Arianna Fontana ylsi tiistaina mitaleille jo uransa kuudensissa talviolympialaisissa.
Arianna Fontana saavutti tiistaina Italian kuusihenkisessä joukkueessa kaukalopikaluistelun sekaviestin olympiakullan.
Fontana, 35, nappasi uransa ensimmäisen olympiamitalin jo 15-vuotiaana 2006, jolloin talviolympialaiset käytiin tämän vuoden tapaan Italiassa.
Fontanalla on vähintään yksi talviolympiamitali myös vuosilta 2010, 2014, 2018 ja 2022. Mitaleille kuusissa eri talviolympialaisissa oli aiemmin yltänyt vain Fontanan maanmies, ohjaskelkkailija Armin Zöggeler vuosina 1994-2014.
Mitalin saavuttaminen kaksissa omassa kotimaassa käydyissä talviolympialaisissa on todella poikkeuksellinen suoritus.
Talviolympiahistoriassa tähän oli yltänyt aiemmin vain yksi urheilija, sveitsiläinen jääkiekkoilija
Richard "Bibi" Torriani St. Moritzissa käydyissä talvikisoissa 1928 ja 1948.
Myös kesäolympialaisissa palkintopallille nouseminen kaksissa kotimaassa käydyissä kisoissa on ollut todella harvinaista.
Temppu on onnistunut vain kuudelta yhdysvaltalaisurheilijalta Los Angelesissa 1984 ja Atlantassa 1996. Heistä kuuluisin on pikajuoksun ja pituushypyn legenda
Carl Lewis.
Mitali kaksissa omassa kotimaassa järjestetyissä talviolympialaisissa:
Richard Torriani SUI - jääkiekko - pronssit St. Moritzissa 1928 ja 1948
Arianna Fontana ITA - kaukalopikaluistelu - pronssi naisten 3000 metrin viestissä Torinossa 2006 ja kulta sekaviestissä 2026
Mitali kaksissa omassa kotimaassa järjestetyissä kesäolympialaisissa:
Karch Kiraly USA - lentopallo ja rantalentopallo - kulta miesten lentopalloturnauksessa Los Angelesissa 1984 sekä kulta miesten rantalentopallossa Atlantassa 1996
Bruce Baumgartner USA - paini - kulta vapaapainin yli 100 kg:n sarjassa Los Angelesissa 1984 sekä pronssi vapaapainin 130 kg:n sarjassa Atlantassa 1996
Leslie Burr Howard USA - Esteratsastuksen joukkuekilpailussa kulta Los Angelesissa 1984 sekä hopea Atlantassa 1996
Teresa Edwards USA - koripallo - kulta naisten turnauksessa Los Angelesissa 1984 ja Atlantassa 1996
Carl Lewis USA - yleisurheilu - neljä kultaa Los Angelesissa 1984 sekä yksi kulta Atlantassa 1996
Bruce Davidson USA - ratsastus - kenttäratsastuksen joukkuekilpailussa kulta Los Angelesissa 1984 ja hopea Atlantassa 1996
Jackie Joyner-Kersee USA - yleisurheilu - 7-ottelun hopea Los Angelesissa 1984 ja pituuden pronssi Atlantassa 1996