fi

Sivu sisältää mainoslinkkejä

Torstain Lausannen Timanttiliigassa neljä suomalaisurheilijaa - miesten satasen lähtölista MM-finaalitasoa


Etusuora: 08.07.2015 12:04Yleisurheilu
Torstain Lausannen Timanttiliigassa neljä suomalaisurheilijaa - miesten satasen lähtölista MM-finaalitasoa
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Timanttiliiga-kiertue jatkuu torstai-iltana Sveitsin Lausannesta. Kauden edellisissä osakilpailuissa suomalaisväri on rajoittunut vain keihäänheittoon, mutta tällä kertaa mukaan on saatu myös estekautensa aloittava Sandra Eriksson.

Eriksson on kärsinyt alkukaudesta jalkavaivoista ja avasi ulkoratakautensa vasta viime viikonloppuna SM-viesteissä, joten torstaina on vuorossa IK Falkenin naisen ensimmäinen estekisa sitten viime kauden. Esteiden Suomen ennätyksen 9.24,70 haltija Eriksson saa luonnollisesti vastaansa maailman kivikovaa eliittiä, muun muassa maailmantilaston kakkonen Emma Coburn 9.15,59 ja nelonen Hiwot Ayalew 9.16,87 astelevat suomalaisen kanssa samalle viivalle. Erikssonin ennätys on kilpailun seitsemänneksi kovin. 


Keihäspaikalla suomalaisia nähdään kolme kappaletta, kun Tero Pitkämäki, Teemu Wirkkala ja Ari Mannio lähtevät haastamaan maailmantilaston ykkösmiestä Kenian Julius Yegoa. Kisassa peräti yhdeksän miestä on heittänyt tällä kaudella yli 85 metriä.

Miesten 100 metrin lähtölista on ehdottomasti kauden kovin. Viivalla on maailmantilaston 1., 2., 4., 6. ja 7. Kyseessä on myös yhdysvaltalaisvelikultien Justin Gatlinin ja Tyson Gayn kauden ensimmäinen kohtaaminen satasella. Myös Jamaikan Asafa Powellilla on varmasti sanansa sanottavana. Kisahan ei ole suoranaisesti mitään puhtaan urheilun riemujuhlaa – kahdeksasta miehestä viisi on kärynnyt urallaan.

Miesten 800 metrillä olympiavoittaja ja ME-mies David Rudisha palaa kuukauden tauon jälkeen kilpakentille. Kenialaista on haastamassa muun muassa Lontoon olympiakakkonen Nijel Amos, joka tikkasi puolimailerille hurjan 200 metrin ajan 21,34 viime viikolla. Myös Yhdysvaltojen ykkösmaileri Matthew Centrowitz kokeilee vauhtiaan alimatkalla.

Kisat käynnistyvät torstaina Suomen aikaa kello 19.



Kaupallinen yhteistyö

Katso huippu-urheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Katso kaikki Timanttiliigan osakilpailut sekä World Athletics Indoor Tour -hallisarjan ja World Athletics Continental Tourin tärkeimmät kilpailut vain MTV Katsomo+ Urheilusta.

Lisäksi näet muun muassa jääkiekon Liigan ja Mestiksen, rallin MM-sarjan sekä jalkapallon Mestarien Liigan, La Ligan ja Seria A:n kaikki ottelut yksinoikeudella.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour Gold ja World Athletics Continental Tour Gold
  • Jalkapallon Mestarien liiga, Serie A, La Liga, MM-kisat
  • Jääkiekon Liiga, Mestis, SHL, MM-kisat
  • MM-ralli, ATP-tennis ja paljon muuta

Hanki katseluoikeus ja nauti huippu-urheilusta suorana lähetyksenä.