Vuosi 1921 yleisurheilussa – Nurmi ja Paddock ennätysjahdissa


Vuonna 1921 näytti yleisurheilun kisakalenteri rentouttavan väljältä.
Etusuora: 16.05.2023 20:08Yleisurheilu
Vuosi 1921 yleisurheilussa – Nurmi ja Paddock ennätysjahdissa
Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic
Kansainvälisiä arvokisoja ei ollut – ei edes Ruotsi-ottelua. Merkittävimmiksi kilpailuiksi kohosivat kansalliset mestaruuskisat 1920-luvun alun mahtimaissa Yhdysvalloissa, Britanniassa ja myös Suomessa. Ennätysten puolesta valokiilaan nousivat kestäyysjuoksija Paavo Nurmi ja pikapinkoja Charley Paddock.

Vauhtia Kotkassa


Vapaaurheilun mestaruuskilpailut eli nykykielellä yleisurheilun Kalevan kisat pidettiin vuonna 1921 Kotkassa Puistolan kentällä. Kisojen tiukin kaksinkamppailu käytiin 800 metrillä, jolla HIFK:n Erik Wilén kukisti laskukuntoisen Paavo Nurmen tämän omilla aseilla eli siekailemattomalla matkavauhdilla. Urallaan matkalaukullisen (73) SM-mitaleita vuosina 1916-1933 kuitannut Stadin kundi pysäytti taskunauriit uusiin SE-lukemiin 1.57,0.

Puistolan kova hiekkakenttä suosi pikajuoksijoita. Niinpä Wilén hiutaloi vanhan kansallisen ennätyksen myös ratakierroksella, jolla lensi voittoon ajalla 49,8. Tuleva metsäteknikko Lauri Härö hilpaisi kotikentällään suoranmitan moraalisen Suomen ennätyksen 10,9 (Uuno Railon vuonna 1907 juoksemaa 10,8-haamutulosta ei esimerkiksi Tahko Pihkala suostunut hyväksymään.)

Nurmi ajoitti kuntonsa alkukauteen. Lentävä suomalainen matkusti juhannuksen alla 1921 Tukholmaan juoksemaan ensimmäistä maailmanennätystään. 10 000 metrin rekordi aleni olympiastadionin hyvällä radalla aikaan 30.40,2. Myöhempinä vuosinaan Nurmi nirhaisi tuloksestaan vielä yli puoli minuuttia lisää aikarauta etutassussaan

Rahat tiukassa – Lontoon-matka kuivuu kokoon


Suomen joukkueen piti osallistua Britannian avoimiin mestaruuskisoihin, joita vuosisata sitten pidettiin epävirallisina EM-kisoina. Härmäläiset kuitenkin peruivat matkansa viime hetkellä varojen puutteen vuoksi. Ennen kännyköitä tieto kulki hitaasti tai ei ollenkaan, joten keihään olympiavoittaja Jonni Myyrä ehti lähteä matkaan ja pähkäillä Hangon satamassa, missä muu joukkue luuhaa.

Suomalaisten poissaollessa Englannin kisojen parhaasta tuloksesta vastasi kaksinkertainen olympiavoittaja Albert Hill, joka puksutti maililla (1609,34 metriä) maailman kärkituloksen 4.13,8. Se jäi maailmanrekordista vain runsaan sekunnin.

Yhdysvaltain ensimmäiset NCAA-järjestön yliopistomestaruuskisat pidettiin kesäkuussa 1921 Chicagon Staggin kentällä, joka sittemmin on purettu. Kanadalainen pika-aitojen olympiavoittaja Earl Thomson ei piitannut 40 asteen helteestä vaan sivusi 120 jaardin aidoissa (109,73 metriä) maailmanennätystään 14,4. Tuloksen teräksisyydestä kertoo se, että häkkejä alettiin maailmalla nuolaista yhtä nopeasti vasta 1920-luvun lopulla. Thomson uudisti aitajuoksun tekniikkaa heittämällä kädet eteen aidan yli ponnistaessaan.

Ennätys, jota ei uskottu todeksi


Vuoden 1921 kovimman yleisurheilutuloksen kihautti Antwerpenin satasen olympiavoittaja Charley Paddock. Vahvareisinen patukka alensi keväällä kotikonnuillaan Kaliforniassa 100 metrin maailmanennätyksen lukemiin 10,4. Kesäkuussa tämä liittonsa kanssa tuon tuostakin rettelöinyt ja Hollywoodin elokuvamogulien tyttärien kanssa seurustellut Paddock päästeli Pasadenassa 110 jaardia (100,58 metriä) kiisteltyyn aikaan 10,2.

Yhdysvaltain urheiluviranomaiset eivät lähettäneet tulosta kansainvälisen liiton ratifioitavaksi, koska 1920-luvun alun takaperoisen säännön mukaan pidemmällä matkalla tehtyä ennätystä ei voitu hyväksyä lyhyemmän rekordiksi. Jos tulos olisi ratifioitu 100 metrin ennätykseksi, se olisi rikottu vasta 35 vuotta myöhemmin. Jesse Owenskin olisi vain sivunnut sitä.

Lähteitä:
Hannus, Matti, Kultaiset kentät. 1999.
Jukola, Martti, Huippu-urheilun historia. 1935, 1949, 1956.
Quercetani, Roberto, Kilpakenttien kuninkaat. 1965.
Raevuori, Antero, Paavo Nurmi – juoksijoiden kuningas. 1997.
Watman, Mel, Charley Paddock and Paavo Nurmi - the brightest stars of 100 years ago. WA, 2021.

Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta