Yleisurheilun kansainvälinen kattojärjestö haluaa kasvattaa lajin vetovoimaa ja nostaa tähtiurheilijat jalustalle.
World Athletics julkaisi torstaina uuden nelivuotisen strategiakautensa päätavoitteet vuosille 2024-2027. “Muutoksen edelläkävijä” -nimeä kantavan strategian pääteemat liittyvät vahvasti lajin vetovoiman kasvattamiseen. Tähtiurheilijat halutaan nostaa yhä vahvemmin valokeilaan, ja heidän näkyvyyttä halutaan hyödyntää jatkossa tehokkaammin myös kilpakenttien ulkopuolella.
WA haluaa uudistaa kansainvälistä kilpailukalenteria sellaiseen muotoon, että jokainen kausi päättyisi jatkossa kansainväliseen arvokilpailuun. Tällä hetkellä kansainvälisen kilpailukauden päätöksenä toimii Timanttiliigan finaaliviikonloppu. Strategiassa mainitaan myös mahdolliset “lajiuudistukset”, joilla halutaan lisätä erityisesti kenttälajien, kävelyiden ja moniotteluiden viihdearvoa.
Urheilijoiden taloustilannetta halutaan jatkossa parantaa muun muassa suurempien palkintorahojen avulla. WA nousi otsikoihin jo alkuvuodesta, kun se ilmoitti maksavansa jatkossa palkintorahaa olympiavoittajille. Los Angelesin olympialaisissa palkintorahaa on tarkoitus maksaa kaikille yleisurheilun mitalisteille.
Lajin vetovoimaa yritetään kasvattaa myös erilaisten mediaprojektien, kuten TV-sarjojen avulla. Kyseisestä uudistuksesta saadaan ensimmäinen maistiainen jo heinäkuussa, kun Netflixin pikajuoksun maailmaan keskittyvä “Sprint”-sarja näkee päivänvalon.
World Athletics testaa tulevina vuosina muun muassa näitä uudistuksia.
- Uusia lajeja, kuten 4x100 metrin sekaviesti ja mailin estejuoksu.
- Pituushypyn ja kolmiloikan ponnistusalue.
- Tasatilanteiden ratkaisu hyppylajeissa entistä tarkemman teknologian avulla.
- Naisten kuulan ja keihään painojen uudelleenarviointi.
Kaikkia uudistuksia testataan pidemmällä aikavälillä pienemmissä kilpailutapahtumissa. Jos kokemukset ovat positiivisia, voidaan osa näistä muutoksista nähdä tulevaisuudessa myös arvokilpailuissa.
Viime vuoden elokuussa kolmannelle jatkokaudelle valittu WA:n presidentti
Sebastian Coe uskoo, että yleisurheilu on valmis ottamaan suuren kehitysaskeleen.
- Meillä on kunnianhimoisia tavoitteita, yli 200 jäsenmaan motivoitunut yhteisö ja joukko intohimoisia urheilijoita ja valmentajia. Olemme luoneet edellisten kahdeksan vuoden aikana loistavan pohjatyön, jonka avulla yleisurheilu voi nousta kokonaan uudelle tasolle, presidentti Coe kommentoi torstaina.