Salpausselän Kisoissa nähtiin kaikkien aikojen ensimmäinen suomalaisvoitto naisten yhdistetyssä, kun Minja Korhonen hiihti voittoon kotiyleisön edessä Lahdessa.
Yhdistetyn maailmancup jatkui perjantaina huimissa suomalaistunnelmissa Salpasselän Kisoissa, kun Suomen
Minja Korhonen otti uransa ensimmäisen voiton maailmancupiss kotiyleisön edessä. Kyseessä oli samalla pala suomalaista talviurheiluhistoriaa, sillä Korhosen voitto oli ensimmäinen suomalaisnaisen voitto yhdistetyn maailmancupissa.
Toiseksi kilpailussa ylsi Norjan
Ida Marie Hagen, joka haastoi Korhosen tiukasti loppukirissä, mutta joutui taipumaan 0,5 sekuntia voittajalle hävinneenä. Kolmanneksi sijoittui Yhdysvaltojen
Alexa Brabec. Hän jäi kärjestä 18,7 sekuntia.
Toisena ladulle lähtenyt Korhonen otti nopeasti kuusi sekuntia edeltään lähteneen Brabecin kiinni ja kaksikko taittoi matkaa yhdessä. Lähes minuutin kärjen takaa matkaan lähtenyt Hagen hiihti kuitenkin kuin vimmattu ja otti kärkikaksikon kiinni kolmen kilometrin hiihdon jälkeen. Norjalainen lisäsi pian vauhtia, mutta Korhonen pystyi vastaamaan Brabecin taipuessa.
Korhonen peesasi Hagenia viimeisen nousun loppuun asti, mutta kuittasi norjalaisen viimeiseen laskuun lähtiessä. 18-vuotias kylmäpäinen suomalainen piti tiukasti sisäradan paikan itsellään ja kepitti naisten yhdistetyn hallitsijan kurissa loppusuoralla ja taisteli upeaan uran avausvoittoon.
Heta Hirvonen täydensi suomalaismenestystä seitsemännellä sijallaan.
Lahti maailmancup 6.3.2026
Naisten HS130 + 5 km
| # | Urheilija | Tulos |
| 1. | Minja Korhonen 🇫🇮 | 13.48,8 |
| 2. | Ida Marie Hagen 🇳🇴 | +0,5 |
| 3. | Alexa Brabec 🇺🇸 | +18,7 |
| 4. | Ema Volavsek 🇸🇮 | +1.20,2 |
| 5. | Marte Leinan Lund 🇳🇴 | +1.22,9 |
| 6. | Nathalie Armbruster 🇩🇪 | +1.23,0 |
| 7. | Heta Hirvonen 🇫🇮 | +1.42,9 |
Koko tuloslista