Yleisurheilun arvokisat palaavat Lontooseen? Miljoonakaupunki hakee vuoden 2029 MM-kisoja


Lontoon kaupunki ilmoitti sunnuntaina olevansa kiinnostunut vuoden 2029 yleisurheilun MM-kilpailujen kisaisännyydestä. Edellisen kerran Lontoossa on kisattu MM-mitaleista kesällä 2017.
Ville Lampinen: 27.04.2025 10:50Yleisurheilu
Yleisurheilun arvokisat palaavat Lontooseen? Miljoonakaupunki hakee vuoden 2029 MM-kisoja
Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic
Naisottelijoita Lontoon olympiastadionilla.
Lontoo on kiistatta järjestänyt kahdet lähihistorian onnistuneimmat yleisurheilun arvokisat. Vuoden 2012 olympialaiset ja kesän 2017 MM-kisat muistetaan täysistä katsomoista, asiantuntevasta yleisöstä ja isäntämaan urheilijoiden hyvästä menestyksestä.

Nyt Iso-Britanniassa toivotaan jatkoa tälle listalle, sillä Lontoon kaupunki ilmoitti sunnuntaina olevansa kiinnostunut vuoden 2029 MM-kilpailujen järjestämisestä. UK Athleticsin, Lontoon pormestarin ja Athletic Venturesin tekemän toteutettavuustutkimuksen mukaan MM-kisoilla voisi olla yli 400 miljoonan punnan taloudellinen vaikutus koko kaupungille. The Times -lehden mukaan hakuprosessin onnistuminen riippuu pitkälti siitä, myöntääkö valtio 45 miljoonan punnan tukipaketin kisojen järjestämiseen.



Vuoden 2017 Lontoon kisat olivat yleisömenestys, sillä pääsylippuja myytiin ennätykselliset 660 000 kappaletta. Isäntämaan urheilijat onnistuivat kotiyleisön edessä mukavasti, kun Iso-Britannia sijoittui mitalitilastossa sijalle kuusi yhteensä kuudella mitalilla (2+3+1).

Vuoden 2029 MM-kilpailujen järjestämisestä on kiinnostunut myös Kenian Nairobi, joka ilmoitti omasta mielenkiinnostaan jo alkuvuodesta 2023.



Seuraavat Iso-Britanniassa järjestettävät yleisurheilun arvokisat nähdään jo vuoden päästä, kun EM-mitaleista kilpaillaan Birminghamissa 10.-16.8.2026. Tänä syksynä MM-mitaleista kisataan Japanin Tokiossa, ja kahden vuoden päästä kilpailut järjestetään Kiinan Pekingissä.



Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2025 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta

Hanki katseluoikeus ja nauti huippu-urheilusta suorana lähetyksenä.