Intoa puhkuva tukijaehdokas pirauttaa HKV:n konttoriin – Maailmankisat tulille 1959

Riskinotto kannatti

Päätöksenteon jähmeyttä selittää se, että pohjoismaiden pääkaupungeissa ei vielä ollut järjestetty nykyisin tunnettuja yleisurheilun gaalailtoja. Ei siis ollut esikuvia, joista ottaa mallia. Mansikkakuningas Arne Haukvik perusti Bislett Gamesit Oslossa vasta vuonna 1966 ja Tukholman DN-Galan näki päivänvalon seuraavana vuonna.

Riskinotto kannatti Helsingissä, sillä ensimmäiset Maailmankisat osoittautuivat heti menestykseksi. Stadionin lehtereille osti kahtena päivänä piletin yhteensä 46 000 katsojaa. Kahden vuoden kuluttua kilpailujen taso nousi entisestään, sillä Neuvostoliiton yleisurheilijat saatiin mukaan.

Verkostoitumisen voima

Maailmankisojen menestystä selittävät verkostoituminen ja yhteistyö. Niiden kautta stadionille saatiin rekrytoitua urheilijoita maailman huipulta. HKV:llä oli erinomaiset suhteet etenkin Yhdysvaltain ja Britannian urheilujärjestöihin. Niitä oli luonut 1950-luvun alussa erityisesti seuran puheenjohtaja Armas Palamaa.

Lisäksi Maailmankisat harjoitti urheilijoiden hankinnassa yhteistyötä ainakin Zürichin, Tukholman ja Kölnin kutsukilpailujen kanssa. Henkilökohtaisten suhteiden ansiosta osa tähtiurheilijoista saattoi viettää aikaa Suomessa myös yksityismajoituksessa, jota täkäläiset yleisurheiluvaikuttajat tarjosivat.

Kohtuulliset starttirahat

Suhteiden lisäksi urheilijahankintaa helpottivat maltilliset tupo-ratkaisut. 1960- ja 1970-luvun kultakaudella oli olympiastadionille helppo hankkia olympiavoittaja, Euroopan mestareita ja maailmanennätysmiehiä, koska urheilijoiden palkkiot olivat kohtuullisia.

Maailmankisojen historiaan mahtuu useita kilpailuja, joissa planeetan kiistaton parhaimmisto otti yhteen samalla radalla. Ron Clarke ja Kipchoge Keino kisailivat toisiaan vastaan stadionin hiilimurskalla vuonna 1965. Yhdeksän vuotta myöhemmin saatiin Helsingin tartanille mailin parhaat John Walker ja Filbert Bayi, jotka kävivät uusintaottelun Brittiläisen kansainyhteisön mestaruuskisojen yhteenotosta. Kaksintaistelu tuli ohjelmaan kreivin aikaan: jos kisassa olisi palkat poimittu vuosikymmen myöhemmin noudatettavista taulukoista, olisivat järjestäjät joutuneet pulittamaan mestareille matkalaukullisen paperirahaa eli kaksinkamppailu ei olisi todennäköisesti toteutunut.

HKV alkoi pitää vuodesta 1968 lähtien kutsukilpailuja myös olympia- ja EM-kisavuosina. Niitä kutsuttiin Huippukisoiksi (Top Games). Tuote oli käytännössä sama kuin Maailmankisat. Konsepti ei toiminut, koska Maailmankisat (World Games) oli jo tunnettu tuotemerkki maailmalla, ja Huippukisat väänsi ulkomaanelävien naamataulut kysymysmerkiksi. Vuonna 1975 kisat yhdistettiin, jolloin Maailmankisoja alettiin pitää joka vuosi.

Tähtikavalkadi puolella miljoonalla markalla

Tasokkaiden kisojen järjestämiseen ei tarvittu miljoonia markkoja 1960- ja 1970-luvuilla. Maailmankisojen kokonaisbudjetti nousi 1970-luvulla inflaation vuoksi noin 300 000 markan tietämiltä (nykyrahassa vähän yli 380 000 euroa) suunnilleen puoleen miljoonaan markkaan. Majoituskulut nielivät esimerkiksi vuonna 1977 noin 80 000 markkaa. Hintojen laukatessa yläviistoon yritettiin tavallisista faneista pitää kuitenkin kiinni; edullisimman pääsylipun sai käpäläänsä 15 markalla eli nykyrahassa noin 20 eurolla.

HKV:n kokonaisbudjetista noin 90 prosenttia katettiin Maailmankisojen lipunmyynnillä. Kultakaivosta varjeltiin visusti. TV-yhtiöitä ei stadionilla nähty. Maailmankisat televisioitiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1985. Sitä ennen näköradion uutislähetyksiä varten kuvattiin parin minuutin koosteita, joiden kopioita makaa muun muassa uutistoimisto AP:n filmiarkiston uumenissa.

Höyryradionkin puolella vallitsi mediahiljaisuus. HKV:n kutsukilpailusta kuultiin ensimmäisen kerran 20 minuutin mittainen jälkilähetys radion suomenkielisessä verkossa vasta vuonna 1976.

Ammattilaisuus ja ylikaupallistuminen moiskauttivat kuolemansuudelman

Maailmankisojen hohto alkoi himmetä 1980-luvun alussa, jolloin yleisurheilussa siirryttiin ammattilaisaikaan. Kilpakenttien sankareiden palkkiot nousivat ja kansainvälisen liiton taloudelliset vaatimukset kutsukilpailujen järjestäjiä kohtaan kovenivat. Helsingillä oli varaa palkata enää vain muutama todellinen maailmanhuippu vuodessa, jolloin kilpailujen taso kääntyi vääjäämättä alaspäin.

Yleisurheilu alkoi degeneroitua myös sisältäpäin. Kansainvälinen liitto salli kyyniset jänisjuoksut vuodesta 1976 lähtien. Yleisöä nämä kilpailullisista elementeistä riisutut ja etukäteen käsikirjoitetut näytösjuoksut eivät juurikaan kiinnostaneet. Tosin myös Suomen yleisurheilumenestyksen normalisoituminen realistiselle tasolleen rokotti katsojamääriä. Maailmankisat kokeili eri konsepteja ja nimenvaihdoksia, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Loppuvuosinaan mauttoman sponsorinimenkin saanut kutsukilpailu järjestettiin viimeisen kerran vuonna 2006.

Lähteitä:
Helsingin Sanomat 24.6.1977.
Wikipedia: Maailmankisat.