Viivi Lehikoinen ja Sveitsin huippujuoksija ovat ikäluokkansa superkaksikko Euroopassa - Tulevaisuudessa yhteistreenejä?
Joel Sippola: 10.07.2018 17:05Yleisurheilu
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Nuorten MM-kisojen suomalaistoivo jahtaa huomenna 400 metrin aitojen välieräpaikkaa.
Viivi Lehikoinen on lukeutunut usean vuoden ajan ikäluokkansa 400 metrin aitureiden eliittiin. Näiden vuosien aikana hyvin tutuksi kilpakumppaniksi on muodostunut Sveitsin Yasmin Giger.
Kaksi vuotta sitten 17-vuotiaiden EM-kisoissa voittoon juossut Lehikoinen piti tuolloin sveitsiläisen niukasti takanaan. Viime vuonna nuorten EM-kisoissa osat vaihtuivat, kun suomalainen oli Gigerin voittamassa kisassa kolmas.
Gigerin ennätys on 55,90.
– Olemme tutustuneet kisoissa tosi hyvin tässä muutaman vuoden ajan. Vaikka hän on juossut nyt 57,11, hän on tosi hyvä arvokisoissa. Hänellä on tosi hyvä loppu, vaikka aloittaakin vähän rauhallisemmin.
Kaksikko treenasi talvella samoissa ympyröissä, mutta harmillisesti HIFK:n aituri oli tuolloin kipeänä.
– On ollut puhetta, että voisimme jatkossa treenata yhdessä esimerkiksi Sveitsissä tai Suomessa, Lehikoinen paljastaa.
Toistuuko viime vuoden temppu?
Viime vuonna Lehikoinen teki ennätyksensä 56,49, joka oikeutti silloin ikätilastossa neljännelle sijalle. Vaikka tähän kesään lähdettäessä monien odotukset suomalaisaituria kohtaan olivatkin nuorten MM-kisoja ajatellen korkealla, kauden paras on kirjattu toistaiseksi lukemin 58,30.
– Yksi tekijä on se, että tulin vähän liian myöhään kevään leiriltä. Se meni muuten hyvin, mutta olisi pitänyt uskaltaa himmata viimeisellä viikolla. Kesäkuun lopussa aloin palautumaan siitä, hän kertoo.
Alkukaudesta urheilijalta ei ole nähty yleensäkään mitään ihmeellistä menoa. Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että edelliskesänä viikko ennen nuorten EM-kisojen alkueräjuoksua hän juoksi 58,24. Kahdeksan päivää myöhemmin hän teki finaalissa ennätysaikansa.
Viikko sitten Joensuussa syntyi 58,36. Mikäli kunnon ajoituksessa onnistutaan tälläkin kertaa, kauden parhaasta voi lähteä vaikka kuinka paljon pois.
– En ole yleensäkään juossut kovin vahvasti alkukesästä. Toiseksi paras aikani on 57,65, joten siihen nähden en ole kaukana huippuajoista, mitä olen juossut.
– Nyt en ole ehkä uskaltanut lähteä tarpeeksi kovaa. On hyvä uskaltaa vain mennä, vaikka ensimmäinen aita menisikin toisella jalalla, hän ruotii.
Suomalainen juoksee keskiviikkona naisten 400 metrin aitojen toisessa erässä, jossa juoksee myös kauden tilastokärki, Etelä-Afrikan Zeney Van Der Walt. Välieriin etenee erien kolme parasta sekä kuusi nopeinta tilastoaikaa.
Naisten 400 metrin alkuerät käydään keskiviikkona kello 10.30 lähtien.