Useat suomalaisen yleisurheilun kestomenestyjät päättävät uransa tähän kauteen

Useat suomalaisen yleisurheilun kestomenestyjät päättävät uransa tähän kauteen


Etusuora: 19.09.2016 14:10 Yleisurheilu
Useat suomalaisen yleisurheilun kestomenestyjät päättävät uransa tähän kauteen
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Syksy on tuonut tullessaan nipullisen ilmoituksia urheilu-uran päättymisistä. Tähän kauteen uransa lopettavat suomalaiset yleisurheilijat ovat saavuttaneet yhteensä kymmeniä Kalevan kisojen mitaleita, joten tämä joukkio tulee ehdottomasti jättämään jälkensä suomalaiseen yleisurheiluun.

Etusuoran tiedossa olevat Suomen kärkitason urheilijat, joille kulunut suvi oli aktiiviuran viimeinen:

Jussi Viita: Tampereen pomppukone nappasi ensimmäisen Kalevan kisojen mitalinsa jo vuonna 2003. Tämän jälkeen oli aina potentiaalinen mies voittamaan Suomen mestaruuden – lopulta mestaruuksia kertyi viisi. Saavutti pronssia 22-vuotiaiden EM-kisoissa vuonna 2007. Upea kruunu uralle maaotteluvoitto kotiyleisön edessä Tampereella.

Jonathan Åstrand: Suomen historian toiseksi nopein 200 metrillä (20,50) ja kolmanneksi nopein satasella (10,26). Nimissä on myös 200 metrin sisäratojen kova SE-tulos 20,72. Neljä Kalevan kisa -voittoa pikamatkoilta. Harvoja 2000-luvun suomalaisjuoksijoita olympiatasolla.

Hannu Hämäläinen: Åstrandin ohella toinen satasen Suomen mestari, jonka ura päättyy tähän kauteen. Selätti urallaan vaikean sairauden ja palasi takaisin kansalliselle huipulle. Edusti Suomea EM-tasolla ja uran kruunasi 4x100 metrin SE-aika 39,25 Tampereen Ruotsi-ottelussa. Yksi SUL:n uusista valmennuspäälliköistä.

Eemeli Salomäki: Paljon yleisurheilua seuranneille Salomäki oli varmasti poikkeuksellisen värikäs persoona. Salomäki edusti useita kertoja Suomea kansainvälisissä arvokisoissa, mutta ei selviytynyt karsintaa pidemmälle. Viiden Suomen mestaruuden ja useiden maaotteluvoittojen lisäksi saavutti nelossijan 22-vuotiaiden EM-kisoissa.

Jere Bergius: Suomen kaikkien aikojen kolmostulos 572. Edusti Suomea muun muassa Lontoon olympialaisissa. Palkintovitriinissä kimmeltää kolme Suomen mestaruutta.

Tanja Komulainen: Pitkän uran tehnyt 36-vuotias kiekkonainen. Nappasi urallaan kolme Suomen mestaruutta ja esiintyi yli kymmenessä Ruotsi-ottelussa. Edusti kaksi kertaa Suomea EM-tasolla.

Janne Ukonmaanaho: Ukonmaanahon ura sai surkuhupaisin päätöksen, kun loukkaantumisten sävyttämä ura päättyi loukkaantumiseen Kalevan kisoissa - miehen kotistadionilla Oulussa. Raapi urallaan neljä esteiden mestaruutta ja tunnettiin myös kovana maastojuoksijana. Edusti Suomea kaksi kertaa aikuisten EM-tasolla ja sijoittui 19-vuotiaiden EM-kisoissa upeasti neljänneksi.

Arno Laitinen: "Leka-Laitisen" uran kovin saavutus ajoittuu juniorivuosiin, kun mies nappasi moukarinheitossa Euroopan mestaruuden 19-vuotiaiden sarjassa. SM-tasolla paras saavutus on pronssi vuodelta 2013.

Riku Marttinen: Maileri Marttinen uurasti pitkään kansallisen tason kärkipäässä, mutta uran parhaimmat juoksut jäivät kuitenkin nuoruusvuosille. Useita viestijuoksun Suomen mestaruuksia ja kaksi SM-hopeaa 1500 metriltä.

Lue myös


Katso kaikki uutiset