia. Avoimella pellolla järjestetyissä kilpailuissa tehtiin vino pino kovia heittotuloksia, joista yksi oli Yhdysvaltojen
Valerie Allmanin toimesta naisten kiekkokisassa heitetty kaari 72,23.
Allman paransi omissa nimissään ollutta Yhdysvaltojen maanennätystä yli kahdella metrillä, ja tulos on kaikkien aikojen kuudenneksi paras heitto. Viimeksi häntä paremmin on heittänyt Itä-Saksan
Ilke Wyludda vuonna 1989.
Nyt limppua heitetään stadionolosuhteissa, mutta odotukset ovat silti korkealla. Tasoa riittää, sillä kisassa on mukana Allmanin lisäksi myös neljä muuta yli 70 metrin heittäjää. Tällä kaudella tuon rajapyykin on ykkösheittäjä Allmanin lisäksi ylittänyt hänen maannaisensa
Laulaga Tausaga (70,72), joka voitti MM-kultaa Budapestissa kesällä 2023.
Warholmin tähtäimessä 300 metrin aitojen ME?
Xiamenin kisaillan huipentaa hiljaittain viralliseksi lajiksi hyväksytty miesten 300 metrin aidat, jossa nähdään tähtijuoksija
Karsten Warholmin lisäksi pohjoismaista väriä myös Ruotsin
Carl Bengströmin muodossa. Harvoin kilpaillun matkan ME-aika on 33,26, ja se on tällä hetkellä norjalaisviikinki Warholmin nimissä.
Uusi maailmanennätys voi olla tässä vaiheessa kautta vielä kova pyyntö, mutta kovia aikoja on varmasti silti luvassa. Kokeneista konkareista mukana ovat myös kesän 2023 MM-kakkonen
Kyron McMaster ja parhaimmillaan täyden aidatun ratakierroksen reilusti alle 48 sekunnin juossut
CJ Allen.