Kymmenen arvokisamitalia voittanut Vetle Sjåstad Christiansen ei tullut valituksi Pokljukan maailmancupiin ja kieltäytyi kilpailemasta samaan aikaan Otepään IBU Cupissa.
Urallaan yhteensä 10 arvokisamitalia vuosina 2019-2024 saavuttanut 32-vuotias norjalainen
Vetle Sjåstad Christiansen on ajautunut kuluvalla kaudella sivuraiteille. Christiansen ei tullut valituksi Norjan joukkueeseen helmikuussa kilpailtuihin Lenzerheiden MM-kisoihin kuin varamieheksi, eikä MM-kisoja edeltäneissä Anterselvan maailmancupin kisoissakaan irronnut kuin viestipaikka.
Usein Norjan viestijoukkuetta arvokisoissa edustaneen Christiansenin arvokisamitaleista seitsemän on tullut viesteistä ja kolme henkilökohtaisista kilpailuista. Vuosi sitten Nove Meston MM-kisoista hän voitti pronssia pikakilpailusta ja takaa-ajosta sekä hopeaa viestistä.
Christiansen on kilpailut viime viikot ampumahiihdon kakkostasolla IBU Cupissa. Viime viikonloppuna Viron Otepäässä hän napsi IBU Cupin kolmesta startista kaksi kakkossijaa ja yhden voiton samaan aikaan, kun maailman ampumahiihtokerma otti mittaa toisistaan Nove Meston maailmancupissa.
Kokenut norjalainen piti itsestäänselvänä, että Otepään näyttöjen jälkeen hänet nimettäisiin tämän viikon
maailmancupin kisoihin Slovenian Pokljukaan. Toisin kuitenkin kävi, sillä Christiansenin nimi löytyi Norjan joukkueesta Otepään IBU Cupin toisen kisarupeaman kohdalta.
Christiansenin sijaan Pokljukaan nimettiin Otepäässä niin ikään IBU Cupissa viime viikolla hyvällä menestyksellä kilpailleet
Isak Leknes Frey ja
Johannes Dale-Skjevdal. Frey tekee Pokljukassa debyyttinsä maailmancuptasolla.
Nyt ampumahiihdon huipulla vuosikausia viihtynyt Christiansen on saanut kohtelustaan tarpeekseen ja avautuu rajusti Norjan ampumahiihtoliiton toiminnasta.
Christiansen oli
NRK:n mukaan raivostunut maajoukkueen palaverissa ja kieltäytynyt kilpailemasta Otepään IBU Cupissa.
– En ymmärrä pätkääkään, miksi minua ei valittu Pokljukaan. Olen täysin turhautunut, ja jos se olisi mahdollista, olisin vaihtanut työnantajaa, Christiansen jyrisi.
Norjan ampumahiihtoliitto ilmoitti joukkuevalinnan yhteydessä, että 32-vuotias urheilija on päättänyt jättää väliin IBU Cupin kilpailut Viron Otepäässä. Christiansen ei pystynyt jäämään sinne ja esittämään, että kaikki on hyvin.
– Liitto painottaa kovasti mielenterveyden merkitystä, mutta sitten he kohtelevat urheilijoita näin... Valinta on käsittämätön. Kriteerien perusteella siinä ei ole mitään järkeä.
Hän jatkaa: – Valintakriteereissä mainitaan kaksi asiaa: kansainväliset tulokset ja viimeaikainen kunto. Kumpaakaan ei ole otettu huomioon. Tämä vaikuttaa tietysti urheilijan henkiseen tilaan.
Christiansen hyökkää suoraan omia valmentajiaan ja johtoa vastaan.
– Olemme hyväksyneet sen, että hoidamme suurimman osan työstä itse, jotta saamme vastineeksi kärsivällisyyttä mestaruuskilpailuissa. Mutta nyt meistä tuli oman ohjelmamme uhreja. Valmentajat eivät ole enää täällä meitä varten. Tunnemme olomme todella yksinäisiksi. Hyökkäyksiä tulee joka suunnasta. Kuka puhuu meidän puolestamme, kun valmentajat eivät tee sitä?
Maajoukkueen päävalmentaja
Per Arne Botnan sanoo ymmärtävänsä pettymyksen, mutta ei ole samaa mieltä Christiansenin mielenterveyslausunnosta.
– Meidän lajimme on huippu-urheilua, ja joukkuevalintoja tehdään jatkuvasti. Aina on joku, joka ei pääse mukaan.
Valmentajat puolustavat päätöstä
Norjan ampumahiihtomaajoukkueen valmentaja
Siegfried Mazet pitää Christiansenin pudottamista oikeana ratkaisuna.
– Maailmancupissa on vain kuusi paikkaa, ja Isak Frey on ollut loistava tällä kaudella. Vetle on ehkä ollut hieman parempi kuin Dale-Skjevdal, mutta jos katsomme koko kautta, niin Isak ja Johannes ovat olleet parempia, Mazet toteaa.
Kun Christiansen sanoo, että hän olisi vaihtanut joukkuetta, jos se olisi mahdollista, Mazet vastaa:
– Jokainen on vapaa tekemään mitä haluaa. Mutta jos et ole maajoukkueessa, on vaikea palata huipulle.
Christiansen osoittaa sormella joukkuetoveriaan
Hänen mielestään hänen olisi pitänyt saada paikka Dale-Skjevdalin sijaan.
– Kilpailin
maailmancupissa ennen joulua ja saavutin kaksi kuudetta sijaa, mikä kriteerien mukaan on B-tason saavutus. Minä vs. Dale koko kauden ajan – kumpikaan meistä ei ole ollut erityisen hyvä, mutta olen voittanut hänet joka kerta maailmancupissa, EM-kisoissa ja viime viikonlopun IBU Cupissa, hän sanoo.
Maajoukkueen päävalmentaja Botnan vastaa tähän:
– Vetlen viimeiset kolme kilpailua ovat olleet hyviä, mutta emme valitse vain lyhyen aikavälin perusteella. Johannes on ollut vahva koko kauden ajan, ja siksi hän sai paikan Vetlen sijaan.
Ampumahiihdon maailmancup jatkuu torstaina 13.3. Slovenian Pokljukassa normaalimatkan kilpailuilla.
Otepään IBU Cup jatkuu jo tiistaina lyhennetyillä normaalimatkoilla.
Norjalaismiehistä Pokljukan maailmancupissa kilpailevat
Johannes Thingnes Bø,
Tarjei Bø,
Martin Uldal,
Sturla Holm Lægreid,
Endre Støemsheim,
Vebjoern Sørum, Isak Frey ja Johannes Dale-Skjevdal.